Hyvästit perhematkailulle? Kun lapsista tulee aikuisia

31.01.2022

Lasten kanssa reissuun

Nuorison eka lomamatka – miten äiti selvisi?

Lapsiperheen parhaat taukopaikat Tampere-Jyväskylä-Kuopio-reitillä

Himos – nostalginen paluu lapsuuden hiihtokeskukseen

Aloittaessani tämän blogin lapset olivat 8- ja 9-vuotiaita. Tulevana kesänä kuopuskin täyttää 18 vuotta. Se hämmentää ja liikuttaa. Matkailu on aina yhdistänyt perhettämme, mutta tunnen, että jokin on muuttumassa.

Meidän tiimi. Hymyilyttää, kun ajattelenkin. Aina viime tipassa tai hiukan myöhässä, mutta joka kerta reissuista yhtä liekeissä. Tämän porukan kanssa olen viettänyt aikaa lentokentillä, laivaterminaaleissa, hotelleissa ja vuokra-autoissa. Toisinaan itkupotkuraivareiden, nälkäkiukun ja pissahädän säestämänä, mutta useimmiten kuitenkin sopuisana seurueena.

"Talleta sydämeen nuo hetket. Tulet ikävöimään niistä jokaista", vanhempi työkaveri sanoi joskus, kun valitin univelkaa ja oman ajan puutetta kahden taaperon kanssa.

Silloin se nauratti, nyt itkettää. Tiedän täsmälleen, mitä ystävä tarkoitti. Kun katson vanhoja lomakuviamme, haikeus puristaa rintaa. Tuntuu kuin olisin ottanut kuvat aivan äsken. Silti monista reissuista on aikaa yli kymmenen vuotta. Se on pitkä siivu perheellisen elämässä: siinä ajassa on suoritettu peruskoulut, ruvettu ostamaan vaatteita aikuisten osastolta ja siirrytty mopoista autoihin. Joululahjoja ei enää selata lelukatalogista eikä kaverisynttäreitä vietetä. Tilalle on tullut paljon asioita, joiden suhteen olen jo ulkopuolinen. Ja niin kuuluukin olla.

Luopuminen vaatii silti totuttelua.

Yhtäkkiä meitä onkin taas kaksi

Teimme Timpan kanssa kahdenkeskisiä matkoja toki jo silloin, kun lapset olivat pieniä (kiitos isovanhemmat hoitoavusta). Uskon, että pitkälti noiden irtiottojen ansiosta olemme yhä yhdessä. Jos olisimme jurottaneet koko ajan neljän koplana kotona, joka iikalta olisi mennyt hermo. Vaikka oma perhe on tietenkin aina maailman paras, sen ymmärtäminen vaatii välillä etäisyyden ottamista. Yhdessä ja erikseen.

Omituisin oli hetki, jolloin lähdimme ensimmäiselle yhden yön hotellilomalle Helsinkiin (25 kilometrin päähän) niin, että lapset jäivät kahdestaan kotiin. Teinit olivat innoissaan, me soittelimme kohteesta yhtenään pöljän kuuloisia varmistuspuheluita ("Joko olette syöneet? Muistattehan laittaa ovet lukkoon yöksi! Ei kai sauna vain jäänyt päälle...").

Viime vuonna nostimme panoksia: lähdimme marraskuussa kahdestaan Barcelonaan 5 päiväksi. Se tuntui riehakkaan keski-ikäiseltä: tässä sitä nyt mennään niin kuin vanhemmat pariskunnat konsanaan. 18 vuoden jälkeen olemme vihdoin vapaita! VAPAITA! Humalluimme tapasbaareissa ja vaeltelimme ympäri kaupunkia, emmekä muistaneet paljon kotiin soitella. Eivätkä lapset meille.

Pienessä hiprakassa laskeskelimme, kuinka paljon halvemmaksi kahdestaan matkustaminen tulee. Tervetuloa luksusresortit ja eksoottiset elämykset!

Heti perään tuli huono omatunto: kyllä vielä pitää päästä yhdessä perheenkin kanssa reissaamaan, sillä ei näin hyvää tiimiä ole toista. Ydinperheen dynamiikka kun muuttuu väistämättä vuosien ja lasten mahdollisten tulevien parisuhteiden myötä. Se on osa elämän luonnollista kiertokulkua.

Teille pienten lasten vanhemmille sanon: menkää, tehkää ja kokekaa yhdessä. Oman perheen lomamatkoista syntyy muistoja, joita ette unohda ikinä.

Lähetämme lapset maailmalle

Barcelonan-matkalla saimme muuten idean. Koska me olemme saaneet matkustaa paljon kaksin, seuraavaksi voisi olla lasten vuoro. Niinpä askartelimme heille jouluksi lahjakortin, joka oikeuttaa sisaruksia toteuttamaan yhdessä reissun valitsemaansa Euroopan kohteeseen (no, ei Ukrainaan sentään, eikä mihinkään viiden tähden hotelliin). Vaikka tiedän jo olevani hermorauniona koko reissun ajan, olen varma, että yhteinen kokemus on siskolle ja veljelle ikimuistoinen. Osa tärkeää itsenäistymisprosessia, jossa on otettava vastuuta ja selviydyttävä vieraalla kielellä vieraassa kohteessa.