Nuorison eka lomamatka – miten äiti selvisi?

Nuorison eka lomamatka – miten äiti selvisi?

Tätä päivää oli vaikea kuvitella 19 vuotta sitten. Alkujännityksen jälkeen se tuntui lopulta ihmeellisen luontevalta.

Ajattelin aina, että olisin rento äiti. Sellainen, joka kehottaa jälkikasvujaan seikkailemaan, tutustumaan uusiin ihmisiin ja bilettämään ankarasti, koska kerran sitä vaan nuoria ollaan. Lasten matkapäivän aattona (tai oikeastaan jo hiukan aikaisemmin) minusta kuoriutui juuri tyypillinen hössöttäjämutsi, jonka mielestä maailma on vaarojen karikko.

"Muistakaa levittää joka aamu aurinkorasvat, älkääkä unohtako hattuja!"

"Passi ja isommat setelit sitten heti hotellin tallelokeroon."

"Varokaa taskuvarkaita väentungoksessa!"

"Juomia ei saa jättää koskaan vartioimatta. Joku voi laittaa niihin tyrmäystippoja."

"Kannattaako nyt mitään mopoja vuokrata? Ties kuinka vilkas liikenne on. Menette bussilla."

"Pitäkää toisistanne huolta! Kumpikaan ei lähde yksin iltaisin minnekään hortoilemaan."


Ennen kaikkea mietin, olemmeko edesvastuuttomia vanhempia lähettäessämme näin pienet ihmiset matkalle kahdestaan...

Vauvoista tuli aikuisia

Kun veimme sisarukset laukkuineen lentokentälle kolmelta yöllä ja nappasin reissaajista kuvan lähtöaulassa, tajusin, että jotain on tapahtunut. Perheessämme ei asukaan enää taaperoita, vaan neljä aikuista ihmistä. Missä välissä tämä on tapahtunut! Tuntuu, ettei siitä ole kuin muutama vuosi (17), kun matkalaukkuun pakattiin vielä vaippoja, uninalleja ja värityskirjoja.

Taistelupari valmiina ekalle lomalle ilman kahta perässävedettävää vanhaa jäärää.


Vaikka ensimmäinen irtaantuminen lapsista tapahtuu jo päiväkotivuosina, konkreettisen luopumisen ymmärtää täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Tilannetta ei varsinaisesti helpota tämä mielipuoliseksi ja räjähdysherkäksi muuttunut maailma, jossa moni asia on kääntynyt päälaelleen vajaassa vuodessa.

Ja siitä huolimatta on luotettava, että elämä kantaa. Pelkääminen ei auta. On päästettävä irti, niin lapsista kuin katastrofiuutisista.


Pakettimatka sopii ekaksi reissuksi

Jaa että mitenkö sisarusten Kreetan-matka meni? Täydellisesti tietenkin! Saimme viikon aikana kuvia 16 kilometrin mittaiselta Samarian-patikoinnilta, biitseiltä, snorklausretkeltä, ravintoloista, Haniasta, ratsastusvaellukselta ja skootterien kyydistä. Vain toive auton vuokrauksesta jäi toteutumatta, sillä ikää olisi pitänyt olla 21 vuotta (meidän kaksikko nyt 18 ja 19).

Pakettimatka osoittautui muuten hyväksi tavaksi toteuttaa ensimmäinen reissu ja Kreetan kohdalla se oli myös budjetillisesti järkevin vaihtoehto. Oppaat olivat WhatsAppin kautta tavoitettavissa, mutta käytännössä nuoriso sai viilettää kohteessa omatoimisesti.

Yllätyin, kuinka nopeasti itsekin lopulta rentouduin. Rinnassa läikähti ylpeys, kun sain kuulla, että reissaajat hoitelevat matkalla asioita tiiminä.

NEHÄN PÄRJÄÄVÄT ILMAN MINUA!

Samarian pitkä ja vaikeakulkuinen vaellus otti kuulemma voimille.
Toiset herkuttelivat upeita lounaita huikeissa maisemissa. Kotijoukoilla oli hiukan ankeampi menu.

Onni yhdessä koetuista seikkailuista

Vaikka matkailun yllä leijuukin nykyään syntinen leima, en jättäisi tekemättä yhtäkään perheen yhteistä lomamatkaa. Viimeiseen 19 vuoteen on mahtunut valtava määrä kokemuksia, joita emme olisi löytäneet kodin lähimetsistä. Olemme käyttäneet kymmeniätuhansia euroja lentolippuihin, autonvuokriin, hotelliöihin, ravintolaruokiin ja muihin elämyksiin. Varmasti ne olisivat tuottaneet osakesalkuissa paremmin, mutta epäilen, ettemme olisi onnellisempia, vaikka numero tilillä olisi nyt isompi.

Perhematkojen arvon ymmärrän erityisesti nyt, lasten itsenäistymisvaiheessa. Katsomme usein porukalla vanhoja valokuvia ja palaamme lukemaan juttuja blogista, joka on kuin perheen yhteinen päiväkirja. Muistan vieläkin, miltä tuntui keittää nuudeleita teltassa Islannin Hveravellirissä, skimbailla postikorttimaisemassa Cerviniassa tai kävellä 50-asteisella Death Valleyn aavikolla. Toisaalta äidin ja siskon kanssa toteutettu Menorcan-loma muistuttaa, että voin seikkailla lasteni kanssa vielä eläkeiässäkin.

Uuden alku

Kun tapasimme Timpan kanssa 2000-luvun alussa, syöksyimme suhteeseen sellaisella vauhdilla, että meillä oli jo neljän vuoden kuluttua tapaamisesta kaksi lasta. Se muutti pelin henkeä melkoisesti, vaikka pääsimmekin isovanhempien ansiosta tekemään myös kahdenkeskisiä irtiottoja.

Viime aikoina olemme havahtuneet uuden elämänvaiheen tuomiin mahdollisuuksiin. Kuten siihen, että reissaaminen kaksin tulee jatkossa aika paljon halvemmaksi. Suunnittelemme tulevaa yhtä innoissamme kuin lapset, joilla on myös omat unelmat ja pläänit.

Ja niin sen kuuluukin mennä.

Yks nuoriparí Pariisissa joskus vuonna 2001.
sanna image
sanna