10 asiaa, jotka olen oppinut bloggaamisesta
Kuinka paljon bloggaamalla tienaa? Mitä se vaatii? Mistä lukijat löytyvät?
Perustin tämän blogin 21.5.2013. Sen piti olla pelkkä harrastus. Paikka, jossa voisin julkaista kuvia perheemme lomareissuilta. Ei mitään tavoitteita, sääntöjä tai rajoja. Kaipasin vastapainoa toimittajan työlleni, jossa jokaiselle tekstille on olemassa aina valmis sapluuna ja näkökulma. Ei voi sooloilla miten sattuu. Blogissa voi. Kukaan ei tule sanomaan, että postauksen on oltava 3500 merkkiä pitkä ja sen pitää käsitellä metsänomistajan arvonlisäveroilmoitusta tai espoolaisen taiteilijaparin avioeroa.
Sitä en aavistanut, kuinka paljon blogi työllistäisi. Ei tämä ole ollut enää aikoihin pelkkä harrastus: blogista on tullut sisällöntuotannon ja brändinrakennuksen korkeakoulu ja varteenotettava työnantaja. Se on opettanut rentoa kirjoittamista, valokuvausta, hakukoneoptimointia, verkostojen rakentamista, digitaalisten työkalujen käyttöä ja myyntiä. Ja kai tämän ansiota lopulta oli sekin, että uskalsin heittäytyä yrittäjäksi pari vuotta sitten.
Moni teistä on usein kysynyt, miten tämä kuvio oikein pyörii. Paljonko blogilla tienaa ja miten paljon työtä sen ylläpitäminen vaatii? Tässä 10 juttua, jotka olen oppinut bloggaamisesta 7,5 vuoden aikana.
1.Paras päätös: itsenäinen blogi
Yksi parhaita päätöksiäni oli ruveta heti itsenäiseksi bloggaajaksi. Vuonna 2013 tarjolla oli jo jos jonkinlaista blogiportaalia, mutta niiden visuaaliset mahdollisuudet tuntuivat rajoitetulta. Teknistä tukeakaan en kaivannut, sillä olen onnistunut tekemään naimakaupat viisaan propellihatun kanssa (tosin myöhään iltaisin palvelu on yleensä heikkoa: kun saan itkupotkuraivarit jonkun blogissa olevan bugin kanssa, Timpalla on tapana ilmoittaa, että "it-tuki on tältä päivältä jo sulkenut.").
Ekoiksi vuosiksi ostin teeman WordPressiltä: käyttö oli näppärää ja saitin ulkoasukin kiva. 2015 vaihdoin tähän nykyiseen alustaan eli Ghostiin, kun halusin vielä lisää tilaa kuville ja näyttävämmän etusivun. Visuaalista uudistusta kaipaisin jälleen, mutta en ole jaksanut ryhtyä vaihtourakkaan. Fakta nimittäin on, että blogialustan tai -teeman uudistamisesta syntyy aina jotain hämminkiä ja ylimääräistä säätöä.
Blogin nimi: Vaikka tiesin kirjoittavani matkailusta, en halunnut rajoittaa blogin sisältöä nimeämällä sitä Sannan Matkalaukuksi (tms). Wallenius on ehkä tylsä ja itsestäänselvä ratkaisu, mutta sillä olen profiloitunut vuosien ajan toimittajanakin. Ja nyt huomaan, että olin sattumalta edellä aikaani: moni on siirtynyt bloggaamaan nykyään omalla nimellään. Itse puolestaan olen laajentanut reissuaiheista yrittämiseen ja yleisempään elämän pohdiskeluun.
Välineet: viimeiset 7 vuotta olen kuvannut Canon 6D:llä, mutta paljon operoin kännykälläkin (Samsung 9+). Loppuvuodesta ostin myös dronen (DJI Mini 2), jota on tarkoitus hyödyntää täällä blogin puolella. Kuvat käsittelen Adoben Lightroomilla ja videot editoin Premierellä. Uutiskirjeiden lähettämiseen käytössäni on Mailchimp ja blogin kävijävirtoja seuraan Google Analyticsillä.
2.Mistäs kirjoittais?
Muista tehdä kalenteriin tarkka suunnitelma tulevista blogipostauksista ja ajasta postaukset etukäteen.
Siinäpä se, blogioppaiden tyypillisin ohje. Arvatkaa, olenko noudattanut? En koskaan. Kun mieleen juolahtaa juoksulenkillä tai kauppareissulla joku tykki aihe, saatan naputella sen äkkiä kännykän muistioon. Jotkut aiheet muhivat päässä pidempään, toiset survaisen eetteriin samantien. En ylipäätään haluaisi ottaa liikaa paineita postausten julkaisemisesta, koska juuri silloin hommasta katoaa ilo. Parhaita blogijuttujani ovat yleensä ne, jotka ovat syntyneet nopealla tajunnanvirtatekniikalla. Heti, kun alan taktikoida, tulee hiki ja stressi.
Postaan kerran viikossa
Olen todennut, että postaus per viikko on yleensä riittävä julkaisutahti. Sen tuottamiseen menee varovaisen arvionkin mukaan koko päivä (ja usein puolet yöstäkin): ensin kuvien käsittely, sitten aiheen taustatietojen kaivaminen, kirjoittaminen, linkkien lisääminen tekstiin, oikoluvut, jutun julkaisu, uutiskirjeen sorvaus ja somejaot. 7,5 vuodesta olen viettänyt siis ainakin 390 päivää blogijuttuja koostaen (yli vuoden, taivas varjele!). Tähän päälle tulee toki vielä blogimatkoihin kuluva aika eli varsinainen materiaalin kerääminen.
3.Mitä blogista luetaan?
Kun aloitin blogin, minulla oli vimma kirjoittaa mahdollisimman eksoottisista maista: Borneon viidakoista ja iilimadoista. Pian huomasin, että eniten lukijoita keräävät lopulta ihan tavalliset, helposti saavutettavissa olevat kohteet, kuten laivaristeilyt, Tallinna ja Pärnu. Suomi-buumi alkoi blogissa jo paljon ennen koronaa. Hiihtolomien ja kesälomakauden lähestyessä täältä etsitään kotimaan hotellivinkkejä, ravintoloita, nähtävyyksiä ja koko perheen aktiviteetteja. Blogin kaikkien aikojen suosituin postaus on yhä vuonna 2016 julkaistu juttu Lux Helsingistä, jonka on lukenut tähän mennessä 35 000 ihmistä. Viime kesän hitiksi nousivat Keravan Taiteen kotitalo ja Luston juna-aseman taidekoti.
Paras kombo: viihdettä ja faktaa!
Sen olen huomannut, että vaikka kuinka yrittäisin kirjoittaa letkeästi ja suurpiirteisesti, ammattitauti iskee viimeistään faktatietoja tarkistaessa. Pyrin lisäämään kohdejuttuihin paljon informaatiota, jotta lukija tietäisi, missä suosittelemani ravintola sijaitsee tai mitä kolmen viikon roadtrip Amerikassa maksoi. Tähän menee usein tolkuttomasti aikaa.
Amerikasta puheen ollen: kahden toteuttamamme roadtripin juttuja haetaan blogista yhä. Kai se on monelle samanlainen unelma kuin Meretniemen perheen maailmanympärimatka, joka on blogin toiseksi luetuin postaus (29 000 lukijaa).
Oma fanikuntansa näyttää olevan huumoripläjäyksillekin. Totuus lasten kanssa matkailusta on jo klassikko, joka kerää väkeä yhä. Näitä on kyllä kiva kirjoittaakin, silloin kun osuu sellainen fiilis.
Kaikkiaan blogissa on ollut jo yli puoli miljoonaa kävijää ja 1 265 000 sivunlatausta. Jos alkuvuosina lukijoita saattoi olla vain 2000–3000 kuukaudessa, viime vuosina lukemat ovat nousseet parhaimmillaan 17 000 kävijään kuukaudessa. Olen tuosta valtavan ylpeä ja onnellinen, sillä olen urakoinut tämän yksin, ilman isompien portaalien tai sivustojen tukea.
4.Onko reilua tuupata lapset blogiin?
Lapset olivat 9- ja 10-vuotiaita blogia perustaessani. Tuolloin ajatuksena oli, että kirjoittaisin meidän perheen matkoista, mutta harrastuspohjalta. En arvannut, että blogista kasvaa niin iso ja että siitä tulee oleellinen osa brändiäni työelämässä. Matkoilla olen tykittänyt perheenjäsenistä kuvia sarjatulena ja blogipostauksia julkaistessani kysynyt heiltä luvan kuvien julkaisuun. Toisaalta jälkikäteen olen usein miettinyt, olivatko 9- ja 10-vuotiaat tarpeeksi isoja arvioidakseen, mitä se käytännössä tarkoittaa. Alkuvuosina lasten kuvista ei blogi- ja somemaailmassa hirveästi vielä edes keskusteltu. Nuo pohdinnat ovat tulleet jälkikäteen. Ja hyvä niin, se on tärkeä aihe.
Ei enää pelkkä perhematkablogi
Nyt meillä asuu kaksi nuorta (16 ja 17) ja molemmat ovat paljon tarkempia kuviensa julkaisusta. Ehkä moni teistä vakkarilukijoista onkin huomannut, että lasten kuvat täällä ovat vähentyneet. Toisaalta meneillään on muutenkin metamorfoosi: voi olla, että reissaamme pian enimmäkseen miehen kanssa kaksin.
Onneksi olemassa on muitakin matkakavereita: äidin kanssa olemme yöpyneet Kylmäpihlajan majakalla, seikkailleet Saimaalla ja nähneet Suomen värikkäimmän talon Uudessakaupungissa. Esikoinen opiskelee puolestaan mediahommia ja lähtee nykyään mielellään videokuvaajaksi työmatkoilleni.
Ja sitten on tuo propellihattu ja rakas taistelutoverini...
5.Mitä blogireissuilla tapahtuu?
Hidas aamu hotellin sviitissä, kuuden ruokalajin maistelumenu fine dine -ravintolassa, lekottelua uima-altaalla... Siltähän se kuvissa parhaimmillaan näyttää, jos olen onnistunut. Käytännössä parin päivän reissuihin yritetään saada mahtumaan niin paljon kohteita kuin aikataulullisesti on mahdollista. Jos minulta kysytään, siinä ei ole aina järkeä. Opin jo toimittajien lehdistömatkoilla 20 vuotta sitten, että hotelli voi olla kuinka hieno tahansa, mutta usein ehdin käydä siellä vain nukkumassa. Työmatkoihin sovitaan paljon tapaamisia, haastatteluja, kiertoajeluja ja puolille öin venyviä illallisia, joiden jälkeen ei todellakaan jaksa enää maata poreammeessa, vaan haluaa vain äkkiä nukkumaan (jotta jaksaa nousta aamukuudelta).
Kaupalliset blogiyhteistyöt rakennan asiakkaan toiveiden mukaan, mutta postauksissa on aina oma mielipiteeni ja kokemukseni kohteesta. En edes kirjoita palveluista tai kohteista, joihin en itse usko.
Hillitöntä tykitystä
Odottamattomat käänteet ja jatkuva taktikointi kuuluvat työmatkoihin. Hulppeasta parivuoteesta on viisainta napata kuva heti sisäänkirjautumisen jälkeen, kun peti näyttää vielä siistiltä. Aamiaisella herätän aina huomiota rakentamalla pekonista, munakkaasta ja tomaattisiivuista asetelmia ja roudaamalla lautasta kuvattavaksi päivänvaloon ikkunan ääreen. Matkoilla riivaan perhettä kyllästymiseen asti jumittamalla pers pitkällä milloin missäkin pusikossa kamerani ja kännykkäni kanssa.
Yleensä jokainen, joka lähtee mukaani blogireissulle, yllättyy homman työläydestä. Niin kävi äitillekin, joka ymmärsi Länsirannikolle suuntautuneella työmatkallani, kuinka paljon aikaa pelkästään somettamiseen menee. Illat hotelleissa kuluvat pääosin siihen, että tykitän menemään päivän antia Faceen sekä Instaan. Jos kyseessä on kaupallinen yhteistyö, jokaiseen stooripätkään ja kuvaan pitää linkata tieto yhteistyökumppanista ja asianmukaiset tagit.
Mutta eihän tätä muuten tekisi, ellei sirkuksesta nauttisi. Vaikka olenkin näiden reissujen jälkeen aivan naatti, tiedostan myös, kuinka etuoikeutettu olen. Saan nähdä mielettömiä paikkoja ja tavata ihania ihmisiä.
6.Ilman somea ei olisi blogia
Monelle uudelle bloggaajalle tulee yllätyksenä, kuinka paljon aikaa pelkästään Instagram- ja Facebook-päivitykset vievät. Ei blogia voi edes olla ilman somea, ellei sitten tykkää pöytälaatikkorunoilusta.
Julkaisen matkoilta paljon videoita, kuvia ja päivityksiä lähes reaaliajassa. Instagramin storyjen puolelle on syntynyt ihan oma seuraajaporukkansa, joka lähettää privaviestejä jo kesken reissujen. Blogin lukijoista iso osa tulee yhä Facebookin kautta, vaikka lähetän vakkariseuraajille uusista postauksista aina uutiskirjeen. Hyödynnän paljon erilaisia Facebookin ryhmiä, joissa voi olla juuri omalle aiheelleni kohdennettu tuhansien ihmisten yleisö. Se näkyy suoraan blogin kävijämäärissä.
Meillä kaikilla on somebrändi
Olen someaddikti. Vietän puhelimella tolkuttoman paljon aikaa, seuraan ja kommentoin muiden juttuja. Joskus kuvavirran jatkuva skrollaaminen uuvuttaa ja suunnittelen paussia, mutten kuitenkaan pysty siihen. Ja on somessa paljon hyvääkin. Sen kautta olen kasvattanut verkostojani ja lisännyt esiintymisvarmuuttani, josta on ollut hyötyä työssä.
Harva ymmärtää, kuinka vahvan jäljen sosiaalinen media ihmisestä jättää. Osaan heti luetella somekanavistani hillittömät humoristit, perusnegatiiviset valittajat ja yhteiskunnallisesti valveutuneet väittelijät. Jokainen meistä leimautuu somekäyttäytymisen perusteella jotenkin, ja se vaikuttaa väistämättä esimerkiksi työnhakuun ja ihmissuhteisiin.
Itse pyrin olemaan somessa sama ihminen kuin livekohtaamisissakin. Vältän turhaa provokaatiota ja muiden arvostelemista, sillä yleensä ne eivät pääty hyvin.
7.Ketä elämäni muka kiinnostaa!
Välillä hävettää omat avautumiset ja selfie-potretit, varsinkin somessa. Heikkoina hetkinä kieriskelen häpeäliemissä ja mietin, mitä oikein itsestäni kuvittelen. Tajuan, että olen blogin ja somehäröilyni myötä rakentanut itsestäni jonkun sortin brändin, vaikkei se ollut alunperin tavoitteena. Jos somessa hölötän paljon omasta elämästäni, blogissa pyrin nostamaan esiin kohtaamiani ihmisiä ja matkailualan yrityksiä. Mutta on tämä välillä melkoista tasapainottelua: toimittajana tiedän, että vaikeat ja tylsätkin aiheet saavat väriä, kun ne kerrotaan ihmisten kautta. Persoonat kiinnostavat, se vain on fakta. Henkilökohtaista otetta toivovat usein yhteistyökumppanitkin.
Siitä olen ilahtunut, että some- ja blogimaailmassakin on menty aidompaan suuntaan. Överein kuvankäsittely on vähentynyt ja trendiksi on tullut pikemminkin luonnollisuus: meikittä, tukka pystyssä ja pieruverkkareissa esiintyminen. En itsekään enää välitä, vaikka näytän välillä kuvissa jyrän alle jääneeltä. Semmoista se oikea elämä on: ei tarvitse näyttää 23-vuotiaalta, jos on 46. Saa olla huono päivä ja silmäpussit.
Jos haluat seurata minua somessa, niin täältä löydät Instagramin, Facebookin, Linkedinin ja Twitterin.
8.Hakukoneoptimointi - vihaan ja rakastan
Tehokkaalla hakukoneoptimoinnilla voit saada blogillesi kymmeniä tuhansia lukijoita.
Totta. SEO:n (Search Engine Optimization) hallitseminen on bloggaajalle ensiarvoisen tärkeä juttu. Itse en bloggaamisen alkuvuosina ymmärtänyt siitä hölkäsen pöläystä. Todisteeksi riittäkööt ensimmäisten postausteni surkeat otsikot (Syö New York ja Rento Coney Island). Sittemmin olen oppinut tekemään SEO-ystävällisempiä otsikoita ja ymmärtänyt, että myös juttuun ja kuviin kannattaa ujuttaa avainsanoja, lauseita ja linkkejä.
SEO-anarkisti kapinoi
Me toimittajat ja muut luovan alan kirjoittajat olemme aika usein surkeita hakukoneoptimoinnissa. Jos lehtitekstissä on tottunut käyttämään persoonallisia ilmaisuja, SEO:n tylsä palikkakieli ärsyttää. Kun silmiin osuu otsikoita, joiden ensisijainen tehtävä on hakukoneiden kiihottaminen (Helsingin paras ravintola, Suomen kiinnostavimmat nähtävyydet, Näin rakennat linnunpöntön), pieni piru sisälläni nousee kapinaan. Silloin sorvaan tahallani juttuja, joiden otsikoissa saattaa lukea Matkakohteet helvetistä, Telliskivi on kuin Berliinin pikkusisko, Äitin ja pojan Lontoon-reissu: 10 menovinkkiä ja 1 nolo video tai arvoituksellinen Viihtyisivätkö Donald Trump ja Dalai-lama yhä täällä? Tyytyväisin olenkin silloin, kun jostakin ennalta-arvaamattomasta jutusta nousee kävijähitti.
Kiva on ollut myös huomata, että hakukoneet arvostavat pitkäjänteistä työtä ja laadukkaasti tuotettua sisältöä. Nykyään myös vanhat blogijutut ovat alkaneet kerätä uudelleen lukijoita. Ja se taas nostaa blogin arvoa myös Googlen rankingissa. Viha-rakkaussuhteeni hakukoneoptimointiin tunnistan yhä silti: välillä taivun tangoon Googlen kanssa, mutta toisinaan vedän ihan omilla muuveilla.
Blogeja luetaan mobiilissa
Yksi selkeä muutos tässä 7,5 vuoden aikana on muuten tapahtunut. Jos alkuaikoina moni kävi lukemassa juttujani tavallisella tietsikalla tai tabletilla, nykyään puolet kävijöistä tulee blogiin mobiililaitteiden kautta. Tämän takia suosin saitilla nykyään mobiiliystävällisiä pystykuvia (vaikka tykkäänkin yhä vaakakuvista enemmän).
P.S. Jos muuten kaipaat kurssitusta SEO-optimoinnista, niin Marinella Himari on tässä ihan guru.
9.Ilman verkostoja en pärjäisi
Muistan, kun osallistuin ensimmäisille matkamessuille bloggaajana (2014). Oli ihan mielettömän kivaa tutustua samanhenkisiin höyryäjiin, jotka suunnittelevat aina seuraavaa matkaa ja suhtautuvat elämään muutenkin positiivisella draivilla. Vaikka toimittajan työhön on kuulunut aina runsaasti sosiaalisia kontakteja, matkailupiireihin sukeltaminen avasi kokonaan uudenlaisen verkoston. Opin valtavasti matkailualan toimintaperiaatteista ja varsinkin suomalaisten yritysten haasteista ja onnistumisista. Vielä syvemmälle vaikuttajamarkkinoinnin ytimeen sukelsin Ping Helsingin järjestämien tapahtumien kautta. Siinä sivussa huomasin vaivihkaa laajentaneeni osaamista myös ammatillisesti – ei hassumpi lopputulos touhusta, jonka piti olla vain harrastus.
P.S. Kuvissa vain osa mahtavista tyypeistä, joita bloggaaminen on elämääni tuonut. Kiitos muun muassa Joonas Pesonen, Inari Fernandez, Rami Rajakallio, Laura Olin, Marinella Himari, Tuomo Meretniemi, Aku Varamäki, Inna-Pirjetta Lahti, Emmi Nuorgam, Sanna Salovuori, Sami Lensu, Sonja Riihikangas, Päivi Sappinen, Johanna Uimonen, Thea Ekholm, Ulla Alakangas, Marika Nöjd ja Satu Rämö. Ja rakkaan Rosannan (oikea alakulma) kanssa olenkin höyrynnyt jo pidempään, toimittajavuosilta saakka.
10.Kuinka paljon blogilla voi tienata?
Myönnä pois, tämän takia postauksen kuitenkin auki klikkasit! Raha se on, joka kiinnostaa (myös niitä hakukoneita). Vallalla on käsitys, että rikastuminen olisi tosi helppoa. Senkun vähän bloggailee, somettaa, tubettaa ja sen jälkeen sijoittelee tilille virtaavia miljoonia viisaasti.
Valitettavasti on tuotettava pettymys, sillä oikotietä onneen ei ole. Itse pyöritin blogia noin neljä vuotta ennen kuin se alkoi tuottaa mitään. Toki lähtökohtanakaan ei ollut tehdä tästä sivustosta mitään rahasampoa, joten ehkä en osannut myöskään metsästää tuottoisia diilejä. Olen käyttänyt blogiin niin paljon aikaa, että vaikka tekisin tästä lähtien pelkkiä kaupallisia yhteistöitä, jäisin todennäköisesti silti miinukselle. Enkä edes halua, että kaikki postaukset täällä liittyvät johonkin maksettuun diiliin. Blogia ajaa yhä sama lähtökohta kuin toukokuussa vuonna 2013. Kirjoitan aiheista, jotka minua oikeasti kiinnostavat. Kieltäydyn jatkuvasti yhteistyöehdotuksista, jotka eivät mielestäni sovi tänne.
No, paljonks sitä massia tulee?
Kolmen viimeisen vuoden aikana olen tehnyt kaupallisia yhteistöitä kotimaisten matkailualan yrittäjien kanssa, sillä Suomen kohteita ja palveluja täältä myös etsitään. Blogipakettien hinta vaihtelee sisällön mukaan: kuinka monta postausta asiakas tilaa ja minkälaisin lisähöystein. Monet haluavat ostaa kuvia ja videoita markkinointikäyttöönsä tai toivovat reaaliaikaista someseurantaa reissun päältä. Välillä olen ottanut asiakkaankin sometilit matkan ajaksi hallintaan ja postaillut tunnelmia sinne.
Blogin varaan en voi elantoani jättää, sillä välillä se ei tuota pitkään aikaan mitään. Aktiivisempina kausina kaupallisista yhteistöistä saadut tulot vaihtelevat 1400 eurosta 6000 euroon kuussa. Jos yhteen kuukauteen osuu 2-3 blogiyhteistyötä, niiden eteen saa huhkia töitäkin melko tavalla, sillä jo matkapäivät lohkaisevat ison osan ajasta, eikä silloin tule rahaa mistään muualta. Yrittäjänä teen koko ajan lehtijuttuja mediataloille ja kaupallista sisältöä muille yrityksille. Käyn myös pitämässä luentoja bloggaamisesta, matkailusta, yrittämisestä ja sisällöntuotannosta.
Alkuvuosina tein blogijuttuja välillä palveluja vastaan (esim. hotelliyötä tai laivaristeilyä). Nykyään periaatteeni on se, että kaupallisissa yhteistyössä sisällölleni on aina jonkunlainen hintalappu. Joudun kuitenkin maksamaan tekemästäni työstä myös verot (there's no free lunch!). Jos haluan lähteä hotellilomalle miehen kanssa, ostan sen. Siitäkin voi poikia blogijuttu.
Blogin kaupalliset yhteistyöt merkitsen aina jutun alkuun ja somepostauksiin, jotta lukijatkin ne tunnistavat.
P.S. Jos kaipaat sparrausta ja käytännön sisältöapua oman tai yrityksesi blogin suhteen, niin ota yhteyttä: swallenius@gmail.com / 040 663 8865.