Maisema yli kattojen! Hotelli Tallinnasta 54 eurolla

Maisema yli kattojen! Hotelli Tallinnasta 54 eurolla

Buukkasin parin päivän varoitusajalla Tallinna-viikonlopun ja löysin ihanan ullakkohuoneen huippuhintaan.

Viime viikolla iski pohjaton Tallinna-ikävä, joten hyppäsimme lauantai-aamuna esikoisen kanssa laivaan ja hujautimme yhdeksi yöksi lahden toiselle puolelle. Valtaosa hotelleista oli jo täynnä, mutta onnistuimme löytämään vapaan huoneen vanhassakaupungissa sijaitsevasta St. Olavista (hotelli kartalla). Koska hinta oli tällä kertaa hotellin tärkein kriteeri, emme odottaneet 54 euron standard-huoneelta spektaakkelimaista elämystä. Netistä luin arvioita laidasta laitaan: jonkun mielestä St. Olav on pelkkä haiseva luukku, toiset ylistävät sitä kodikkaaksi.

Plussaa on ehdottomasti sijainti: satamasta on Lai-kadulla sijaitsevaan Olaviin vain reilun kilometrin kävelymatka. Raatihuoneentori on parinsadan metrin päässä hotellista. Silti hotelli uinuu omassa rauhassaan, eikä keskustan möykkä kuulu paksujen kiviseinien läpi sisälle.


Sisällä tuntui kuin olisimme astuneet suoraan keskiaikaan.  Aika lähelle arvio osuikin: rakennuksen historia ulottuu vuoteen 1437, jolloin Goshalk Borsteli rakennutti sen porvariperheensä kodiksi. Vuosisatojen myötä asukkaat talossa ovat vaihtuneet sotapäälliköistä valtiomiehiin, pastoreihin ja pormestareihin.


Respa on pieni mutta tunnelmallinen. Nettiarvioista luin, että jotkut vieraat pitivät palvelua töykeänä, mutta me ainakin saimme ystävällisen vastaanoton. Huoneeseenkin pääsimme luvattua aiemmin.


Olavissa saa varautua eksymään ainakin pari kertaa, jos ei malta lukea seinien opastekylttejä. En ole ikinä ollut näin sokkeloisessa hotellissa. Kapeat ja matalat käytävät luikertelevat mutkitellen kuin labyrintissa. Takuuvarma hitti lasten keskuudessa, mutta kyllä täällä teki mieli itsekin kurkata kulman taakse. Aina löytyi uusi salakäytävä tai aula, joka oli sisustettu ikivanhalla pianolla, kirjoituskoneella, nojatuoliryhmillä ja kirjoilla.

Hiukan tuo ruma hierontatuoli pistää silmään. Muuten aika ihana tämäkin tila!
Jyrkät portaat nousevat respasta huonekerroksiin. Hotelli ei sovi liikuntaesteisille.
Talo kuin vekkula! Kiemuraisia käytäviä kerroskaupalla.


Olavin seinät ovat muuten täynnä kutkuttavia maalauksia, joiden hahmot herättivät ainakin eräiden asukkaiden mielikuvituksen. Näistä syntyikin instagramin puolelle stoori, joka löytyy täältä profiilistani yhä tallennettuna Tallinnan draama -nimellä (tarinan katselu omalla vastuulla).


Majoituimme ullakkokerrokseen huoneeseen, josta oli näkymät vanhankaupungin kattojen yli. Huone oli aika pieni ja matalakin, mutta ehkä juuri siksi niin kodikas. Kattoikkunan sai raolleen niin, että huonetta pystyi halutessaan tuulettamaan. Jäimme miettimään, että onkohan täällä kovin kuuma kesähelteellä, sillä ilmastointia ei ole. Näin talviaikaan huoneen lämpötila oli kuitenkin täydellinen. Aamulla oli kiva herätä kirkonkellojen soittoon. Sänkyjen patjat olivat muuten todella hyvät, mutta tyynyjä olisi voinut olla muutama lisää.

Nenäliinan kokoinen telkkari hiukan nauratti, mutta eipä sille ole nykyään edes käyttöä. Wifi-yhteys toimi hyvin.


Ullakkohuoneen vessa voi muuten tehdä tiukkaa pidemmille vieraille. Laskeskelin, että suihkukopissa oli seisomakorkeutta alle 190 senttiä. Muuten suihku pelitti hyvin ja veden lämpötila pysyi tasaisena. Vessan varustukseen kuului myös fööni, pyyhkeet ja hyvät meikkausvalot.


Lopuksi vielä katsaus aamiaiseen: se tarjoiltiin hotellin pääsalissa, joka muuntautuu tarvittaessa myös juhlatilaksi. Noutopöydässä oli mm. munakasta, nakkeja, wokkia, salaatteja, tomaattia, kurkkua, muroja, paria sorttia leipää, juustoa, leikkelettä, kuorittuja appelsiineja sekä kahvia, teetä ja mehua. Kokonaisuus ei ollut mitenkään erikoinen, mutta näin halvalla huonehinnalla emme luksusta odottaneetkaan. Täältä saimme kuitenkin ensihätään murkinaa rinnan alle niin, ettei heti tarvinnut hyökätä kaupungille kahvilaa etsimään.

Kokonaisuudessaan hotelli oli niin positiivinen kokemus, että voisin mennä uudestaankin.

sanna image
sanna