Silmät kiinni ja hyppy uuteen

Silmät kiinni ja hyppy uuteen

Välillä mietin, mitä oikein olen tekemässä. Silti en halua perääntyäkään.

Muistan aina, kun seisoin islantilaisella kallionjyrkänteellä neljä vuotta sitten. Tuuli tarttui pusakkaan ja vatsassa muljahti joka kerta, kun kurkistin varovaisesti reunan yli. Alla oli pelkkää humisevaa tyhjää ja jossain utuisen etäisyyden päässä vaahtopäisenä riehuva meri. Pelotti. Kuvittelin itseni paiskautumassa teräviä kallionkielekkeitä vasten, vaikka tandemhyppymestari Sam vakuutti, ettei ole mitään hätää. Oli vain luotettava, että tuuli nappaa liitovarjoomme ja kannattelee alas asti.

Samanlainen olo on nyt. Kolme päivää sitten sujautin vapisevin käsin irtisanoutumislapun kirjekuoreen ja kiikutin sen esimieheni pöydälle. Tänään sähköpostissa odotti Patentti- ja rekisterihallituksen lähettämä y-tunnus. Minulla on nyt oma toiminimi.

Arvaan, että monia tämä "suuri uutinen" huvittaa. Että mikä juttu tuo nyt on. Työpaikoista lähdetään ja firmoja perustetaan joka päivä. Todennäköisesti yhtä moni pitää siirtoa täysin kahelina: luopua nyt vapaaehtoisesti säännöllisistä tuloista, palkallisista kesä- ja sairauslomista, kivasta työyhteisöstä, lounasruokalasta ja firman pikkujoulujuhlista. Oletko idiootti? Konkurssi tulee ja burnout. Kukaan tervejärkinen ihminen ei lähde Suomessa yrittäjäksi. Verottaja vie kaiken ja eläkeyhtiö loput.

Samaa olen välillä pelännyt. Siksi olenkin vuoden aikana tehnyt salaista tutkimustyötäni. Olen esittänyt jokaiselle kohtaamalleni yrittäjälle saman kysymyksen: ottaisitko vastaan vakituisen työpaikan, jos sinulle sellaista tarjottaisiin? Vastaus on ollut poikkeuksetta sama: en. Nekin, jotka ovat kertoneet olevansa välillä väsyneitä jatkuvaan epävarmuuteen, ovat todenneet, että tarjotun paikan (ja palkan) pitäisi olla poikkeuksellisen hyvä, jotta he olisivat valmiita luopumaan itsenäisyydestään. Työkulttuurin muutos onkin kiinnostava ilmiö: jos suurimman yt-aallon aikana ihmiset ryhtyivät yrittäjiksi pakon edessä, nyt samalle tielle lähdetään vapaaehtoisesti. Vapaudesta on tullut vakautta tärkeämpi arvo. Ehkä parin vuoden päästä olen itse viisaampi sanomaan, onko tosiaan näin.

Täytän tänään 44 vuotta. Olen ollut liki puolet elämästäni vakituisissa työpaikoissa. Vaikka jäisin eläkkeelle jo 66-vuotiaana, työelämää olisi edessä vielä 22 vuotta. Siinä ajassa ehtii kokea melkoisesti. Ehkä opiskella uuden ammatinkin niin kuin äitini teki hiukan alle kuusikymppisenä. Juuri nyt tuntuu kivalta, ettei kaiken tarvitse olla kiveen hakattua. Vaikka olen yritykseni kanssa vasta käynnistysvaiheessa, päässä sinkoilee jo nyt valtoimenaan ideoita. On vapauttavaa päästä laajentamaan reviiriä, joka toivottavasti näkyy uudenlaisena sisältönä myös täällä blogin puolella. Intohimo matkailuun onkin yksi motivaattoreista: toivon, että pystyn jatkossa järjestämään kalenterini itsenäisemmin niin, että elämässä jää enemmän tilaa reissuille.

Täältä voit käydä tutustumassa Wallenius Median tarjoamiin palveluihin! Huomaathan, että uusi numeroni on 040 663 8865. Sähköpostitse tavoitat minut osoitteesta: swallenius@gmail.com.

Niin, siitä jännittämisestä. Juuri nyt yritän hengittää rauhallisesti ja pitää mielessä liitovarjomestari Samin sanat:

"Enemmän kadut, jos et hyppää!"


sanna image
sanna