Lux Helsinki 2024: suosikkiteokset ja ajatuksia Souri-kohusta

07.01.2024

Kotimaan helmet

Savonlinnaan hiihtolomalla? 2 idyllistä majoituslöytöä ja 1 koukuttava talvilaji

Hotelliloma Mikkelissä + festarilippujen arvonta

Ylellinen Silverskär ja Ahvenanmaan samppanjakätkö

Lux Helsinki on tänä vuonna onnistunut kokonaisuus, jossa ei onneksi ryhdytty sensuroimaan mitään, vaikka hässäkkä Katariina Sourin teoksen ympärillä kävikin kuumana.

Ennätinpä paikan päälle, vaikka tiukille veti. Vuosi sitten olin tähän aikaan työreissulla Tallinnassa ja missasin koko tapahtuman. Luxin perinteet toteutuivat ainakin sään puolesta: pakkasta oli taas reilut 15 astetta, joten pukeutumiskoodi oli mallia Michelin. Ilahdun muuten aina, kun näen ihmisten painelevan stadin ytimessä toppahousut kahisten kuin Lapin lumilla konsanaan. Tulee jotenkin lupsakampi olo.

Luxin teosten sijoittelusta on annettava heti kiitosta. Joinakin vuosina kohteet ovat olleet niin hajallaan pitkin kaupunkia, että valtaosa ajasta on mennyt siirtymiin. Osa pienemmistä teoksista sijaitsee toki nytkin Punavuori-Kamppi-akselilla ja ne skippasin suosiolla. Ja olisiko teoksia nyt hiukan vähemmän kuin aiempina vuosina? Jos näin, se ei häirinnyt ollenkaan. Pari tuntia kierrokseen sujahti silti.

Ja vielä toinen juttu: ihan MAHTAVAA, että ravintolat ja kahvilat pitivät kerrankin ovensa auki. Monena vuonna olen etsinyt kädet kohmeessa paikkaa, jossa voisi lämmitellä kuuman kupposen äärellä tai lusikoida kulhollisen soppaa, mutta joka torppa on ollut pimeänä. Nyt ravintolat olivat täynnä väkeä.

P.S. Videoklippejä Luxista löytyy myös Instagram- ja Tiktok-tileiltäni.

Pääosassa päät

Luxissa on näytillä tänä vuonna varsinainen päägalleria. Kansalaistorin Talking Heads (Victor Vicsek / Limelight) oli hypnoottista katsottavaa. Kahteen jättipäähän on kiinnitetty 4000 Led-valoa, joiden avulla ilmeet kasvoilla muuttuvat. Valaistu Musiikkitalo antaa teokselle hyvän taustan.

Tekoälyihmisiä

Arvattavissa oli, että myös Luxissa hyödynnetään tänä vuonna tekoälyä. Tuntuu välillä, ettei muusta nykyään puhutakaan. Musiikkitalon screenille heijastettava videoinstallaatio Spectrum (C999) kertoo juhlistavansa globaalia monimuotoisuutta ja esitteleekin valtavan joukon erilaisia ihmiskasvoja. Teoksen sanoma on tärkeä, mutta toteutus ei sinänsä tarjonnut mitään uutta. Vastaavia tekoälyllä toteutettuja juttuja olen nähnyt ennenkin.

Kiehtova naamio muuttaa muotoaan

Lisää kasvoja löytyy Esplanadin puistosta ravintola Kappelin kohdalta. Radu Ignatin Facelessmen on jotenkin kiehtova, vaikkei metallisella teoksella olekaan korkeutta kuin kolme metriä. Kulmikas naamio herää henkiin, kun sen pinnalle aletaan heijastaa erilaisia valoja, värejä ja ilmeitä. Itsekseni mietin, että naamio kuvastaa hyvin myös tätä kummallista aikaa ja räikeää somekulttuuria. Tuntuu, että maailma on nykyään täynnä ihmisiä, jotka huutelevat nimettöminä naamioidensa takaa. Harva uskaltaa omilla kasvoillaan mitään julkisesti lausuakaan, ellei mielipide sitten edusta yleisesti hyväksyttyä linjaa, jolla voi kiillottaa kilpeään.

Facelessmenin videoinstallaatio kannattaa katsoa Kauppatorin suunnasta.

UPM:n rakennukseen on ennenkin heijastettu Lux-teoksia. Tällä kertaa seinillä tanssii luontoa ja ultraviolettisäteilyä yhdistävä Societas Luminis.

Pienempien teosten haaste

Olen tainnut pohtia tätä ennenkin, mutta sanottakoon se jälleen. Huomion kiinnittäminen pienillä ja staattisilla teoksilla ei ole Luxissa ihan helppoa. Ihmiset ovat tottuneet näkemään monumentaalisia ja interaktiivisia spektaakkeleja, joiden jälkeen voi olla vaikea saada kulkijoita pysähtymään. Keskellä Töölönlahden tapahtumapuistoa sijaitsevan EQ:n (Eero Helle) sanoma ei ainakaan minulle oikein avautunut, vaikka yritin tavata teosta kuvailevaa tekstiä useampaan kertaan.

Marimekko goes Ateneum

Marimekon tuttu Unikko-kuosi täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja pääsee Luxissa arvoiseensa paikkaan, Ateneumin julkisivulle. Katri Tikkasen toteuttamaa teosta säestää Matti Ahopellon musiikki. Tosin usein kaunis kokonaisuus jää ohi jyristävien bussien ja autojen metelin alle. Ateneum onkin ollut Luxissa tämän vuoksi aina hiukan hankala kohde valoteoksille. Jos haluaa päästä ihastelemaan valomerta koko seinän mitalta, teosta on katsottava Kaivokadun toiselta puolelta, Rautatientorilta. Vilkkaasti liikennöity katu välissä hiukan häiritsee elämystä. Itse rakennus koristeellisine yksityiskohtineen on toki kuin tehty valotaiteelle.

Tuomiokirkko ei petä koskaan

Senaatintori on Lux Helsingin itseoikeutettu paraatipaikka tänäkin vuonna. Koko aukio on täynnä valoa, värejä, musiikkia ja liikettä. Tykkään erityisesti siitä, miten Tuomikirkon portailla kipuavista ihmisistä tulee osa taidetta.

Kirkon seinällä nähdään kaksi eri teosta, Phil Max Schöllin ja Makoto Shozun Helix sekä Janne Aholan ja Tommi Toivosen Symmetria. Molempia yhdistää kontrastien tutkiskelu: Helixissä vuorottelevat rationaalinen ja intuitiivinen näkökulma, Ahosen Symmetria taas leikittelee kaaoksen ja järjestyksen välillä. Molemmissa teoksissa musiikki on oleellinen osa kokonaisuutta. Menin ihan muihin maailmoihin taide-elämyksen keskellä.

Case Katariina Souri: mistä saa tehdä taidetta?

Olen seurannut Katariina Sourin Lux-teokseen liittyvää keskustelua hiukan hämmentyneenä. Useampaan kertaan on pitänyt tarkistaa, että ketä tässä on nyt lopulta loukattu vai onko ketään. Pohjan kosketus -teokseen on yhdistetty 19 Sourin öljyväriteosta, mutta suurin hässäkkä on syntynyt tuon yllä olevan saamelaisnaista muistuttavan kuvan ympärille. Senaatintorin kolmella eri laidalla kiertävää Pohjan kosketusta oltiin jo poistamassa, kunnes Lux Helsingin väki tuli järkiinsä ja päätti väistää luodin mainitsemalla teoksen kohdalla erikseen seuraavasti (tämä kuulutetaan joka kerta ennen teoksen alkua):

Teoksessa on osia, joissa alkuperäisväestöjä kuvataan stereotyyppisesti. Kuvaston tai koko teoksen poistamisen sijaan haluamme synnyttää rakentavaa ajattelua alkuperäisväestöjen oikeuksien ja taiteen vapauden yhteensovittamisesta.

Minusta Pohjan kosketus on upea kokonaisuus. Tykkään erityisesti siitä, että Lux Helsingissä hyödynnetään perinteistä maalaustaidetta pelkkien tietokoneella luotujen teosten sijaan. On vaikea löytää kuvista halua loukata tai omia ketään. Minä näin teoksissa sielukkaita ihmisiä, joista jokainen tuo esiin oman tarinansa ja viestinsä. Ne voi katselija tulkita niin kuin haluaa. Ja sehän juuri on taiteen tarkoitus: antaa vapaus erilaisille näkemyksille ja pohdinnoille. On kammottava ajatuskin, että jatkossa taiteilijat joutuisivat toimimaan tiukasti säädellyn muotin sisällä. Samaa mieltä näytti olevan saamelaistaiteilija Lada Suomenrinne Ylen haastattelussa.