Lux Helsinki 2020: kauneimmat teokset ja muutama pettymys

Lux Helsinki 2020: kauneimmat teokset ja muutama pettymys

Terveisiä Lux Helsingistä! Tässä kuvia ja ajatuksia tämän vuoden valoreitistä.

Pitihän sinne taas ensimmäisten joukossa ryysätä. Tai ensimmäisten tuhansien. Herramunvereni, että oli porukkaa Lux Helsingissä avajaisiltana. Tiedä sitten, johtuiko tungos poikkeuksellisen inhimillisestä kelistä (taivaalta ei satanut moskaa eikä ollut paukkupakkasia) vai pitkistä pyhistä, mutta tiukkaa teki, että sekaan mahtui. Varsinkin Luxin alkureitillä edettiin etanavauhtia ja kylki kyljessä. Yhden seikan panin myös merkille: katuvalot oli sammutettu suurelta alueelta. Se tuo todella hämyisen tunnelman ja tekee oikeutta teoksille, mutta vaatii kulkijoilta myös tarkkuutta. Tämä huomioksi, että tiedätte edetä mukulakivillä ja puiston töyssyissä varovasti.


Yhdeksän teoksen reitti lähtee Senaatintorilta, etenee sitten pitkin Unioninkatua aina Varsapuistikkoon asti, josta ylitetään tie Kaisaniemenpuistoon ja jatketaan Tokoinrantaan. Helsingin kaupunginteatteri on viimeinen etappi.

Tuomiokirkkoon heijastettu teos oli tänä vuonna itävaltalaisen valotaiteilijan, Teresa Marin käsialaa. Kollaasimaisesti rakennettu SunWind oli lumoava: kirkon pinta oli niin täynnä vaihtuvia värejä ja kuvioita, että sitä olisi voinut katsoa vaikka kuinka kauan. Tosin pitää sanoa, että Helsingin tuomiokirkon seinälle voisi heijastaa vaikka nuhjaantuneen banaanin ja se näyttäisi hyvältä. Jo sijainti on tällaisen massatapahtuman teosta ajatellen ihanteellinen: vaikka ihmisiä olisi Senaatintorilla paljonkin, tilaa on reilusti niin, että jokainen taatusti näkee.


Tuomiokirkko on aina myös jotenkin katsojaa aktivoiva. Ihmiset rakastavat kivuta sen rappusille, pujotella massiivisten pylväiden lomassa ja rakentaa seinää vasten omia varjokuvia. Niin minäkin.

Terveisiä äitille kotiin. Lähetä rahaa!


Sitten alkoivatkin haasteet. Unioninkadulle pujahtaessani huomasin heti, että porukkaa on kuin New Yorkin maratonilla. Topelian sisäpihalle on rakennettu liettualaisen M4-ryhmän The Bridge, jossa katsojien on tarkoitus kulkea 27 metriä pitkän väritunnelin halki. Ovensuuhun alkoi heti kertyä sen sortin ihmismuuri, että päätin jatkaa eteenpäin ja tulla tsekkaamaan paikan kierroksen jälkeen. Seuraavana vuorossa olisi ollut Metsätalon seinille heijastettu The Colour out of Space, joka leikittelee kauhuteemalla. Jos mahdollista, väkeä oli täällä vieläkin enemmän. Seurasin tilannetta hetken ulkopuolella ja kuulin kyllä voimakkaat äänitehosteet, mutta eihän se sama ollut, kun varsinainen stoori jäi näkemättä. Ryysis ei hellittänyt yhtään illan edetessäkään. Kun kävelin myöhemmin takaisin Unioninkadun kautta, molempiin kohteisiin oli vieläkin parin sadan ihmisen jono. Tämä hiukan jurppi, sillä en tiedä, ennätänkö Luxiin enää uudestaan.


No, leppoisa Lyhtypuisto pelastaa aina. Neljänsadan puussa huojuvan teoksen katseleminen on jotenkin rauhoittavaa, vaikka monet lampuista olen nähnyt aiemminkin. Lyhtypuistohan kasvaa vuosi vuodelta, sillä vanhat ja uudet teokset ovat täällä sulassa sovussa. Tekijäkaarti on laaja: Lyhtypuiston kokoamiseen osallistuvat lapset, nuoret, opiskelijat ja taiteilijat.


Kaisaniemen kentällä roihuava tulipatsas erottui jo kauas ja herätti sisälläni jonkin lapsenomaisen hysterian niin, että kirmasin puolijuoksua liekkiä kohti. Hurmaannuin jo viime vuonna hollantilaisen Ivo Schoofsin Large Pendelum Wave -teoksesta. Tällä kertaa hän osallistuu Luxiin maagisella Large Fire Tornadolla. 16-metristä tulipatsasta tehostetaan 36 teollisuustuulettimella, jotka saavat sen kieppumaan tornadon lailla. Hauskaa muotoa teokseen tuo ympärillä oleva kehikko värivaloineen ja ääniefekteineen. Tulitornado on ehdoton suosikkini tämän vuoden teoksista: se on yhtä aikaa jotenkin vaarallinen ja kaunis. Ja maailmalla riehuvien metsäpalojen vuoksi myös surullisen ajankohtainen. Ten points!

Näytöksen lopuksi liekki pienenee ja muuttuu siniseksi savuksi. 


Aina valoteoksen ei tarvitse olla massiivinen kiinnittääkseen huomion. Jere Suontaustan Peilipöllö istui puunoksalla pimeyden keskellä ja huhuili jotenkin alakuloisesti. Se muistutti omalla tavallaan ilmastonmuutoksen vaikutuksista ja eläinlajien katoamisesta. Pienimuotoisuudessaan pysäyttävä teos.


Tässä jälleen yksi suosikeistani. En oikein osaa edes perustella miksi, mutta jotain mielenkiintoista tässä Tokoinrannan laiturin valotekstissä oli. Sanat katosivat, ilmestyivät uudelleen, piipittivät, kilahtelivat ja naksuivat. Eräs emäntänsä kanssa paikalle osunut koirakin innostui äänistä niin, ettei olisi millään halunnut jatkaa matkaa. Vasta kotona katsoin Luxin sivuilta, että taiteilija Meri Ekolan Magic Mirror kuvaa fanaattista suhdettamme älypuhelimiin: niistä on tullut peilikuvamme ja sielumme jatke. Pim! Miten nerokas oivallus!

Meri ja taustalla sykkivä kaupunki lisäävät Magic Mirrorin tehoa.


Olen katsellut Helsingin kaupunginteatteria usein sillä silmällä, että tästäpä saisi oivan valoteoksen. Teatteri itsekin hyödyntää valoja usein upeasti: Pieni Merenneito -näytöksien aikaan rakennus hohkaa usein sinisenä. Lux Arkkitehtuurin day and night luo teatteritalon seinälle kokonaisen vuorokauden yöstä aamun sarastukseen ja keskipäivän paahteeseen. Suuret väripinnat näyttävät aina upeilta, mutta erityisesti silloin, kun ne yhdistyvät kauniisiin muotoihin. Kimmo Pohjosen musiikilla säestetty teos oli jotenkin lohduttava ja muistutti, että vielä se päivä pitenee ja kesä tulee.


Luxissa on ollut useampana vuotena myös satelliittiteoksia, jotka ovat irrallaan pääreitiltä. Tällä kertaa ehdin käydä kotimatkalla tsekkaamassa Itäkeskuksen Stoan näyttelyn. Tuo yllä oleva Teemu Määttäsen ja Ilkka Niemeläisen Ornaments Part 6 oli kiva päätös Lux-kierrokselle. Ideana on, että kuka tahansa voi tuottaa musiikkia käden ja sormien liikkeillä. Samalla syntyy upeita kuvioita ja värejä.

Stoassa on nähtävillä myös Sofia Palillon Bubble Effect.


Muistan, kuinka Lux Helsingin alkuvuosina moni ravintola oli kiinni, eikä katukojujakaan ollut. On ollut kiva huomata, että palvelut ovat koko ajan parantuneet. Ja mikseivät olisi! Onhan tämä valtava asiakaspotentiaali yrittäjille. Itse kävin kierroksen lopuksi lämmittelemässä kohmeiset kädet Kauppatorin telttakahvilassa.

Helsingin viimassa kuppi kuumaa maistuu.
Tunnustan: söin myös belgialaisen vohvelin.


Huomaan muuten joka kerta Luxissa, että katselen Helsinkiä toisin silmin. Vanhojen jugend-talojen erkkereitä, veteen heijastuvia valoja ja siltojen kaaria. Ehkä se on osa tämän tapahtuman viehätystä. Nähdä arkiset asiat uudessa valossa.

Lux Helsinki on avoinna 8.1. saakka joka päivä 17-22. Reitit ja muut informaatiot löydät täältä.

Alla aiempien vuosien Lux-fiiliksiä! Mikä vuosi on ollut suosikkisi?
Miksei Helsingissä aina näytä tältä?
Tältä näyttää Lux Helsinki 2015
Helsingin upein valokarnevaali alkoi
Lux Helsinki 2017 - suurin yllättäjä
Lux Helsinki 2018: hitit, hudit ja huomiot
Lux Helsinki 2019: tuomariston suosikit ja uusi valoteos



sanna image
sanna