Tästä alkaa seikkailu
Kävin laskettelemassa ensimmäistä kertaa Itävallassa. Olen yhä hengissä. Menisin uudestaan.
En tule. Vihaan metsiä! protestoi kuopus. Varauduin jo katastrofiin. Turhaan.
Eilen tuli juhlittua. Meinasin sortua pizzaan ja sohvakoomaan. Meninkin metsään.
Käsivarren Lapissa tajuaa, että Suomi on jotain muuta kuin Helsinki.
Salaa toivon, etteivät turistimassat löytäisi Hauklandia. Teille uskallan tätä suositella.
Yksikään miljoonakaupunki ei pärjää tälle maisemalle. Luonto voittaa aina. Onneksi.
Kiipesimme 1177 metrin korkuiselle Sharp Topille. Näitä maisemia en unohda.
Madeiran helppokulkuinen mutta kaunis Balcoes-reitti antoi maistiaisen Madeiran upeista vaellusreiteistä.
Kaikki ovat lomalla. Sinä katsot loskaista takapihaa. Tämä lahja lohduttaa.
Niitä on kaikkialla. Pienistä puroista massiivisiin jättipauhuihin. Tässä putouksista kauneimpia.
Jökulsárlón on hypnoottista katsottavaa: laguunissa ajelehtivat jäät ovat kuin timantteja.
Sipoonkorven kansallispuisto on voimapaikkani, jossa pahinkin ohimoiden kiristys yleensä hellittää.
Kun kuulen sanan Vantaa, en ajattele betonilähiöitä tai Kehä kolmosta. Minulle Vantaa on kyläkauppa, naapuruston kanala ja iltauinti järvellä.
Jonkin sortin kilari pitää olla, että tyrkkää lapsensa rotkoon. Lieventävänä asianhaarana todettakoon, että hyppäsimme itse perässä. Liitovarjolla. Emäntä turpakiidon kautta.
Kun kuulet puolen tunnin välein kysymyksen “milloin me mennään ratsastamaan?”, tajuat, että lupaus olisi kannattanut lunastaa jo ensimmäisenä reissupäivänä. Menimme vasta viimeisenä.
Islannin huikeimmat maisemat odottavat ylänköalueella, mutta reitti perille ei ole helppo. Land Rover joutui tositoimiin kivenmurikoiden keskellä.
