Onko pakko lähteä mihinkään?

En olisi itsekään uskonut sanovani tätä, mutta kaipaan suunnittelematonta lomaa.

Jotain mystistä on tapahtunut. Kesälomaan on viikko, ja varjelen kalenteriani kuin neitseellistä mökkimaisemaa. Ahdistaa ajatuskin, että joku tuuppaisi näkymät täyteen. Yleensä se joku olen ollut minä. Olen lupautunut hövelinä sinne ja tänne, napannut kiinni jokaiseen kyläilykutsuun ja hamstrannut lentoja henkeni hädässä.

Miksi? Näkemisen nälän vuoksi. Koska nuorena (!) on mentävä. Koska arkena ei ole mahdollisuutta lähteä. Koska elämä on lyhyt, mutta bucket list pitkä. Ennen kuolemaa pitäisi käydä vielä Australiassa, Havaijilla, Uudessa-Seelannissa ja miljoonassa muussa paratiisissa, joista on ihania kuvia Instagramissa.

Viimeiset neljä kesää olenkin elänyt lapsuuden unelmaa: seikkaillut siekailemattomasti rästissä olevien kotihommien ja luottokorttilaskujen kustannuksella.

Vuonna 2013 toteutimme roadtripin Amerikan länsirannikolle Annin, Lassin ja Timpan kanssa. Näimme maailman kauneimman rantatien, 50-asteisen Kuolemanlaakson, itkettävän kauniin Grand Canyonin, lumoavan Yosemiten ja aavekaupunki Bodien.

Entä kesä 2014 sitten? En ikinä unohda kymmenen päivän reissuamme Islantiin. Yövyimme teltassa, vaelsimme issikoilla, hyppäsimme jyrkänteeltä ja osallistuimme valassafarille. 15-asteisen Gore-Tex-loman jälkeen lämmittelimme viikon Mallorcalla.

Suvi 2015 meni sekin levottomin sydämin. Ajoimme New Yorkista New Orleansiin, juhlimme Annin synttäreitä alligaattorien seurassa, kyläilimme Elviksen kotona ja vaivuimme nirvanaan Smoky Mountainsilla. Kalenterin mukaan ehdimme myös asuntoautoilla Rovaniemeltä Lofooteille.

Viime vuonna lomat painottuivat Eurooppaan. Vietin ihanan viikon äitin kaverina Kreikan Samoksella. Timpan kanssa seikkailimme Lissabonissa ja satulinnojen Sintrassa. Koko perheen reissu suuntautui Espanjan Benidormiin.

Tiedän. Jo tämän lukeminen hengästyttää.

Kun matkustaa paljon, reissut alkavat sekoittua toisiinsa ja vau-elämykseen tarvitaan yhä järeämpia kokemuksia. Siksi välillä on hyvä ottaa etäisyyttä ja pysähtyä, jättää tilaa spontaaneille lähdöille. Tulkoon siis, jos on tullakseen, mutta juuri nyt näinkin on hyvä.

Terveisiä kotipihalta!