Tästä alkaa seikkailu

Kiitos vuosi 2022, vaikka välillä huimasi ja hengästytti

Työ varasti viikonloppumme – on aika vallata ne takaisin
Työ varasti viikonloppumme – on aika vallata ne takaisin
Onko tulevana talvena varaa matkustaa?
Onko tulevana talvena varaa matkustaa?
Miksi toisilla on aina kiihkeämpää ja kuumempaa?
Miksi toisilla on aina kiihkeämpää ja kuumempaa?

No, tapahtuiko edes mitään ihmeellistä? tuumin ensin. Sitten vilkaisin kalenteria ja kännykän kuvasaldoa. Olihan siinä.

Viime vuosina on tuntunut siltä, että tulevaa on lähes mahdoton ennustaa. Maailmassa tai edes omassa elämässä. Yllättäviä kierrepalloja pyörähtää eteen tämän tästä. Oleellista kai on, kuinka niihin vastaa: torjuen vai syöttäen. Tosin aina sekään ei auta: joskus voi olla parempi nostaa kädet pystyyn ja hyväksyä huti.

Olen ollut aina surkea pallopeleissä, mutta näyttää siltä, että onnistuin luovimaan vuoden läpi ja jäin vielä reilusti voiton puolelle. Toki tässä on hommiakin paiskittu, mutta todennäköisesti kyse on ollut myös tuurista. Olen kiitollinen, että minulle on tapahtunut hyviä asioita. Toivottavasti teillekin.

Tässä muutamia paloja hengästyttävän vauhdikkaasta vuodesta.

Yhdessä onnistuminen tuntuu paremmalta

Tämän vuoden suurin oivallus työelämässä on ollut yhdessä tekemisen merkitys. Haaveilimme Marilan Rosannan kanssa jo neljä vuotta sitten yhteisestä projektista, joka realisoitui monien vaiheiden jälkeen syyskuussa. En oikein vieläkään käsitä, että ehdimme kirjoittaa Lisää liksaa -kirjan muiden töidemme ja elämämme ohella, käytännössä alkuvuoden aikana. Toki materiaalia on työstetty vuosia, mutta silti... olihan se melkoinen puristus. Kiitos Rosanna, että sain jakaa tämän hullun projektin juuri sun kanssa.

Julkkariviikko on jäänyt mieleen epätodellisena pyörityksenä. Paahdoimme menemään aamutelkkarista radioon ja lehtihaastatteluihin. Eniten ovat lämmittäneet lukijoiden palautteet: tuntuu hyvältä kuulla, että niin moni on kokenut kirjan oikeasti hyödylliseksi ja silmiä avaavaksi.

Miksi vain kirjoittaa, kun voi myös puhua?

Olen työskennellyt ammattikirjoittajana pian kolme vuosikymmentä (herranjestas, syksyllä on tämä etappi!). En aio valehdella, että kaikki olisi ollut aina yhtä luovuuden karnevaalia. Päinvastoin: mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä vaikeammaksi touhu on muuttunut. Oma teksti tuntuu välillä kuolettavan tylsältä kliseeltä, joka haukotuttaa tai käy hermoille. Toisaalta olen päässyt yrittäjävuosien aikana haastamaan itseäni ja kehittymään, kun olen laajentanut repertuaaria lehtijutuista myös kaupalliseen sisällöntuotantoon ja yritysjulkaisuihin.

Lisää liksaa -kirjan myötä sukelsimme Rosannan kanssa myös koulutus- ja puhujakeikkojen puolelle, ja ai että, miten siitä nautinkaan. Toivon, että näitä tulee ensi vuonna vielä paljon lisää. Toki uuteen hyppääminen on välillä hirvittänyt ja vienyt yöunet, mutta jestas, mitä adrenaliiniryöppyjä onnistuminen antaa.

Syyskuussa puhuin Journalistiliiton seminaarissa.

Paras löytö: aamuretket

Usein pienet hetket voivat olla ikimuistoisimpia. Huhtikuisena perjantaina heräsimme Annin kanssa klo 5:40, pakkasimme laukkuun kamerat ja ajoimme Helsingin Lammassaareen. Aurinko kurkisteli kaislikon takaa juuri, kun astelimme pitkospuille. Aamuretkistä tuli pian tapa: ehdimme seikkailla kukonlaulun aikaan myös Suomenlinnassa, Sipoonkorvessa ja kasvitieteellisessä puutarhassa. Retket huipentuivat aina aamiaiseen jossakin hyvässä kahvilassa. Meinaamme jatkaa perinnettä tänäkin vuonna, kunhan kaamos väistyy.

Aamiainen Helsingin kauppahallissa.

Ylläksen keväthangilla

Huhtikuussa pääsin kokeilemaan työreissulla ensimmäistä kertaa liukulumikenkäilyä ja talvipyöräilyä Ylläksellä. Valkoiset hanget hohtivat niin, että aurinkolaseille oli enemmän käyttöä kuin talvitakille. Jos pari vuotta sitten hullaannuin ruska-Lappiin Levillä, nyt pohjoisen kevätkin otti tukevan niskalenkin.

Kyllä poro poron tuntee.

Äkkilähtö Kööpenhaminaan

Olen hyödyntänyt yrittäjän kuuluisaa "vapautta" hävettävän vähän, mutta toukokuussa yllätin itseni. Buukkasin hetken mielijohteesta lennon Kööpenhaminaan ja lähdin mukaan Timpan työmatkalle. Sillä aikaa, kun parempi puoliskoni lusi ankeissa kokoushuoneissa, fillaroin ympäri Köpistä, pysähtelin syömään rasvaa ja suolaa katukojuihin, poikkesin museoihin ja istuskelin terasseilla. Miellyttävä kokemus, voisin ottaa uusiksi.

Tanskalainen mielenmaisema: somaa ja värikästä.

Tampereen kesä ja siskot

Meillä on siskoni Kaisan kanssa kymmenen vuoden ikäero. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että nuorempana kaitsin systeriä ja vanhempana hän todennäköisesti kaitsee minua. Nyt ollaan hedelmällisessä välivaiheessa eli molemmat sekoilevat tasavertaisesti eikä kukaan katso perään. Kesäkuussa kävimme ratsaamassa Tampereen näköalapaikat, saunat, ravintolat ja kaikenmoista tilpehööriä myyvät putiikit. Joskus olisi kiva lähteä isommallekin kirkolle (esim. Nyyjoorkkiin), mutta Tampereesta on hyvä aloittaa.

Tampere ja ravintola Muusan sisäpiha.

Talounelmia Espanjassa

Vuoden 2020 kesällä meidän oli tarkoitus lähteä perheen kanssa kolmannelle Amerikan-roadtripille. Sitten tuli pandemia ja kaikki peruuntui. Parin vuoden ajan matkustimme ennätyksellisen paljon kotimaassa. Viime kesänä oli vihdoin odotetun ulkomaanreissun aika, mutta USA tuntuikin yhtäkkiä työläältä ja kalliilta. Niinpä vuokrasimme kaksi Airbnb-taloa Espanjasta: ensimmäisen vuorimaiseman keskeltä Sedellasta, toisen rannikolta ja jyrkänteen laidalta La Herradurasta. Loma oli täydellisen rentouttava ja sai jälleen kerran pohtimaan pitkäaikaisen unelman toteuttamista: talven viettämistä Andalusian liepeillä.

La Herraduraan voisin perustaa etäkonttorini.

Äitin kanssa Savonlinnan oopperassa

Heinäkuussa lähdimme juhlistamaan äitin tasavuosia Savonlinnaan, jossa hän on viettänyt valtaosan lapsuuden kesistään. Risteilimme Elviiralla pitkin Saimaata, herkuttelimme lörtsyjä torilla ja viihdyimme Aidan seurassa oopperajuhlilla. Punkaharjulla ja Tertin kartanossakin poikettiin.

Saavuttiin Olavinlinnan laituriin komiasti laivalla.

Helleviikonloppu Kemiönsaaressa – yksin!

Olen tainnut ennenkin mainita, että nautin matkustamisesta myös yksin. Muistissa on vieläkin pari vuotta sitten Hangossa viettämäni viikonloppu, jolloin oivalsin tämän ensimmäisen kerran. Oli mahtavaa liikkua omien aikataulujen mukaan juuri sinne, minne huvitti. Tämän kesän "määmatkakohteeksi" valikoitui Kemiönsaari, jossa sain nautiskella elokuun viimeisestä helleviikonlopusta, muinaistulien tapahtumista ja Högsåran saaresta. Elämyksen täydensi Taalintehtaan uusi putiikkihotelli, Ullman's Villa, jolle lämmin suositus.

Kahvipaussi itseni seurassa Söderlångvikin kartanolla.

Irtaantuminen: lasten ensimmäinen oma lomamatka

Luoja, että jännitti, kun saattelimme Annin (19) ja Lassin (18) Helsinki-Vantaalle syyskuussa. Vaikka lapset ovat tottuneet reissaamaan kanssamme pienestä pitäen, on ihan eri juttu lähteä muille maille ensimmäistä kertaa ilman vanhempia. No, tietenkin kaikki oli mennyt hyvin, eikä mutsikaan häiriköinyt viesteillään ja puheluillaan lopulta kuin kerran päivässä. Kreeta osoittautui monipuoliseksi kohteeksi nuorisolle: kaksikko oli käynyt vaeltamassa 18 kilsaa Samarian rotkossa, ajellut skoottereilla (auton vuokraukseen olisi vaadittu 20 vuoden ikä), laukannut hevosilla pitkin rantoja ja tehnyt bussimatkan Haniaan.

Liikuttavinta oli todeta, että siivet kantavat jo. Ja juuri niin sen kuuluukin olla.

Tätä näkyä oli vaikea kuvitella 1- ja 2-vuotiaiden taaperoiden kanssa.

Marraskuun helmi: Sansibar

Tunne oli lähinnä absurdi: tupsahtaa nyt pimeyden keskeltä vitivalkoisten hiekkarantojen, turkoosin meren ja kosteankuuman paahteen keskelle. Onni koitui osakseni marraskuussa, kun pääsin pohjoismaisen toimittajaryhmän kanssa Sansibarin saarelle Tansaniaan. Tällaisina hetkinä ymmärrän olevani valtavan etuoikeutettu. Melkein hävettää kutsua elämystä työmatkaksi, mutta sellainen se oli. TUIn järjestämä reissu kesti vajaan viikon, eikä meillä ollut aikaa makoilla rannalla. Tiiviin ohjelman ansiosta ehdimme nähdä kuitenkin lyhyessä ajassa paljon. Sansibarista koostankin juttua sekä lehteen että blogin puolelle heti tammikuussa, joten jos kohde kiinnostaa, pysykää kuulolla.

Pohjoismainen delegaatio sulautuu maisemaan.

Unohtumattomat keikat

Vallan meinasi unohtua. Pandemiakurimuksen jälkeen parasta oli tapahtumien paluu, kuten Antti Tuiskun huikea tykitys Olympiastadionilla (kuvassa), Maija Vilkkumaan hieno levynjulkkarikeikka Tavastialla, J.Karjalaisen sekä Scandinavian Music Groupin tunnelmalliset kesäillat Allas Sea Poolilla ja jokavuotinen perinne, Tikkurila Festivaali. Helsingin kaupunginteatterin Priscilla-musikaalista puhumattakaan! Olen aina investoinut mielelläni teatteriin ja konsertteihin, mutta tänä vuonna se on tuntunut entistä tärkeämmältä. Elämykseltä, jota ei voi mitata rahassa.

Tuokoon vuosi 2023 lisää näitä hetkiä. Ja maailmalta parempia uutisia.

Rauhallista uutta vuotta.



Työ varasti viikonloppumme – on aika vallata ne takaisin
Työ varasti viikonloppumme – on aika vallata ne takaisin
Onko tulevana talvena varaa matkustaa?
Onko tulevana talvena varaa matkustaa?
Miksi toisilla on aina kiihkeämpää ja kuumempaa?
Miksi toisilla on aina kiihkeämpää ja kuumempaa?