Lux Helsinki 2025 oli pieni pettymys, mutta yksi teos yllätti
Kävin kiertämässä Lux Helsingin keskustan valoreitin avajaisiltana. Aiempiin vuosiin verrattuna teokset jäivät vaisuiksi, mutta muutama niistä teki vaikutuksen.
Olenko muuttunut krantuksi vai nähnyt vuosien varrella vain niin paljon valotaidetta, että mikään ei oikein jysähdä täysillä? Tätä pohdin eilen perinteisellä Lux Helsinki -visiitilläni. Seura oli kyllä mainiota: kiitos Eveliina, kun lähdit kierrokselle!
Vuoden 2025 reitti ja suurimmat muutokset
Varsinainen reitti oli tänä vuonna kiva. Mukavaa vaihtelua, ettei "valopolku" vienytkään Töölönlahdelle, vaan vaihteeksi Ullanlinnan ja Kaivopuiston suuntaan. Teoksia on tänä vuonna myös Mall of Triplan kauppakeskuksessa, Kanneltalolla ja Tapiolanpuistossa. Näihin en ehtinyt vielä tutustua (teosten kaikki sijainnit Lux Helsingin sivuilla), mutta onhan tässä aikaa. Lux Helsinki jatkuu sunnuntaihin 12.1. saakka.
Selkein muutos tänä vuonna on, että suuret, koko rakennuksen valaisevat teokset puuttuvat. Aiemmin näyttäviä väri- ja videospektaakkeleja on nähty mm. Ateneumin, Hakasalmen huvilan, Finlandia-talon, Stora Enson vanhan pääkonttorin ja Kansallismuseon seinäpinnoilla.
Keskustan reitillä valoteoksia on 13, joista esittelen seuraavaksi 12.
Rautatientori: Illumaphonium – Continuum
Englantilaisen Illumaphoniumin teos oli sinänsä ihan vekkuli. Peilipintaisten valotolppian välissä pääsi puikkelehtimaan kuin Lintsin Vekkulassa konsanaan. Teos sekoittaa myös mielenkiintoisesti tuttua tilaa, kun keskustan ikoniset rakennukset heijastuvat peilien kautta yllättävistä suunnista. Haasteena sijainnissa on teoksen äänimaailma, joka tahtoo hukkua ohi rymistävien bussiletkojen ja muun liikenteen mekkalan alle.
Keskuskatu 6: Studio Vertigo – End Over End
Meidänkin kotoa löytyy tämä jo 40-luvulta tuttu vieterilelu, jota on kiva räpeltää tylsissä Teams-palavereissa istuessa. Mikonkadulle pystytetyllä End Over Endillä taitaa olla korkeutta noin 6-7 metriä ja liikkeen tunne saadaan aikaan värivaloilla. Äänimaailma jäi tässäkin hiukan taka-alalle liikenteen metelin takia, mutta tykkäsin kyllä teoksen ideasta. Tällainen voisi sopia pysyväksikin taiteeksi Helsinkiin.
Esplanadin puisto: Kari Kola – Just Green
Vihreäksi valaistut puut eivät sinänsä ole valofestivaalissa mikään mykistävän tuore keksintö. Espan puiston halki kävellessä tuli silti mieleen, että voisihan tässä olla ympäri talven jokin vahva väriteema. Teoksen paras kohta osui Esplanadin keskivaiheille, jossa puisto täyttyi yhtäkkiä linnunlaulusta ja toi mieleen kesän.
Kasarmintori: Pavol Truben – Under Pressure
Slovakialaisen kuvataiteilijan teos on yhteiskunnallinen kannanotto suorittamisen kulttuuria vastaan. Kasarmintorilla reppu selässä joogaavat hahmot ovat hyvinvointihulluuden irvikuva: terveellisempää elämää hampaat irvessä etsiviä ikiliikkujia, jotka kulkevat lopulta uupumusta kohti. Teos onkin syntynyt Trubenin omista kokemuksista.
Idea teoksessa on mielestäni loistava ja sanoma tärkeä, mutta ehkä olisin vielä korostanut hahmojen asentoja jollakin ledinauhalla.
Designmuseon piha: Jakob Fälling & Ole Samsøe – Love and War
Aina valoteoksissa ei tarvitse olla värien ilotulitusta ja musiikin pauhua, mutta ne tekevät silti vaikutuksen. Arkkitehtuuri- ja designmuseon seinään heijastettava Love and War on kuin pysäyttävä minidokumentti, joka pitää yllättävän hyvin otteessaan. Tarina etenee 120 piirustuksen ja animaation voimin, jotka syttyvät eloon sodan keskellä eläneiden ukrainalaisten haastatteluista.
Kokonaisuus oli jotenkin hienosti suunniteltu, tykkäsin.
Designmuseo: Maija Lavonen, Valon pinta
Tekstiilitaiteilijana huikean uran luoneen Maija Lavosen teos on esillä Designmuseossa, ja sinne se sopiikin verrattomasti. Museon aulaan osui sellainen väentungos, että oli vaikea tutustua teokseen rauhassa. Kiinnostus tätä työtä kohtaan heräsi vasta, kun katselin sitä kuvana kotona ja tutustuin taustoihin. Valon pinta on ollut jo vuonna 2009 esillä Ranskan Lyonissa. Lavonen on tehnyt sen kutomalla valokuituloimeen pellavalankoja ja akryylitankoja. Meinaan mennä tutustumaan Lavosen Hiljaisia monumentteja -näyttelyyn, joka avautuu Arkkitehtuuri- ja designmuseossa 31.1.25
Neitsytpuisto: Jere Suontausta – Peilipöllö II
Tämän Ullanlinnan Neitsynpuistossa olevan teoksen kohdalla tuli vahva déjà vu -tunne, ja syykin selvisi pian. Jere Suontaustan peilipöllö oli Luxissa esillä myös vuonna 2020, ja teki nyt paluun. Tosin aivan alkuperäinen versio tämä ei kuulemma ole: edellinen teos varastettiin, joten Suontausta joutui nikkaroimaan kierrätystavarasta uuden yöeläjän. Pöllö jää ilahduttamaan helsinkiläisiä jatkossakin, sillä Helsingin kaupunki hankkii sen kokoelmiinsa.
Kaivopuisto: Pekka Niittyvirta & Timo Aho – Lines
Tämä teos ei herättänyt kummassakaan meissä oikein mitään tunteita. Installaation tarkoitus on "luoda immersiivinen kokemus, joka visualisoi ilmastonmuutoksen aiheuttamaa merenpinnan nousua". Aihe on siis tärkeä, mutta loisteputkea muistuttavat pötkylät eivät onnistuneet koskettamaan. Saattoi toki olla, että vika oli katsojissa.
Huom! Älkää muuten tehkö samaa virhettä kuin me: emme huomanneet, että Kaivopuiston kupeessa, Tieteen ja Toivon talon (Puistokatu 4) kohdalla olisi ollut vielä yksi teos, Hope Signal -valopylväs.
Kaivopuiston ratakuilu: Ilkka Paloniemi – Seisminen pulssi
No niin, nyt päästään sitten asiaan. Taiteilija Ilkka Paloniemen huikean hieno teos on jo paikkavalinnaltaan täydellinen. Installaation nähdäkseen on kurkistettava kaiteiden yli ratakuilun pohjalle, jossa taika tapahtuu. Ensivilkaisulla näytti siltä kuin kourussa olisi aaltoillut vettä. Sitten katse paikallisti pilvimäisiä kuvioita muodostavat höyryn, joka näytti siltä kuin se olisi pursunnut maan syövereistä. Juuri, kun luulimme, että tässä tämä oli, terävät lasersäteet lävistivät koko massan. Kaiken kruunasi äänimaisema, joka eli, hengitti ja muuttui.
Kiehtova on teoksen syntytarinakin. Paloniemi on inspiroitunut maapallon kuoren värähtelystä, joka aiheuttaa Afrikan länsirannikolla ääniä 26 sekunnin välein. Seisminen pulssi siis syntyi, kun Paloniemi pohti, miltä maapallon ääni oikeastaan kuulostaa.
Teos oli jotenkin maaginen ja vangitseva. Sen luota ei olisi malttanut lähteä pois.
Kaupungintalo: Lux Collective: 1052–1056
Valofestivaalien suurimpia haasteita ovat kaupunkien valot ja äänet. Jos teoksen sijainti on valittu väärin, itse teoskaan ei pääse kunnolla esille. Hiukan sitä ongelmaa oli Lux Collectiven installaatiossa, joka oli heijastettu kaupungintalon seinälle. Teos jäi ohi jyristävien autoletkojen ja muun valosaasteen alle. Seinällä lentävät rauhankyyhkyt eivät erottuneet tämän vuoksi kunnolla.
Kauppahalli: Olivia Pohjola – Beings
Vanhan Kauppahallin sisällä seikkailevat Olivia Pohjolan olennot. Installaatio löytyy puolivälistä hallia, Story-kahvilan kohdalla (on muuten loistava juttu tälle paikalle, koska tiskille oli koko ajan jonoa). Teosta oli sen verran haastava kuvata, että koostin sen Instagramin videoon.
Sofiankatu: Kappa – Un-Reel Access
Sofiankadulle sijoitettu Un-Reel Access on sijainniltaan loistava. Ympärillä on riittävän pimeää ja hiljaista. Valoa raottava ovi herättää uteliaisuuden ja aiheuttaa vastustamattoman tarpeen kurkistaa sisään. Brittikollektiivin teos kehottaakin päästämään irti arkisen ajattelun kahleista ja näkemään maailman uudella tavalla.
Tämä on muuten toinen Luxin teoksista, joka jää Helsinkiin pidemmäksi aikaa.
Senaatintori: Vertigo – The Wave
Tunnustettava on, etten oikein vieläkään tiedä, mitä tanskalaisen Vertigon teoksesta ajattelen. 80-metrinen, triangeleita muistuttava Wave on muotokieleltään hauska. Se kulkee melkein koko Senaatintorin poikki ja muuttaa alati väriään. Teos on kuin tunneli, jonka läpi pääsee kävelemään. Sisäpuolella myös sen äänimaailma ja värien muodostamat kuviot nousevat esiin paremmin.
Silti en voinut olla miettimättä, miten upealta olisi näyttänyt, jos teoksen takana ollut Tuomiokirkkokin olisi saanut ylleen juhla-asun. Lux Helsinki on totuttanut meidät niin monena vuonna siihen, että Senaatintorilla on tapahtuman loppuhuipentuma ja kokonaisia seinäpintoja täyttäviä teoksia (niin kuin Kata Sourin hienot maalaukset viime vuonna).
Lisää valoa!
Lux Helsingin paras puoli on, että se on innostanut muutkin kaupungit järjestämään valofestareita. Ja uskon, että kaupunkien pysyväänkin valosuunnitteluun kiinnitetään nykyään enemmän huomiota. Rakastan esimerkiksi tätä Kauppatorilta Allas Sea Poolin suuntaan avautuvaa näkymää. Samoin Kalasataman seutu pilvenpiirtäjineen on nykyään iltaisin todella vaikuttava.
P.S. Video Lux Helsingistä löytyy Instagram-tililtäni! Siitä saa vielä paremman kuvan teoksista.
