Hääpäivämatka varattu: rannalle vai rinteeseen?

Hääpäivämatka varattu: rannalle vai rinteeseen?

Olemme olleet 20 vuotta naimisissa. Ja sitä aiomme uskaltaa myös juhlistaa, vaikka maailma onkin sekaisin.

En muista koskaan empineeni matkan varaamista näin paljon. Se kertoo paljon tästä ajasta: maailmaan on tullut niin paljon epävarmuustekijöitä, että joka päivä, kun luen uutiset, pelko kouraisee vatsaa. Jos joskus vielä naiivisti kuvittelin, että tulevaisuutta voisi jotenkin ennustaa ja siihen voisi vaikuttaa, nyt koko maailman kohtalo tuntuu olevan yhden idiootin ja ydinlaukaisunapin päässä. Kauhea sanoa, mutta sen rinnalla jopa ilmastonmuutos tuntuu pieneltä murheelta, vaikka häpeän ja kadun tätä lausetta jo nyt.

On kiinnostavaa tarkkailla, kuinka ihmismieli tällaisessa tilanteessa toimii. Yhtenä päivänä tekee mieli rakentaa bunkkeri, hankkia varmuusvarasto ja hamstrata joditabletteja. Seuraavassa hetkessä tällainen katastrofiin valmistautuminen tuntuu absurdilta hysterialta. Meneillään on paljon tapahtumia, joihin yksittäinen ihminen ei pysty hirveästi varautumaan. Paitsi asenteellaan: jokainen voi päättää itse, kuinka tilanteeseen suhtautuu.

Minä yritän taistella pelkoa vastaan ja keskittyä elämiseen.

Kuva: Hanne Manelius.


Alan olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että on hyvä, ettemme tiedä, mitä on tulossa. Kun katson 12.10.2002 otettua hääkuvaamme, nuoruuden into liikuttaa ja hymyilyttää. Tuon hetken ja viime viikolla meistä napatun kuvan väliin mahtuu käsittämätön määrä käänteitä: luopumista ja murhetta, mutta myös vahvaa yhteenkuuluvuuden tunnetta ja ylpeyttä siitä, että tässä sitä hitto soikoon vieläkin porskutetaan. Yhdessä ja elossa. Olemme ennenkin olleet tilanteissa, joissa olisi varmasti ollut järkevintä lukittautua kotiin ja jäädyttää pankkitilit. Kuten 11.9.2001, jolloin New Yorkin terrori-iskusta enteiltiin maailmansotaa ja me kirjoitimme nimet jättimäisen pankkilainan alle. Olisimme voineet olla uskaltamatta, koska ENTÄ JOS KAIKKI MENEE PÄIN HELVETTIÄ?

No, ei mennyt. Ja juuri siinä on se ero. Pelätessä ja varmistellessa voi nimittäin käydä niinkin hassusti, että koko elämä lipuu ohi. Se vasta kaduttaisi.

Kiitos valokuvaaja Emma Huttu tuoreesta potretista!

Minne päädyimme?

Meillä on ollut usein tapana juhlistaa hääpäiviä pienillä irtiotoilla kotimaan kohteissa (paitsi 10-vuotishääpäivää vietimme New Yorkissa). 20-vuotishääpäiväksi toiveissa oli jotain spesiaalimpaa, ja pitkään mielessä olikin yhdistelmäloma. Ensin viikko Singaporessa, ja sieltä Malediiveille. Luksusresortti valkoisen atollikaistaleen ääreltä ja uiskentelua merikilpikonnien kanssa.

Jokin päätöksen tekemistä kuitenkin jarrutti. Pitkä lentomatka ja taivaisiin karkaava budjetti muun muassa. Mistä rahat revittäisiin... Myönnän, että sisintä nakersi myös jonkinlainen etukäteishäpeä: onhan Malediiveista tullut ilmastonmuutoksen irvikuva. Kielletty hedelmä, jota vastuullisen matkailijan pitäisi jatkossa ihailla vain valokuvista.

Lopulta valinnan ratkaisi yhteinen toive: emme halunneet mitään hankalaa ja vaivalloista, vaan kohteen lyhyen lennon päästä. Tykkäämme molemmat aktiivilomista: on kiva istahtaa lomapäivän päätteeksi hyvään ravintolaan, kun lihaksia hiukan juilii eikä koko päivä ole mennyt rantatuolissa löhötessä (vaikka kivaa sekin on).

Lähdemme juhlistamaan 20 yhteistä vuotta maaliskuussa suksien päälle Itävallan Lech-Zürsiin. Jos kokemus on lähellekään yhtä hieno kuin Italian Cerviniassa neljä vuotta sitten, luvassa on taas yhden ikimuistoisen seikkailun ainekset, joista riittää muisteltavaa loppuelämäksi.

En aio potea huonoa omatuntoa. En aio pelätä.

Aion nauttia.

Aurinkoa, mutkamäkeä ja hyvää seuraa. Mitä sitä ihminen muuta...
sanna image
sanna