Jos en voisi enää koskaan matkustaa, saisin voimaa näistä muistoista

Jos en voisi enää koskaan matkustaa, saisin voimaa näistä muistoista

Kuinka paljon lisää kehtaan edes haluta? mietin selatessani perheen reissukuvia.

Olen tehnyt elämäni aikana monia virheitä, mutta yhdestä jutusta olen ylpeä: olen valokuvannut paljon. Tarkalleen 135 985 kuvan verran. Arkistoni on aarrearkku, jonka avulla voin palauttaa mieleen nopeasti jonkun tietyn hetken makuja ja tunnetilaa myöten. Ilman valokuvia olisin unohtanut todennäköisesti puolet elämästäni (arvatkaa, otanko hysteerisesti varmuuskopioita). En uskalla edes ajatella sitä mahdollista tilannetta, että kuvat tuhoutuisivat. Se olisi katastrofi. Muistojen kuolema.

Viime päivinä on ollut aikaa pikakelata koettua, koska koronan perkele heitti koko paletin sekaisin. Tuntuu absurdilta unelmoida ensi kesän Amerikan-reissusta, kun emme saa seuraavan kahden viikon aikana poistua edes Uudeltamaalta.

Toisaalta tajusin matkakuvia selatessa, että valittamaan ei parane ainakaan ruveta. Tiedän, että olemme saaneet matkustaa enemmän kuin moni muu perhe. Vaikka passimme takavarikoitaisiin loppuelämäksi, meillä olisi jo käsittämätön määrä hienoja reissukokemuksia. Olen jokaisesta ikuisesti kiitollinen.

Tavallaan nykyinen tilanne on hyväkin pysäytys. Se muistuttaa, ettei elämässä oleellisinta ole haluta aina lisää. Pitää myös iloita siitä, mitä on jo saanut. Seuraavien perheemme lomamuistojen myötä haastan myös sinut muistelemaan jo koettuja matkoja.

Olisi kiva lukea myös muiden matkabloggaajien ikimuistoisimmista reissuista. Mikä elämys on jäänyt ihon alle? Minne ikävöit? (huomio ainakin Gian ja Mikan Matkakuume, Veera Bianca, Rami ja Kohteena maailma, Annan ja Tepon Tämä matka, Pirkon ja Lassen Meriharakka, Jerryn Pako Arjesta, Sannan Palmuasema, Päivi Kaarinan Matkasto, Annikan Travellover, Otto Lilja ja muutkin, jotka haasteesta innostutte.

Nostalgista reissua!


Teneriffa, 2004

Ensimmäinen reissumme perheenä. Anni oli seitsenkuinen, kun buukkasimme viikon pakettimatkan Teneriffalle. Lassikin oli mukana, tosin vasta mahassa. Eka loma vauvan kanssa jännitti. Mieleen on jäänyt muun muassa eräs ravintolakeikka, jossa Anni nosti metakan ja viskasi jälkkärit Timpan syliin. Maksoimme laskun ja häivyimme vähin äänin. Retki Teide-vuorelle sujui myös jokseenkin dramaattisissa tunnelmissa. Meille tuli Timpan kanssa joku typerä riita ja vedin raskaushormoneissani kunnon kilarit. Näin jälkikäteen tietysti hymyilyttää, kun katson näitä kuvia.


Kypros, 2006

Tälle seikkailulle kaksivuotias velipoikakin pääsi mukaan. Samoin iso ryhmä sukulaisia. Koska pieniä serkuksia oli kaikkiaan viisi, Bamse oli kovaa valuuttaa majoitusta valittaessa. Tämä oli iisi loma: en muista, että oltaisiin poistuttu koko hotellialueelta ollenkaan. Kaikki oli lähellä. All inclusivesta sai mättää menemään monta kertaa päivässä, lapset liukenivat uima-altaassa ja iltaisin estradille nousivat jonkin sortin viihdytysjoukot.


Tanskan Legoland, 2008

Lasten ollessa 4- ja 5-vuotiaita uskaltauduimme kokeilemaan jo hiukan uhkarohkeampaa lomaa. Pakkasimme revohkan autoon, ajoimme laivaan ja risteilimme Ruotsiin. Tukholmasta ajelimme Tanskan Legolandiin useamman pissatauon kautta. Pari kertaa (673) takapenkiltä kuului myös perhematkojen klassikko: "Milloin me ollaan perillä?". Tämä retki on ollut todennäköisesti melkoista sekoilua, koska muistikuvat ovat yhtä hatarat kuin nuo hattarat. Hengissä silti selvittiin.

Suut makiaks ja kädet tahmasiks Legolandissa.


Ylläs, 2009

Huhhuh. Vähän kylmää hikeä puskee, kun näitäkin kuvia katson. Saimme jostakin päähämme, että olisi kiva tehdä koko perheen idyllinen laskettelureissu Lappiin. Näin toimittiin. Autopaikat junaan maksoivat niin paljon, että samalla summalla olisi lomaillut etelässä viikon. Onneksi sain sentään vuokramökin edullisesti työnantajan kautta. Lapset eivät olleet koskaan aiemmin lasketelleet, joten ilmoitimme parivaljakon skimbakouluun. Välillä meni paremmin, välillä huonommin. Iltaisin ei tarvinnut unta varsinaisesti odotella.

Ihan sumussa Ylläksen huipulla.


Turun saaristo, 2009

Meillä on ollut onni päästä halutessamme joka kesä purjehtimaan, sillä isällä ja äidillä on vene. Lapset ovat tottuneet pienestä pitäen liikkumaan Turun saaristossa aivan niin kuin minäkin pikkutyttönä. Vaikka veneily kahden teletapin kanssa vaatikin välillä ekstraponnistusta, reissut vesillä ovat olleet koko perheen mieleen. Tästä kertoo sekin, että meidän teinit on yhä helppo houkutella purjehtimaan.

Sukupolvien jatkumo. Pappa, minä ja lapset.


Thaimaan Khao Lak, 2010

Olemme käyneet lasten kanssa Thaimaassa kaikkiaan kolme kertaa, pari kertaa Khao Lakissa ja kerran Koh Changilla. Eka kerta oli tietysti ikimuistoisin. Tulopäivän iltana söimme lyhtyjen loisteessa rannalla ja upotimme varpaat lämpimään hiekkaan. Thaimaan-reissuihin on liittynyt aina jotenkin yksinkertainen onni, joka muodostuu simppelistä päiväohjelmasta, levosta, hieronnoista ja jumalaisesta ruuasta. Hiukan kuin olisi jossain toisessa todellisuudessa.

Tätä se on ollut Thaimaan-matkoilla aamusta iltaan.


Kalifornia, Nevada ja Arizona, 2013

Kun lapset olivat 10- ja 9-vuotiaita, toteutimme pitkäaikaisen haaveen ja lähdimme autolomalle Amerikkaan. Lennot buukkasimme San Franciscoon, josta posottelimme maailman kauneinta rantatietä Los Angelesiin, sieltä Las Vegasiin, Grand Canyonille, Death Valleyhin ja Yosemiteen. Reissu osoitti, että matkailu omatoimisten koululaisten kanssa on aivan parasta. Vaikka nielimme runsaan kolmen viikon aikana 3300 kilometriä, takapenkkiläiset eivät valittaneet kertaakaan, vaan viihdyttivät toisiaan uskomattoman monivivahteisilla leikeillä. Kohteet reitin varrelle valitsimme niin, että jokaiselle riitti mieluista nähtävää. Reissu oli muuten sikälikin spesiaali, että tämä matkablogi sai matkalla alkunsa.


Islanti, 2014

Ensimmäisen Amerikan-keikan jälkeen olimme niin innoissamme, että aloimme suunnitella heti uutta autoilulomaa. Saimmekin raavittua rahaa kasaan sen verran, että buukkasimme seuraavaksi kesäksi lennot Reykjavikiin. Sieltä vuokrasimme Land Rover Defenderin (Timpan märkä uni) ja telttakamat. Hyppy uniikin tulivuorisaaren laavakentille ja jäätikkömaisemaan tuntui epätodelliselta. Kiersimme Islantia kymmenen päivän ajan ja poikkesimme vaikeakulkuiselle sisämaan reitillekin. Ehdimme myös hypätä jyrkänteeltä liitovarjolla ja käydä issikkavaelluksella. Tämä reissu on ollut Amerikan ohella upeimpia perhematkoja. Saaren länsipuolelta jäi niin paljon näkemättä, että tänne on päästävä uudestaan.

Jökulsárlónin jäätikkölaguuni on huima kokemus.


New Yorkista New Orleansiin, 2015

Jonkun sortin reissuhurmoksessa meidän on täytynyt olla, kun olemme buukanneet liput seuraavalle Amerikan-roadtripille. No, valtaosa kustannuksista taidettiinkin vinguttaa luottokortilla siinä uskossa, että jotenkin selviämme. Lensimme toukokuun viimeisellä viikolla New Yorkiin, josta on jäänyt mieleen erityisesti autolla ajo Manhattanin halki. Pisteet on annettava Timpalle, jota ei minkään sortin liikenneruuhka tai kaistamäärä enää hämmennä. Aikaa matkaan oli jälleen kolme viikkoa ja kilometrejä kertyi 2600. Reitti kulki Washington D.C:n kautta Virginian ja Pohjois-Carolinan osavaltioihin, Smoky Mountainsin vuoristoon, Nashvillen kantrihulinaan, Memphisiin ja Gracelandiin, sekä lopuksi New Orleansiin. Tällä reissulla huomasimme, että lapsilla alkoi olla vuoristopatikoinnissa parempi kunto kuin meillä.


Lofootit, 2015

Onnistuin saamaan blogille niin kivan startin, että kaupallisia yhteistöitäkin alkoi tulla pian. Yhden niistä toteutin Touring Carsin kanssa, jonka kautta saimme varattua syksyllä viikoksi matkailuauton. Varsinainen seikkailu käynnistyi Rovaniemeltä, josta suuntasimme auton kohti Kilpisjärveä. Siellä vietimmekin ensimmäisen yön. Keli oli mieletön ja maisemassa alkoi olla jo ruskan sävyjä, kun kipusimme Saanatunturin laelle. Matka jatkui Norjan puolelle ja sieltä Lofooteille, jossa iski samanlainen fiilis kuin Islannissa. Vitivalkoiset hiekkarannat, turkoosi meri ja vihreä vuoristomaisema olivat silkkaa satukirjaa. Lofooteilta on jäänyt mieleen uskomaton rauha, sillä kesän matkailusesonki oli jo ohi ja muita lomailijoita tuli vastaan harvakseltaan. Tällä matkalla löysimme muuten sisäiset karavaanarimme ja olemme buukanneet matkailuautoa myöhemminkin. Lapset tykkäävät yhä enemmän leirintämeiningistä kuin hotellielämästä.

Annin ja Lassin evästauko Saanatunturin huipulla.


Joulu Meksikossa, 2016

En varsinaisesti kuulu niihin joulufanaatikoihin, jotka ryhtyvät suunnittelemaan aattoillan ohjelmaa jo kesäkuussa. Vuonna 2016 meillä oli sen sortin matalalentoa töissä, että aloimme jo hyvissä ajoin järjestämään jouluksi pakosuunnitelmaa. Puntaroimme ensin Thaimaata, mutta päädyimme lopulta Meksikon Playa del Carmeniin. Jinglebellsit raikuivat toki Karibian rannoillakin, mutta muilta osin joulu oli taivaallisen rentouttava. Ei lahjahässäkkää, ei lanttulaatikkoa, ei kinkun paistamista. Ainoa paskempi juttu oli, että onnistuin tietysti saamaan jonkun megaflunssan, mutta meksikolainen lääkäri piikitti kankkuun sellaiset tropit, että tauti lähti kuin korona Kiinasta.

Joka ilta erivärinen taulu.


Italian Cervinia, 2018

Pari vuotta sitten ostimme koko perheelle laskettelusukset. Ilmeisesti vuoden 2009 Ylläksen reissun kokemukset olivat jo riittävästi haalistuneet. No, vitsi vitsinä. Mitä enemmän olemme matkustaneet, sitä enemmän olemme alkaneet kaivata aktiivilomia. Rannalla makoilu tulee silloin tällöin tarpeeseen, mutta kyllä meidän posse on onnellisimmillaan luonnon äärellä, oli kyse sitten patikoinnista, purjehtimisesta tai skimbaamisesta. Koska lapset eivät olleet käyneet vielä ikinä Alpeilla, buukkasimme maaliskuuksi viikon matkan Italian Cerviniaan. Matka oli monin tavoin unelmien täyttymys. En ikinä unohda näkymää, joka odotti Matterhornin juurella: aurinko lämmitti ja edessä oli kokonainen vuorijono teräviä lumihuippuja. Pisin lasku oli huimat 22 kilometriä. Toivon, että pääsemme vielä joskus uudestaan kokemaan tällaisen loman.

Kauas on tultu Ylläksen ekoista pyllähdyksistä. Iskä opetti lapsille puuterilaskua.



sanna image
sanna