Voinko enää matkustaa ilman syyllisyyttä?
Matkailu on ollut suurin intohimoni. Kulunut vuosi muutti suhdettani siihen.
Omituinen, tunteita herättänyt vuosi. Sellaiseksi tämän voisi kai matkailijan osalta tiivistää. Ei ole mennyt päivääkään, etten olisi törmännyt kirjainyhdistelmään CO2: "Näin paljon nelihenkinen perhe saastuttaa ilmakehää Thaimaan-matkallaan". Veistä haavassa on kääntänyt myös edelläkävijöiden joukko, joka matkustaa nykyään vain junalla, syö aurinkoenergialla kypsennettyjä käpyjä ja pukeutuu mummovainaan alushousuihin. Veikkaan, että moni poistaa pian vaivihkaa Malediivien ja Bora Boran biitsikuvat Instagramista. Naapurihan voi pian käydä laskemassa hiilidioksidipäästömme vain kuvia selailemalla...
Toki aina löytyy toiveikkaita. He jaksavat sitkeästi muistuttaa, että lentokoneet ovat kehittyneet ja turismi on monelle köyhälle elintärkeä toimeentulo. Googlen syövereistä löytyy takuuvarmasti joku Oxfordin yliopiston tekemä tutkimus, jonka mukaan mummon vanhoihin alushousuihin pukeutuminen onkin pelkkää huijausta ja vastaa oikeasti Tukholman-lentoa Hornetilla. Jos sekään ei auta, vedetään esiin Kiina-kortti:"Ihan sama, kuinka monta porkkanaa syötte ja metsäretkeä teette, Kiina tuhoaa lopulta meidät kaikki."
Mutta minäpä tiedän, mikä meidät lopulta pelastaa.
Se on ihmisen vimmattu tarve tulla hyväksyksi.
Huomasin sen viimeksi itse tänään. Tunsin outoa mielihyvää tajutessani, että olen tehnyt kuluneena vuonna lentäen vain kaksi työmatkaa: Kittilään ja Kööpenhaminaan. Hakkasin lentoja päästölaskuriin hullun kiilto silmissä ja toivoin, että pyhyyteni näkyisi jotenkin lopputuloksessa. Lomalentojakin kertyi "vain" neljä: koko perheen kanssa Malagaan ja Torinoon, kaksin Timpan kanssa Kittilään ja Amsterdamiin. Ei paha.
Lopputulema: 4101 kiloa lentopäästöjä vuodelta. Se on silti 408 kiloa enemmän kuin viime vuonna. Ärsytti. Tuntui kuin hyvin alkanut laihdutuskuuri olisi mennyt persiilleen ja kaikki olisi menetetty. Kehtaako tätä nyt maailmalle julistaakaan? Riivatun matkabloginkin voi sulkea samantien kansan kiihotuksena.
Hetken aikaa puhistuani tajusin, että olin sortunut taas ylidramatisointiin. Fakta on, että olemme viimeisen parin vuoden ajan matkustaneet huomattavasti vähemmän ja suosineet lähikohteita. Vuonna 2016 lentopäästölukemat kohosivat vielä 14 330 kiloon. Tuohon verrattuna kuuri on onnistunut.
Olisi jeesustelua edes yrittää väittää, että lopetan matkustamisen kokonaan. Maailma on kutkuttavan ihana paikka ja reissut ovat antaneet niin ikimuistoisia kokemuksia, että niistä luopuminen ei ainakaan vielä tunnu vaihtoehdolta. Sen sijaan toivon muuttuvani "kohtuukäyttäjäksi". Vaikka matkojen määrä on viime vuosina pudonnut, en koe kärvistelleeni. Päinvastoin: lomista on tullut ainutlaatuisempia. Kiivaimpina reissukausina maailman koluamiseen turtui. Lentokentän turvatarkastukset alkoivat tuntua työltä ja kohteet unohtuivat jo matkalaukkuja purkaessa. Sellainen reissaaminen tuntuu nyt rahan- ja ajanhukalta.
Päästölaskuria (Finnairin laskuri tai ICAO:n versio) aion käyttää yhä enemmän jo tulevia matkoja suunnitellessa. Haluaisin kokeilla vaihtelun vuoksi myös muita reissumuotoja: viilettää joskus junalla Euroopan halki tai viettää yhdessä kohteessa useamman kuukauden lyhyiden viikonloppulomien sijaan.
Viimeisimpiä valokuvia selatessa huomasin, että vuoteen 2018 mahtui myös ilahduttavan monta kotimaassa toteutettua elämystä. Lähimatkailun lisääminen olkoon tavoite myös seuraavalle vuodelle.
Ikimuistoisia seikkailuja myös teille – maltilla, mutta ilman syyllisyyttä!
Makupaloja kuluneesta vuodesta:
Tämän takia Lappiin kannattaa matkustaa tammikuussa
Hiihtoloma matkailuautossa: näin siitä selviää hengissä
Lasketteluloma Cerviniassa: faktoja, kuvia ja video
Telliskivi on kuin Berliinin pikkusisko
Kanadan-vieras kylässä: minne hänet veimme?
Täydellinen vuokrakoti Espanjassa
Katastrofi muuttui unelmien reissuksi
