Kotiuduimme Islannista neljä päivää sitten. Olen yhä nirvanassa. On vaikea löytää sanoja kaikelle nähdylle ja koetulle. Pieni pohjoinen saari ravisteli ja liikutti. Tuli ihon alle. Tässä alkupalat vuoden huikeimmasta seikkailusta.
Land Rover Defender oli kulkupelimme viikon ajan. Vuokra oli kallis (1800 e), mutta jokaisen euron väärti. Siitä mihin päällystetty ykköstie loppuu, kuoppainen ja ryskivä highland alkaa. Ilman nelivetoa olisimme olleet monta kertaa pulassa.
Islanti on sääolosuhteiltaan karu, mutta uskomattoman värikäs. En ole nähnyt missään niin voimakasta vihreää kuin sammaloituneilla laavapelloilla. Usein tuntui siltä kuin vaeltaisimme fantasiaelokuvan lavasteissa.
Vietimme 10 päivän reissusta viisi yötä teltassa. Pelkäsin, että camping-olosuhteet 10-15 asteen lämpötiloissa käyvät turhan rankoiksi. Turhaan. Lapset marisivat joka kerta, kun majoituimme hostelliin tai huoneistohotelliin.
Yksi epätodellisista hetkistä: paikansimme etelärannikolta, Vikin kylän lähelle vuonna 1976 tippuneen DC3:n. Keskellä mustaa autiomaan hiekkaa makaava koneenraato on vaikuttava ilmestys.
Kylmä ja kuuma kohtaavat Islannissa. Tämä autioitunut uima-allas löytyi etelän Seljavelliristä. Vesi oli suloisen lämmintä ja maisemat. No niin.
Islannista on Grönlannin rannikolle vain muutama sata kilometriä. Lumi ja jäätiköt ovat aina läsnä. Vuorten välistä valuvana massana, merenpoukamissa kelluvina kristalliteoksina. Valkoista kauneutta ympäröi hiljaisuus.
Niin kivistä ja kuivaa maisemaa ei ole, etteikö siellä olisi elämää.
Yö kahden jäätikön välissä ja aamu-uinti kuumassa lähteessä (Hveravellir) oli yksi ikimuistoisempia kokemuksia. Kraflan kraaterijärvin vesi oli syvän turkoosia. Hveraröndin mutalammikot kiehuivat ja haisivat rikille.
Matkan ensimmäisenä päivänä en vielä tiennyt, että tulemme hyppäämään 200-metriseen rotkoon. Riitovarjoilu Black sand -rannan yllä jää mieleen ikiajoiksi (tästä lisää videoita ja kuvia myöhemmin).
Islannissa on niin paljon vesiputouksia, että loppumatkasta niihin melkein turtuu. Dettifoss painii toisessa sarjassa. Kun näin mustana ja väkivaltaisena alas ryöppyävän veden ja pauhun ylle nousevat sateenkaaret, itku tuli. Siinä se oli koko elämän kirjo tiivistettynä: hyvä ja paha.
Paluu urbaaniin Reykjavikiin tuntui luontoelämysten jälkeen epärealistiselta riuhtaisulta. Pääkaupunki on kuin suuri sirkus, jonka hillittömissä esityksissä jokainen saa luoda omanlaisensa akrobatiashown.
