Outo vuosi 2023 – elämyksiä ja vastoinkäymisiä

Vuosi sitten ajattelin toiveikkaasti, että sota loppuu ja muukin taakka kevenee, mutta aika turbulenssia on ollut. Tilanne on muuttanut myös suhdettani matkailuun ja rahankäyttöön.

Jos kulunutta vuotta pitäisi kuvailla kahdella sanalla, ne voisivat olla ailahteleva ja epätasainen. Onnistuin porskuttelemaan läpi koronapandemian ongelmitta, mutta 2023 on ollut yrittäjyyden ja talouden kannalta selkeästi haastavin vuosi. Inflaatio nosti hinnat pilviin, teki asiakkaista varovaisempia ja käynnisti monessa yrityksessä yt- ja konkurssiaallon. Omalla kohdalla työtilanne onneksi piristyi loppuvuotta kohden, mutta välillä on ollut hetkiä, jolloin on todella hirvittänyt. Ja silti tiedän olevani onnellisessa asemassa: meidän perheessä on kuitenkin kaksi työssäkäyvää, ja nuorisokin onnistui saamaan kesäduunia.

Raha on muutenkin naurettavan pieni juttu terveyden tai läheisten menettämiseen verrattuna. On ollut sydäntäsärkevää seurata vierestä monen ystävän isoja elämänmuutoksia: avioeroja, sairastumisia ja läheisten kuolemia. Puhumattakaan Gazan ja Ukrainan tilanteesta, jonka rinnalla tällaisen etuoikeutetun paskiaisen ruikutus tuntuu hyttysen ininältä.

Mieli on silti metka sopeutuja. Itse vellon huonojen uutisten tsunamissa yleensä aikani, kunnes raivokas optimisti sisälläni herää. Se on se hiukan ärsyttävä tyyppi, jolla on taipumus etsiä iloa pienistä, arkisista jutuista vaikka väkisin. Sama metodi on toiminut tänäkin vuonna. Sekä matkoilla että muussa elämässä.

Ahvenanmaa ja Saimaa veivät sydämen

Tänä vuonna emme edes haaveilleet kaukomatkoista. Neljän aikuisen taloudessa matkakustannukset nousevat tällä hetkellä helposti kymppitonniin. Ison summan investoiminen matkaan on tuntunut epävakaassa maailmantilanteessa riskaabelilta, eikä nykyään tee mieli elää velaksi.

Siitä huolimatta tähän vuoteen mahtui kivoja reissuja – sekä työn puolesta että lomilla. Keväällä pääsin kokemaan Ahvenanmaan kukkivat omenapuut ja kurkistamaan Myrskyluodon Maijan leffakuvauksiin.

Syyskuun lopussa meloimme puolestaan Timpan kanssa Saimaalla ja nautimme Sahanlahden, Kuru Resortin ja Pihlas Resortin rauhasta.

Eka kerta Latviassa ja yllätysreissu Lontooseen

Yksi pitkäaikaisista haaveista toteutui tänä kesänä. Pääsin vihdoin Riikaan ja Jurmalaan, ja vielä kahdesti. Ihastuin Latviaan alkukesästä niin, että buukkasimme Riikaan vielä uuden reissun äidin ja siskon kanssa heinäkuussa. Jestas, miten ihana paikka! Molemmille kerroille osui aurinkoinen ja lämmin sää, vaikka kesät Latviassa voivat kuulemma olla epävakaisia.

Koko perheen ainoan lomareissun teimme tänä vuonna Lontooseen juuri ennen kuin lasten kesäduuniputki alkoi. Huijasimme kaksikkoa väittämällä, että menemme sukuloimaan Turkuun, vaikka oikeasti ajelimmekin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Källi meni läpi eikä kumpikaan jälkeläisistä aavistanut mitään. Lontoo oli entisellään: metrotunneleissa oli läkähdyttävän kuuma ja puistoissa lokoisaa. Rahat humpsahtivat markkinoille ja ravintoloihin. Ai niin, Brick Lanen leipomossa todistimme muuten hurjaa tappelua.

Yksin työmatkalla Barcelonassa ja Tallinnassa (aah!)

Jaaha, haluan näemmä aina uudelleen avautua yksin reissaamisen ihanuudesta. Sitä pääsin kokemaan tänäkin vuonna. Vietin tammikuussa 5 päivää Tallinnassa, jossa tein matkajuttua kaupungin kylpylöistä (laajempi juttu Viron kylpylöistä julkaistiin Kotilääkärissä/Annassa). Toukokuussa olin TUI:n järjestämällä kansainvälisellä lehdistömatkalla Barcelonassa: ensin isomman porukan kanssa, mutta viimeisenä päivänä itsekseni. On kyllä uskomatonta, miten paljon enemmän kohteesta saa irti yksin kiertäessä. Lauman mukana on tehtävä aina enemmän kompromisseja ja mentävä muiden ehdoilla ja aikatauluilla. Kivaa sekin toki on, mutta paras juttu- ja kuvasaldo syntyy yleensä itsenäisesti kohteita tutkiessa.

Sukset vaihtuivat kyynärsauvoihin hääpäivämatkalla

Buukkasimme Timpan kanssa 20-vuotishääpäivän kunniaksi unelmien laskettelureissun Itävallan Lechiin jo viime vuoden puolella, jotta ehdimme säästää reissua varten. Lechin kylä sijaitsee 1450 metrissä ja sitä mainostetaan lumivarmaksi kohteeksi. Lunta maaliskuun alussa piisasikin, mutta lämpötila nousi jopa 2800 metrissä 7 asteeseen. Rinteet muuttuivat jo puolilta päivin paakkuiseksi mössöksi ja laskeminen oli todella haastavaa. Ja niinhän siinä kävi, että kaaduin jyrkässä ja möykkyisessä mäessä kolmantena reissupäivänä. Luita ei mennyt onneksi poikki, mutta ruhjeet ja hiusmurtumat jalassa pitivät huolen siitä, että köpöttelin loppureissun kyynärsauvoilla. Onneksi oli matkavakuutus kunnossa, sillä Lechissä lääkärit eivät ole ihan halvimmasta päästä.

Vaikka koipi toipui lopulta parissa viikossa, tapaturma harmitti julmetusti ja latisti tunnelmaa reissussa. Kaatuminen jätti myös jälkensä: aluksi olin varma, etten uskalla palata mäkeen enää ikinä, mutta nyt pelko on häipynyt.

Hulluin projekti: 110 kilometrin vaellus Ruotsissa

Toimittajan työ on valtaosan vuodesta tylsää tietokoneen ääressä kököttämistä, mutta tähän kuuluu myös yllättävä puolensa. Viime keväänä olin ajamassa kotiin juttukeikalta, kun sain mielenkiintoisen puhelun. Minulta kysyttiin, haluaisinko osallistua 110 kilometrin mittaiseen Fjällräven Classic -vaellukseen Pohjois-Ruotsissa. Haaste kuulosti niin hullulta, että suostuin empimättä mukaan, vaikken ollut tehnyt aikaisemmin kuin lyhyitä päivävaelluksia.

Olen lähtenyt kaikenlaisiin hankkeisiin toki ennenkin (kuten Wienin täyspitkälle maratonille), mutta Fjällräven Classic meni kokemuksena heittämällä ykköseksi. Vaelsin 17,5-kiloisen rinkan ja 19 minulle ennestään tuntemattoman kollegan kanssa 4,5 päivää Ruotsin Lapin kivisessä erämaassa. Reitti oli haastava ja rinkka painoi kuin synti. Telttayöt jaoin tsekkiläisen toimittajan kanssa. Päivien aikana porukastamme hioutui kuitenkin huipputiimi, jossa jokainen auttoi toista vuorollaan.

Vuoden ilontuoja: Käärijä

En olisi ikinä uskonut innostuvani Suomen Euroviisu-edustajasta. Käärijän Cha Cha Cha tuntui jo UMK:n finaalissa niin mielipuolisen hauskalta rallilta, että olin varma sen läpimenosta. Tosin biisi olisi ollut vain vaisu ryyppyralli ilman sen karismaattista laulajaa. Käärijä on rikkonut niin monta Suomeen, viisuihin ja koko musiikkibisnekseen liittyvää ennakkoluuloa, että ilmiössä riittää tutkittavaa vielä pitkään. Ihailen Käärijän taitoa tuottaa spontaania ja hulvatonta sisältöä somekanaviin. Yhtä täysillä jamppa heittäytyy lavalla: kävimme todistamassa stand up -henkisen livekeikan Viking Gracella joulukuun alussa.

Parhaat kohtaamiset töissä

Tein tänä vuonna tavallista enemmän henkilöhaastiksia aikakauslehtiin. Valtaosa kohtaamisista on rentoja ja haastateltavat tuttuja entuudestaan. Silti kansihaastatteluissa on usein aikamoinen urakka: varsinkin, jos kyseessä on ihminen, josta on tehty entuudestaan paljon juttuja. Parhaimpia ovat haastattelut, joissa jutut lähtevät kulkemaan odottamattomia polkujaan tai tilanne on muuten hedelmällinen hyvälle keskustelulle. Tässä muutama esimerkki kivoista kohtaamisista:

Kiti Kokkosta pääsin jututtamaan pitkän jallituksen jälkeen ensimmäistä kertaa. Mahtava tyyppi! Kitillä on taito tutkailla maailmaa niin mielenkiintoisesta vinkkelistä ja verbaalisesti, että haastattelun jälkeen suorastaan syöksyin kirjoittamaan tätä Kauneus & Terveys -lehden juttua (sattumalta kävi sekin ilmi, että olemme molemmat syntyneet 3.10.74).

Anna-Leena Härkönen ja Saimi Hoyer ovat tyyppeinä erilaisia, mutta molemmilla on ihailtavan suora ja häpeilemätön tapa analysoida itseään ja tekemisiään. Siihen ei moni haastateltava pysty.

Viime vuonna kirja, tänä vuonna opehommia

Periaatteeni elämässä on ollut aina se, että kaikkea kannattaa kokeilla. Sama oireyhtymä on tuolla rakkaalla kollegalla, Marilan Rosannalla. Viime vuonna intouduimme kirjoittamaan yhdessä Lisää liksaa -kirjan. Tänä vuonna päädyimme opettamaan Haaga-Helian journalistiopiskelijoille markkinointia ja kertomaan maahanmuuttajajournalisteille yrittäjyydestä. Vierailevan open hommat jatkuvat tulevana vuonnakin. Parasta on tehdä töitä motivoituneiden ja kivojen opiskelijoiden kanssa.

Vesivahinko ja hullu remonttivuosi

Tiedän: tämän pitäisi olla matkablogi, mutta niin vain olemme lipsahtaneet tilanteeseen, jossa avaudun teille remonteistamme. Syytän jääkaappiamme, joka päätti kesähelteillä kipata kondensaatiovesiastian lattialle. Laminaatin saumat alkoivat irvistellä siihen malliin, että alkoi arveluttaa, kuinka laajalle alueelle jääkaapin perkele on pissinyt. Suuremmalta kosteusvauriolta onneksi selvittiin, mutta lattia meni vaihtoon. Myös olohuoneen puolella, koska alakerta on käytännössä yhtä tilaa eikä vanhaa lattiakuosia enää löytynyt. Jumalaton härdelli, sotku ja rahanmeno. Asuimme (ja teimme töitä) monta viikkoa muovitetun huushollin, lattiapinojen ja maalipöniköiden keskellä.

Projekti olisi varmasti ollut henkisesti helpompi, ellemme olisi käyttäneet jo puolta kesälomaa (ja budjettia) pihan kivetykseen (yläkuva). No, tulipa tehtyä.

Oivalluksia rahankäytöstä ja elämästä

Kymmenen vuotta sitten en olisi uhrannut lanttiakaan kodin remonteille. Käytimme kaikki tienaamamme massit reissuihin ja vingutimme lentoja luottokorteilla. Rakastan matkustamista yhä, mutta haluan satsata muihinkin juttuihin. Teemme töitä kotona, joten vietämme täällä valtaosan ajasta. Talo on isoin taloudellinen sijoituksemme, joten tuntuu hyvältä vaalia kodin arvoa pitämällä siitä huolta. Olisi hölmöä antaa huushollin rapistua käsiin.

Jatkuvaa tasapainoilua elämä silti on: pähkäilyä siitä, mihin satsataan ja mistä luovutaan. Juuri nyt pohdinnassa on, uusitaanko kesällä terassi vai pitäisikö alkaa säästää isompaan matkaan.

Toive vuodelle 2024

Reilun viikon päästä lähdemme ajelemaan koko perheen voimin Vekarajärveä kohti: kuopus aloittaa oman palveluksensa Karjalan prikaatissa. Olen kytännyt kauhunsekaisin tuntein tammikuun ennusteita hirmupakkasista, mutta vielä enemmän hirvittää tilanne rajan takana. Tällä hetkellä kaikki muut haaveet tuntuvat aika yhdentekeviltä. Toivon sydämestäni rauhaa maailmaan.

Hyvää uutta vuotta! Pidetään toisistamme huolta.