Tästä alkaa seikkailu

Yllätys keskellä Pohjois-Savon maaseutua: tältä näyttää salaperäinen Pihlas Resort

Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Landhaus Kekkola - kuin olisi yökylässä ystävien luona
Landhaus Kekkola - kuin olisi yökylässä ystävien luona
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi

Kuukausi sitten Saimaalle avautunut Pihlas Resort loksautti leuat ensikohtaamisella. Miljonäärien rahoittamassa lomakohteessa halutaan tehdä monia asioita toisin. Kuinka homma käytännössä toimi?

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama VisitSaimaa 2.5 -hanke, jonka rahoittajaviranomaisena toimii Etelä-Savon maakuntaliitto.

Tunnustan, ettei meillä ollut Timpan kanssa viime viikonloppuna tarkkaa käsitystä määränpäästämme. En ollut kuullutkaan Pihlas Resortista, eikä sinänsä ihme: paikka avattiin asiakkaille vasta reilu kuukausi sitten. Ensin ajelimme kilometritolkulla pohjoissavolaisten maatilojen reunustamaa tietä ja olimme jo varmoja, että Google Maps on johtanut harhaan. Epäilykset vain vahvistuivat, kun navigaattori ohjasi sisään ortodoksikirkon portista. Ja Kaitaisten kylällä, korkean mäennyppylän päällä tosiaan on Pyhän Georgios Voittajan kirkko. Liikemies Pekka Viljakainen rakennutti sen kymmenen vuotta sitten pianistivaimolleen Anastasia Injushinalle syntymäpäivälahjaksi, mutta kirkko on avoinna myös yleisölle. Kirkon kupeessa on Viljakaisen perheen helikopterikenttä sekä suvun vanhoille tiluksille rakennettu kartano.

Pekalla on ollut sormensa pelissä myös luksuslomakylä Pihlas Resortin kanssa, joka pantiin alulle muutama vuosi sitten.

Pyhän Georgios Voittajan kirkko rakennettiin 2013.

Mistä Pihlas Resortissa on oikein kyse?

Kymmenen hehtaarin tontille rakennettua Pihlas Resortia johtaa TeaHouse of Wehmaisista tuttu Anna Grotenfelt-Paunonen, joka on ollut projektissa tiiviisti mukana ja vastannut sisätilojen suunnittelusta. Anna kertoi, että koko Pihlas Resortin toiminta nojaa ekologisuuteen ja vastuullisuuteen. Tämä näkyy rakennusmateriaalien valinnassa, uusiutuvan energian käytössä ja muun muassa henkilöstövalintoina.

"Päätimme alusta saakka, että työllistämme jo rakennusvaiheessa mahdollisimman paljon paikallista yrityksiä ja ihmisiä. Suuri osa työntekijöistämmekin on tästä lähialueilta."

Pihlas Resort on kiinnostanut myös sijoittajia. Rahoittajina ovat muun muassa Valtteri Bottas, Jasper Pääkkönen, Iivo Niskanen, liikemies Poju Zabludowich sekä sijoittajat Jake Aalto, Mikko Toivanen ja Petri Heino.

Vaatimaton sisäänkäynti hämää

Pihlas Resort on suunniteltu ovelasti, sillä päärakennuksen sisääntulopuoli on varsin hillityn näköinen. Se ei anna minkäänlaista viitettä siitä, että kohderyhmänä olisivat korkeatasoista luksusmajoitusta etsivät lomailijat.

Ikäraja Pihlas Resortin majoittujille on muuten 10 vuotta eli aivan perheen pienimmille tätä kohdetta ei ole tarkoitettu. Tosin muutenkin sanoisin, että paikasta saa kyllä eniten irti aikuisseurassa. Pihlas Resortin alue on pääasiassa vain majoittujien käytössä, mutta päivävierailijat ovat tervetulleita ennakkovarauksesta ravintola Siimekseen ja Pihlas Day Spahan.

Pihlas Resortin aulatila on tyylikäs mutta vähäeleinen.

Puiston esikuvana Helsingin Esplanadi

Todellinen yllätys odottaakin rakennuksen takapuolella, jossa avautuu valtavan kokoinen puisto istutuksineen. Pekka Viljakaisen toive oli, että puutarha muistuttaisi Helsingin keskustassa olevaa Esplanadin puistoa. Pihlas Resortin puiston keskelläkin kulkee promenaadi, jonka keskellä solisee suihkulähde. Oikean muotonsa puisto saa tietysti vasta vuosien päästä, kun puut ja perennaryhmät kasvavat. Myös puiston laidalle rakennettu lampi on vasta vaiheessa, mutta taustalla pilkottava järvi reunustaa jo komeasti maisemaa.

Puisto on täynnä perennaryhmiä. Lämpimän syksyn ansiosta kukinta jatkuu vielä.
Auringonkukkapelto tervehtii tulijaa puiston toisella laidalla.
Puistoa halkoo keskipromenadi, jota koristaa suihkulähde.
Käytiin korkkaamassa upouusi padelkenttä.

Monipuoliset treenimahdollisuudet sisältyvät majoitukseen

Pihlas Resort eroaa kilpailijoistaan sillä, että useimmat aktiviteetit ja harrastusmahdollisuudet sisältyvät majoituksen hintaan. Tämä onkin loistava idea, sillä tiedän kokemuksesta, että edullisenkin hotelliyön hinta nousee äkkiä paikan päällä palvelujen myötä. Pihlas Resortissa vieraiden käytössä on muun muassa padel- ja tenniskenttä välineineen, polkupyörät, kuntosali, kanootit, sup-laudat sekä liikuntahalli, jossa on muun muassa kiipeilyseinä.

Kuulimme, että jatkossa vieraat voivat lainata maksutta myös Pihlas Resortin Tesloja lähiseudun retkiä varten. Tarvittaessa asiakkaat voidaan noutaa esimerkiksi Mikkelin (60 km) tai Pieksämäen (47 km) juna-asemilta.

Satunnainen matkailija puistossa.
Forest Suiten päädyssä on tilava terassi.

Forest Suite

Pihlas Resortissa on kymmenen huvilaa. Me majoituimme 1-2 yöpyjälle tarkoitettuun Forest Suiteen, joka sijaitsee puiston laidalla ylärinteessä. Kooltaan 33-neliöinen huone tuntui varsin kompaktilta: paraatipaikalla ison päätyikkunan ääressä on parivuode, josta avautuu näkymä suoraan puistoon. Tilassa on myös pieni keittonurkkaus, jossa on normaalit veden- ja kahvinkeittimet, hiilihapotuslaite sekä tilava jääkaappi. Alkoholijuomia huoneeseen voi tilata lisämaksusta erikseen, mutta keittonurkkauksen mehut, suklaat, marmeladit, sipsit ja alkoholittomat kuohuviinit ovat vapaasti vieraiden käytettävissä. Ruoanlaittomahdollisuuksia ei ole, mutta eipä hellan ääressä päivystäminen tulisikaan täällä mieleen.

Automatiikkaa Forest Suitessa on runsaasti: samasta keskusyksiköstä saa muun muassa säädettyä valoja, lämpötilaa ja verhoja. Meillä meni hetki oivaltaessa, mistä nappulasta toimii mikäkin.

Parkkeeraus ja golfauto

Jokaisen huoneiston vieressä on parkkipaikka omalle autolle, mutta pääasiassa alueella liikutaan kävellen tai golfautoilla. Jälkimmäisestä otimme tietysti ilon irti, sillä harvemmin sitä pääsee tällaisella kulkupelillä ajelemaan.

Majoittujat saavat lainata vapaasti Pihlas Resortin golfautoja.
Forest Suitella riittää korkeutta, mutta muuten huone on varsin nafti. Eteistila on sen sijaan valtava (tuolla perällä).
Keittonurkkauksen kaunis yksityiskohta.
WC-tilan peili on saanut muotonsa kivetyspolusta. Allas on Woodion puukomposiittia.
Jokaisessa huoneistossa on oma saunansa.

Garden Villa

Puiston ja rinteen alapuolella on kaksikerroksisia Garden Villoja, jotka on tarkoitettu 4-6 hengen ryhmille. Täällä onkin sitten enemmän tilaa ja välineet esimerkiksi ruoanlaittoa varten. Keittonurkkaus on yhtä avaraa tilaa olkkarin kanssa. Alakerrassa on yksi parivuoteellinen makuuhuone, yläkerrassa toinen. Tarvittaessa kahdelle saa vielä lisäpedin tuosta alakuvassa olevasta keittiön pöydästä. Sauna ja kylpyhuone löytyvät alakerrasta.

Garden Villa sisältä.

Rantasauna Henki ja altaat

Pihlas Resortissa on päädytty aika yllättäenkin siihen ratkaisuun, että varsinaisissa majoitustiloissa ei ole ollenkaan porealtaita tai kylpyammeita. Tilannetta paikkaa kaikkien vieraiden käytössä oleva rantasauna Henki ja sen terassilla olevat ulkoaltaat sekä kuntoilua varten tarkoitettu vastavirta-allas. Rantasaunassa on aamuisin ja iltaisin yleinen saunavuoro, jolloin kaikki vieraat ovat tervetulleita löylyttelemään ja kylpemään. Sauna on miehille ja naisille yhteinen sekasauna. Talvella on mahdollisuus pulahtaa myös avantoon laiturin päästä.

Saunarakennus on kyllä kauniisti suunniteltu ja toi mieleen Kuopion Saanan. Täälläkin vieraiden käytössä on kesäisin iso terassi ja Rantaklubi Koto, josta voi tilata juomia ja pientä purtavaa.

Rantasauna sopii maisemaan. Paikallinen puuseppä on suunnitellut ja rakentanut myös laiturin.
Saunan seiniin on nakuteltu koristeellista paanujäljitelmää.
Rantaklubi Kotoa voi vuokrata myös yksityistilaisuuksiin.

Ihanin kokemus: Pihlas Day Spa

Olen käynyt vuosien varrella jo työn puolesta jonkun verran kauneushoidoissa, joten monenlaiset hoitolasarjat ja konseptit ovat tulleet tutuiksi. Pihlas Resortissa on uniikki, varta vasten tänne suunniteltu hoitomenu, jossa käytetään Niki Newdin tuorekosmetiikkaa ja byNordenin spa-tuotteita.

Testasin 75 minuutin Holistic Body Detox by Pihlasin (189 e), joka alkoi virkistävällä jalkakylvyllä ja jatkui sitten verenkiertoa aktivoivalla päähieronnalla, kokovartalokuorinnalla ja energisoivalla hieronnalla, jossa käytettiin hedelmäistä öljyseosta. Loppuhuipennukseksi hoitajani Emmi Tulikanto teki vielä äänimalja-goshikellorituaalin. Emmillä oli todella hyvät otteet varsinkin hieronnassa: sopivan napakka kosketus, joka ei kuitenkaan sattunut. Timppa oli samaa mieltä: hän oli tunnin hieronnassa.

Pihlas Day Spassa voi toki halutessaan valita tuoksuttoman hoidon, mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan hoitolan luonnonmukaisia tuoksuja.

Ravintola Siimes

Pihlas Resortin kaikki majoituspaketit myydään puolihoidolla. Tämä tarkoittaa sitä, että yöpymiseen sisältyy aina aamiainen ja lounas. Kaikki ateriat tarjotaan päärakennuksen ravintola Siimeksessä, jonka suunnittelussa on kyllä onnistuttu. Ravintolatila on auki kattoon saakka ja suurista ikkunoista tulvii sisään valoa sadesäälläkin. Anna on onnistunut hienosti materiaalivalinnoissa: kaikki on supereleganttia aterimia ja huonekaluja myöten.

Ravintola Siimeksen keittiöfilosofia pohjautuu pitkälti lähiruokaan ja sesongin antimiin, joita saadaan omasta puutarhasta ja lähitiloilta. Koska raaka-aineiden saatavuus vaihtelee sään ja vuodenaikojen mukaan, menukin elää koko ajan.

Siimeksen keittiömestarina toimii Janne Ikonen.

Aamiainen

Yhtenä Pihlas Resortin kantavana ajatuksena on kiireettömyys ja rauha. Tämän vuoksi ravintolan puolella on päädytty tarjoilemaan aamiainen pöytiin. Vieraat saavat päättää heti tulopäivänä aamiaisensa sisällön muutamista vaihtoehdoista. Annoksia tuodaan pöytiin sitä mukaa, kun entiset on syöty. Me aloitimme ensin herkkulautasella, jossa oli tummaa ja vaaleaa leipää, kasviksia, juustoja, leikkeleitä ja lohta. Sen jälkeen oli maukkaan Eggs Benedictin vuoro. Tässä vaiheessa vatsa alkoi olla jo täynnä, mutta pitihän jogurttia, mysliä ja jälkiruokasmoothieta vielä maistaa.

Aamiainen oli hyvä. Jos jossain olisi parannettavaa, niin pöytiin jätettävät kahvikannut helpottaisivat tarjoilijoiden trafiikkia. Kahvikupit olivat sen verran pienet, että useampi täydennys tarvittiin.

Eggs Benedict näytti ja maistui hyvältä.

Lounas

Lounaaksi tarjolla oli meidän vierailupäivänä täyteläinen kurpitsakeitto, jonka ruokaisuutta lisäsi uppomuna. Koska Pihlas Resortin Anna tietää kaiken teestä, saimme kokeilla kiinalaista vihreää luomuteetä lounaskeiton pariksi. Kontrasti oli hauska, kun valkkarin värinen kuuma juoma höyrysi viinilasissa. Tee toimi keiton kanssa yllättävän hyvin, varsinkin hieman jäähdyttyään.

Jatkossa saattaa olla, että Pihlas Resortin puolihoitoon on mahdollisuus valita myös illallinen lounaan sijasta. Tämä voisikin olla hyvä idea, sillä aamiaisen jälkeen vatsa oli pitkään niin täynnä, että lounaan olisi voinut skipatakin.

Raikas jälkiruoka. Olikohan tässä valkosuklaata marjojen kera?

Illallinen

Ravintola Siimeksen illallinen tarjoillaan klo 18-22 välillä. 5-7 ruokalajin maistelumenun sisältö vaihtelee sesongin ja päivien mukaan, ja niin myös hinta, joka asettuu 89-107 euron väliin. Ruokiin paritetut juomat olivat meidän iltana 39 euroa. Maistelumenua emme halunneet tietää etukäteen, vaan nautimme annokset yllätyksenä.

Alkupalaksi söimme teryakilla glaseerattua, kuivattua hanhenrintaa. Annos oli yllättävän suolainen ja tymäkkä. Pöytään tuotiin myös talon leipää kirnuvoin kera.

Seuraavassa annoksessa oli hiiligrillattua, hunajalla glaseerattua palsternakkaa, punajuurigeeliä, graavattua keltuaista ja black garlic aiolia. Miedomman ja freesimmän makuinen annos tasasi hiukan alun suolaisuutta.

Sitten oli suolatun karitsan fileen vuoro, joka tarjoiltiin uunikuivatun tomaatin ja minttumajoneesin kera. Karitsan siivut olivat omaan makuun aavistuksen kuivia ja sitkeitä.

Pääruoaksi pöytään kannettiin hiiligrillattua Kyyveden ahventa, avomaankurkkugeeliä, piimäkastiketta ja karamelisoitua fenkolia. Hyvä kokonaisuus. Kymmenen pistettä varsinkin fenkolille, jota olisi voinut olla annoksessa enemmänkin.

Jälkiruokana ollut mascarponesherbetti maseroiduilla vadelmilla ja mansikkavaahdolla oli täydellistä. Olisi tehnyt mieli nuolla koko kippo. Loppumakeana tarjoiltiin vielä valkosuklaakreemilla ja vadelmageelillä täytetty marenki.

Arvio ruoasta

Illallisessa oli paljon hyvää, mutta myös petrattavaa. Varsinkin, kun maistelumenun hinta on tavallista tyyriimpi. Useimmissa ravintoloissa vastaava kokonaisuus asettuu 59-70 euron väliin. Tiedän silti, että ravintola Siimeksen ja Pihlas Resortin tavoitteet ovat ruoan suhteen korkealla. Kiva jäädä seuraamaan, miten tilanne elää jatkossa.

Pääruokana tarjoiltiin Kyyveden ahventa.
Mascarbonesherbetti oli täydellistä.

Mitä yöpyminen Pihlas Resortissa maksaa?

Forest Suitessa yöt lähtevät 595 eurosta, Garden Villassa 1145 eurosta. Hintoihin sisältyy puolihoito + edellä mainitut aktiviteetit. Avajaistarjouksina majoituksista on saanut alennusta 15-30 prosentin välillä eli näitä kannattaa kytätä Pihlas Resortin sivuilta (myös heidän Facebook-sivuiltaan bongasin tarjouksia).

Tyyristä siis on, mutta konseptia pidän yhä mielenkiintoisena. Jos Suomeen halutaan lisää kansainvälisiä turisteja, korkealaatuisiin majoituspalveluihinkin on satsattava. Uskon, että kohde myös elää vielä, sillä Pihlas Resortin tarina on vasta alussa. Mielenkiintoista on nähdä, ketkä paikan lopulta ottavat omakseen. Jokainen hotelli ja ravintola kun muovautuu lopulta asiakkaiden toiveiden pohjalta.

P.S. Reissumme alkoi Sahanlahti Resortista, jossa pääsimme tutustumaan uusiin Elsanrannan villoihin. Niistä juttua täällä!

Näin upeasta auringonlaskusta saimme nauttia.
Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Landhaus Kekkola - kuin olisi yökylässä ystävien luona
Landhaus Kekkola - kuin olisi yökylässä ystävien luona
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi

-->