Oletko aina haaveillut joulusta Lapissa?

Oletko aina haaveillut joulusta Lapissa?

Terveisiä joulupukilta! Tapasin hänet Rovaniemellä, jossa valmistaudutaan jo täysillä aattohulinoihin.

Lehdistömatka: Visit Rovaniemi.

Piipahdin marraskuun lopussa työreissulla Rovaniemellä (isompaa juttua tulossa ensi vuoden puolella). Vaikka aikataulu oli rivakka ja tekemistä paljon, onnistuin lietsomaan itseni aivan joulusfääreihin. Lapissa vuoden tärkeintä juhlaa on oikeastaan mahdoton välttää, sillä tonttulakkia ja tiukujen helinää osuu vastaan vähän joka kulmalla. Ja erityisesti maan alla: vierailin ensimmäistä kertaa Santa Parkissa, joka on valtava luolasto napapiirin tuntumassa. Olen aina luullut, että kyseessä on jokin pieni paja, mutta täältä löytyikin vaikka mitä. Jäägalleria, joulupukin työhuone, postitoimisto, ravintola ja kauppoja muun muassa. Ja oli siellä jossain perällä joulupukkikin. Ryntäsin ottamaan nolon selfien ja lähetin sen heti kotiin teineille.

Jouluaatto Lapissa olisi unelmani, mutta toistaiseksi budjetti (ja järki) on tullut vastaan. Vuoden kiireisimpänä sesonkina hinnat napapiirillä ovat niin suolaiset, että olen päätynyt työntämään kinkun omaan uuniin. Toisaalta: mikä estää viettämästä joulua eri aikaan.... Jos tänne hujauttaisi suvun kera vaikka marraskuun tai tammikuun lopussa, hinnat olisivat ehkä maltillisemmat. Ja silti maa valkoinen, pukki ja tontut huudeilla, ja rekiajelu mahdollinen. Tai entäs joulu juhannuksena? Se vasta eksoottista olisi.

Ei ole muuten ihme, että Rovaniemi on nyt kovassa huudossa maailmallakin. Kaupunki on ottanut majoitus- ja hotellitarjonnassa sellaisen kehitysloikan, että valikoimaa riittää vaativallekin matkailijalle. Muun muassa Kourtney Kardashian piipahti Rovaniemellä alkuvuodesta. Easyjet aloitti Rovaniemelle juuri suorat lennot Manchesterista ja Turkish Airlines Istanbulista. Uudet reitit linkittävät Rovaniemen yli 122 maahan.

Itse testasin tällä kertaa uuden Glass Resort -hotellin, josta kuvia tuolla alempana. Löysin myös pari uutta ravintolasuosikkia vanhojen lisäksi: meksikolainen Yuca ja loistavaa kasvisruokaa tarjoileva Nabo.

P.S. Sivun lopussa muuten linkit myös muihin Rovaniemi-juttuihin, jos suunnittelet matkaa pohjoiseen.

SantaPark sijaitsee napapiirillä maan alla. Pääsymaksu aikuisilta jouluviikoilla 36 euroa, lapsilta 30 euroa.
Vaikuttava polku maan uumeniin.
Tomeran oloinen tonttu oli heti vastassa.
Tänne ne joulupukin kirjeet tulevat (jos postiin voi luottaa).
Jääprinsessa tarjosi salmiakkikossua jäisistä snapsilaseista. Kohteliaisuudesta otin.
Talviunilla. Ei voi heitä syyttää.
Sana meistä oli kuulemma kiirinyt. Vähän jäi mietityttämään, mitä pukki sillä tarkoitti.
Pitää ihailla Rovaniemen vekkulia arkkitehtuuria. Rakennuskaava on paljon sallivampi kuin meillä etelässä.
Sama juttu se on heillä jouluvalojen kanssa: mieluummin överit kuin vajarit.
Uusi karkkikauppa, Santa's Chocolate & Candy Shop löytyy Balmuir-liikkeen yläkerrasta (Joulumaantie 2 B).
Rovaniemen ylpeys, palkittu Arctic TreeHouse Hotel. Viime talvena luksushuviloissa yöpyi Kourtney Kardashian...
...itsehän kävin tietty testaamassa "käpylehmät" jo 2017. Juttu löytyy tästä linkistä!
Uusi Glass Resort sijaitsee Joulupukin Pajakylässä. Vuorokausi kahden hengen huoneistossa alkaen 628 euroa, joulutaksoja en uskaltanut katsoa.
Yövyin kahden hengen huoneistossa. Alakerrassa oli olkkari, keittiö ja sauna. Ylhäällä makuuhuone.
Seinän kokoiset ikkunat jatkuvat kattoon asti  Kirkkaalla säällä sängystä voi ihailla tähtiä ja revontulia.
Parven makkariin olisin kaivannut parivuodetta tai leveämpiä yhden hengen vuoteita. Muuten hyvät patjat ja unet.
Jokaiseen mökkiin kuuluu oma jacuzzi, joka on valmiiksi lämmitetty. Aika mahtava kombo yhdessä saunan kanssa.
Vielä pari ravintolauutuutta: Rovakadulle on avautunut ihana meksikolainen, Yuca. Ruokalistat löydät täältä!
...ja Valtakatu 21:een puolestaan kasvispainotteinen Nabo. Aivan loistavat ruuat! Tsekkaa menu täältä.
Menovinkki: Korundissa avattiin marraskuun lopussa Jukka Rintalan Arctic Glamour -pukunäyttely (23.2. saakka). 
Lopuksi pikainen tonttukeikka Lordin aukiolla. 

Lue lisää:

Vuoden yllättäjä: Rovaniemi
Yö Rovaniemen palkituissa luksusmajoissa
Huikea husky-safari
Eka kerta lumihotellissa
Paras hotelliaamiainen on löytynyt
Hostel Café Koti päihittää monen hotellin
Lapin ensimmäinen design-hotelli
Rovaniemen parhaat ravintolat

sanna image
sanna