Nyt ymmärrän, miksi niin moni suomalainen haluaa talveksi Espanjaan

"Varo vaan, kun kerran kokeilet Espanjan talvea, siitä ei ole paluuta", varoitti Etelä-Euroopassa asuva ystävä. Taidan vihdoin tietää, mitä hän tarkoitti. Eikä kyse ole vain valosta ja lämmöstä.

Terveisiä Aurinkorannikolta, jonne saavuimme Timpan kanssa jouluviikolla. Vaikka matkaan mahtui erinäisiä käänteitä (mm. automme hajosi Etelä-Ranskaan), juuri nyt mikään huoli ei oikein paina. Tuntuu melkein rikollisen hyvältä: kuin olisimme päässeet johonkin salaseuraan, josta olen kyllä kuullut juttuja, mutta jonka toimivuutta olen epäillyt.

Olen haaveillut talven pimeimmistä kuukausista etelässä niin kauan kuin muistan. Vaikka olen perusvireeltäni hyväntuulinen optimisti, kaamoskausi vetää joka vuosi johonkin loputtomalta tuntuvaan pimeään tunneliin, jossa elämä tuntuu tahmaiselta liisteriltä. Taakka ei ole yhtään kevyempi, vaikka vetäisin yliannostuksen vitamiineja, liikuntaa ja selfhelp-oppaita. Ainoa, joka rumimman ravan keskellä auttaa, on musta huumori. Onneksi sitä on syntymälahjana saatu.

Viidenkympin inventaario: millaista elämää haluamme?

Viime vuosina olemme alkaneet pohtia Timpan kanssa yhä enemmän myös tulevaa. Maagisen viidenkympin kohdalla tapahtuu jokin sisäinen herääminen: lapset ovat aikuisia, omat vanhemmat seitsemän- ja kahdeksankymppisiä. Elämän rajallisuuden oivaltaminen ei ole mikään leffaklisee, vaan totisinta totta. Aika laukkaa pirunmoista vauhtia.

Todellisuus tiskiin lukujen kautta

Väestötilastojen mukaan minun, vuonna 1974 syntyneen naisen elinikäodote on noin 86 vuotta. Jos onni on myötä, peliaikaa olisi jäljellä vielä noin 35 vuotta. Eläkkeelle pääsisin nykyisten laskelmien valossa aikaisintaan 15 vuoden päästä, mutta yrittäjänä ja Suomen rappeutuvan eläkejärjestelmän keskellä suhtaudun tulevaan epäillen. Mitään muhkealla rahatukulla varustettuja joutopäiviä sukupolvelleni on tuskin luvassa, vaikka pulitan YEL-vakuutuksesta koko ajan suurempia summia ja sijoitan kaikki liikenevät lantit rahastoihin. Ja vaikka kaikki menisikin taloudellisesti nappiin, ympärillä on aina pari muuttuvaa tekijää, kuten iän myötä lisääntyvät terveysriskit. Syövät, sydän- ja verisuonitaudit sekä Alzheimer muun muassa. Kukaan ei tiedä, mikä tästä ruletista lopulta napsahtaa omalle kohdalle. Ja milloin.

Pelinappuloita ja tilastoja pyöritellessä mieleen hiipii väkisinkin yksi ajatus: kannattaako mitään lopulta lykätä tuonnemmaksi?

Miten tämä irtiotto tuli mahdolliseksi?

Eniten ajatteluani on muuttanut yrittäjyys, jonka arvo on korostunut entisestään täällä Espanjassa. Vaikka tähän elämänmuotoon liittyy taloudellista epävarmuutta ja ajoittaista stressiäkin, sen mahdollistamalle vapaudelle ei ole hintalappua. Yrittäjyyden ja toimittajan ammattini ansiosta voin tehdä työtä melkein missä päin maailmaa tahansa.

Kiitollinen olen myös niistä globaaleista yrityksistä, joissa ei ole vielä ryhdytty nillittämään etätöistä ja vaatimaan työntekijöitä päivittäin konttorille. Timppa on yhä palkkatyössä, mutta kansainvälisen työtiiminsä vuoksi 99-prosenttisesti etänä. Ilman nykyisiä työkuvioitamme (tai ylipäätään sitä, että töitä on) tämän talven kokeilu ei olisi ollut mahdollinen.

Sekin on tosin hyvä muistaa, että kultakimpaleet harvemmin lävähtävät kohdalle ilmaiseksi tai ulkopuolelta annettuna. Tämäkin parin kuukauden irtiotto on vaatinut säästämistä ja järjestelyä, mutta on ollut sen arvoista.

Millaista arki Espanjassa on ollut?

Monin tavoin mullistavaa. Kertaakaan ei ole käynyt mielessä, että olisi pitänyt jättää tämä tekemättä. Vaikka jäpitämme tietokoneiden äärellä maanantaista perjantaihin täälläkin, iltaisin ja viikonloppuisin on aikaa nauttia Andalusian loputtomista nähtävyyksistä, huikeasta luonnosta ja kaupunkikulttuurista. Maisemanvaihdos on tehnyt ihmeitä mielelle ja ravistellut irti perusrutiineista. Sekin osoittautui loistoratkaisuksi, että vietimme ensin kolme viikkoa Sedellan vuoristossa ja tulimme loppuajaksi tänne Malagan ytimeen. On ollut kiva vertailla kaupungissa ja maalla asumisen eroja. Näistä voisin tehdä vielä oman postauksensa.

Rauhallisempi elämäntahti

Jos viikon, kahden mittaisella lomalla on yleensä kiire suorittaa nähtävyyksiä, nyt olemme saaneet tutkia kulmia kaikessa rauhassa. Sadesää ei pilaa suunnitelmia, sillä kaiken voi siirtää aina huomiseksi, tai vaikka ensi viikkoon. Nautinnollisinta on havainnoida paikallisia ihmisiä ja elämänmenoa rauhassa: tervehtiä naapuria rappukäytävässä tai kyläkaupassa, rapsuttaa tuttuja koiria ja arvuutella, mitä vastapäisessä talossa asuva pariskunta mahtaa tehdä työkseen. On lupa tutkailla kaikkea sopivasti ulkopuolisena, mutta kuitenkin enemmän sisäpuolella kuin normilomalla.

Miksi maailmanmeno ei ahdista täällä?

Tämä on ollut mielenkiintoisin havainto ja pohdiskelun aihe. Luemme täällä ihan samat uutiset, päivittelemme Trumpin aivopieruja ja hämmästelemme Suomen karseaa työllisyystilannetta. Silti Espanjassa perusvire on paljon kevyempi kuin kotimaassa, jossa on tuntunut viimeisen parin vuoden aikana siltä, että niskassa on koko ajan uhkakuvilla täytetty painava peitto. Työllisyystilastojen valossa ei mene paljon paremmin Espanjassakaan, mutta täkäläiset eivät vaikuta maansa myyneiltä. Ihmiset hymyilevät, kokoontuvat porukalla ravintoloihin, tervehtivät ja pysähtyvät juttelemaan kadulla.

Varmasti näemme monet asiat vaaleanpunaisten lasien läpi, emmekä kuule kodeissa käytyjä keskusteluja. Valo ja lämpökin vaikuttavat. Energiaa on paljon enemmän kuin yleensä tähän aikaan Suomessa. Pidempi asumisjakso ja asioinnit viranomaisten kanssa paljastaisivat todennäköisesti huonot puolet, joista olen monilta täällä asuvilta suomalaisilta kuullutkin. Olemme myös itse etuoikeutetussa asemassa, sillä meillä on töitä, eikä asuntojen kanssa ole tarvinnut tehdä kompromisseja.

Työnteon suurin haaste: maisemat ja aktiviteetit

Sedellassa oli vaikea keskittyä työntekoon, sillä vilkuilin koko ajan majesteettista La Maroma -vuorta tai kyttäsin laaksossa olevia lampaita. Aurinko oli toinen haaste (uskokaa tai älkää). Yritin välillä tehdä töitä terassilla, mutta ulkona oli niin kirkasta, etten erottanut näytöltä sanaakaan. Sedellassa ajatukset harhailivat vaelluspoluille, täällä Malagassa ne hiipivät viereiseen juustokakkukahvilaan. Andalusiassa on niin paljon nähtävää, että täällä voisi kiertää kuukausitolkulla pikkukyliä ja luontokohteita. Sevillaan yritämme vielä ehtiä täällä ollessamme, sillä perille hujauttaa parissa tunnissa.

Myönnän, että olen välillä salaa haaveillut niistä utopistisiltä tuntuvista eläkepäivistä. Voisiko olla mahdollista, että saisimme nauttia vielä joskus täydellisestä joutenolosta? Että tilille ilmestyisi jonkinlainen kuukausiraha ilman, että sen eteen pitää koko ajan uurastaa? Toivossa on hyvä elää.

Etelän työolosuhteet

Aurinkorannikon vuokra-asuntoja etsiessämme havaitsimme yhden toimistotyöläisen arkea hankaloittavan seikan. Harvassa asunnossa on kunnollista työpöytää ja -tuolia, vaikka täällä talvehtii taatusti paljon etätyöläisiä. Sedellan vuoristotalon puitteet tiesimme onneksi entuudestaan hyviksi, sillä olemme vuokranneet paikkaa aiemminkin. Malagan kaupunkiasuntoon meidän piti sen sijaan käydä hankkimassa paikallisesta Ikeasta uusi työpöytä, joka löytyikin onneksi edullisesti. Työtuolia emme raaskineet hommata eli nyt täällä paiskitaan hommia hiukan epäergonomisessa asennossa ja hartiat juntturassa. Toiveena on, että saamme myytyä Malagaan hommatun pöydän jollain FB-kirppiksellä ennen kotiinpaluuta, sillä kyytiin se ei mahdu.

Nettiyhteys on toiminut onneksi molemmissa asunnoissa ihan hyvin. Täällä on jopa nopeampi netti kuin Suomen-kodissa, vaikka meillä on siellä valokuitu.

Ulkona syömisen riemua

Olemme asuneet Malagan kaupunkikodissa nyt vajaan viikon ja ottaneet ilon irti huikeasta ravintolatarjonnasta. Asunto on aivan keskustassa (Calle Olleriaksella), mutta kuitenkin ruuhkaisimpien turistikatujen ulkopuolella. Edellispäivänä kävimme hankkimassa kortit paikalliselle kuntosalille, jolle onkin tämän syömisbakkanaalin keskellä tarvetta. Malagan museoista on tullut tutkituksi jo Centre Pompidou. Seuraavaksi suunnitelmissa on käydä katsomassa Picasso, auto- ja muotimuseo sekä lasi- ja kristallimuseo. Teatteritarjontakin kiinnostaa.

Parasta on ulkona oleminen: kaupungilla tulee käveltyä huomaamatta 10–15 kilometrin lenkkejä.

Mikä on jurppinut?

No, hajonnut auto tietenkin. Se on korjattu, mutta yhä jumissa Ranskassa, Bordeauxin alueella. Jos tämän epätodellisen tapahtumaketjun käänteet muuten kiinnostavat, niin IG-tililtäni löytyy reels aiheesta. Puran koko keissin vielä tänne blogin puolellekin, jahka ranskalaiset saavat toimitetuksi automme tänne (en usko ennen kuin näen). Siihen asti ajelemme vuokra-autolla.

Sedellan vuoristokämpän osalta huonoa tuuria oli lämminvesivaraajan vastuksen hajoaminen, joten muutamana päivänä jouduimme pesemään itsemme kylmällä vedellä. Onneksi aurinkopaneelit toimivat ja säät suosivat, joten loppuajan lämmintä vettä riitti ja suihkureissut sujuivat kiljumatta. Ihana oli myös vuokranantajamme Karina, joka antoi yöpymisistä alennusta tämän episodin vuoksi.

Mielenosoituksen keskellä Malagassa

Malagassakin on ehtinyt tapahtua. Asuntomme vastapäisen talon osti joku israelilainen kiinteistösijoittaja. Uutisen johdosta kadullamme oli juuri kaksi päivää kestänyt äärivasemmistoliikkeen mielenosoitus, jonka vuoksi tienoo oli mekkalaa ja poliiseja täynnä. Vaikka ymmärrän syyn miekkarin järjestämiselle, on myönnettävä, että parin päivän melusaasteen jälkeen kärsivällisyys ja sympatiat alkoivat olla koetuksella. Onneksi poliisit saivat lopulta kadun suljettua ja mielenosoittajat häädettyä.

Ihmeellisintä on, että vaikka tässä on ehtinyt sattua yhtä sun toista, pössis on ollut valtaosin hyvä. Ehkä meihin on tarttunut siivu espanjalaista mañana-asennetta. Miksi murehtia liikaa tulevaa, sillä asioilla on lopulta tapana järjestyä. Huomennakin ehtii.

Yhden asian tiedän: jos minusta on kiinni, tämä ei ole viimeinen talveni Espanjassa.