Matka, jolle isoisäni ei olisi halunnut lähteä

Unto-pappa oli 24-vuotias sotaan joutuessaan. Epätodelliset kokemukset heräävät henkiin leikekirjassa.

Lapsena en jaksanut kuunnella isoisieni sotajuttuja. Jälkikäteen se on usein harmittanut: niin paljon jäi kysymättä. Onneksi sotakirjeenvaihtajana palvellut isänisäni, Unto Hämäläinen on taltioinut elämänsä ravisuttavimmat vuodet valokuviin ja lehtijuttuihin.

"Tällaista sotaa ei unohdeta yhden ihmiselämän aikana! Sitä ei unohdeta milloinkaan. Historia ja tulevat sukupolvet muistavat nämä talvet aina, vielä silloinkin, kun meitä ei enää ole."

Ja mehän muistamme. Kiitos rakkaille papoilleni, Untolle ja Urholle, sekä kaikille muillekin rintamalla taistelleille.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

(Kuvat: Unto Hämäläinen)

Lue myös:

Kiitos seikkailijasielusta, pappa!

Papan ja mummun huima purjehdus, osa 1

Purjehdus sotahylkyjen ja miinojen keskellä, osa 2

"Etelässä loisti kuu, pohjoisessa illan kajastus. Meillä nuorilla mielessä rauhan aika. Emme uskoneet sodan voivan tulla. Meille Kannas oli ollut vanhempiemme ja edellisen sukupolven kertomusten värittämä paikka, jossa oli hyvä olla."

"Aloin lokakuun valoisin mielin, kunnes kuudentena päivänä kaikki muuttui. Olin kotona Perkjärvellä aamuyöllä vielä unessa, kun nuori suojeluskuntalainen tuli herättämään ja toi käskyn tulla ylimääräisiin kertausharjoituksiin."

"Siihen loppui siviilikausi ja rauhallinen, itsenäinen elämäni."

"Seisoimme riu'uilla hautojen sokkeloissa, vesi niiden pohjalla kuvasteli taivaan sineä saviseen pintaansa. Tuntui kuin hautojen lieju olisi takertunut vaatteisiimme ja saappaisiimme."

"Vaelsimme polkua korsulta yhdyshautaan ja asemiin. Lauha tuulenhenki toi vihollisten mätänevien ruumiiden ilkeän hajun, pistävän, väkevän."

"Muistatko, miten lojuimme kesän helteisinä, hiljaisina päivinä rinteen ruohikossa voikukkien, sinikellojen, päivänkakkaroiden joukossa, puhellen sodasta, täysin kyllästyneinä siihen. Kärpäset surisivat, korsukummun ylitse puhalsi vilvoittava tuuli. Se tuntui tulevan jostain kaukaa etelästä, Venäjän aroilta. Sielläkin taistellaan."

"Kävin lomalla Äänislinnassa Salme-siskon ja Paulin luona."

"Elokuu. Viljapellot tuolla takana kyläaukioilla loistivat kypsää vaaleuttaan. Punainen kuu toi mieliimme haikeutta, kun se yön tummalta taivaalta katseli etulinjan maisemaa."

"Se tuntui juhlalta. Surumielisen harmauden ja bolshevikkien jättämän kurjuuden jälkeen kotona vietetty loma oli kuin iloinen, värikäs ja auringonpaistetta tulviva uni."

"He ovat tulleet pitkien korpitaipaleiden takaa pohjolasta kotikyliinsä. Malttamattomin mielin he ovat tuijottaneet junavaunujen ikkunoista ohi vilistäviä maisemia. "

"Vakaa suomalainen rintamamies seuraa radiosta ja sanomalehdistä maailman valtavaa kohua. Hän istuu levollisena korsun rinteellä, kuulostelee etulinjan ääniä, tirkistelee siniselle taivaalle ja laskee päiviä lomavuoroon. Kohta se taas tulee."

"Tänään on ensimmäisten pommituspäivien hälinä loppunut. Kaduilla liikkuvat ihmiset ovat rauhallisia. He kantavat tavaroitaan katukäytäville, odottavat evakuointiautoja ja kiirehtivät hiljaisilla katukäytävillä asioilleen, koteihinsa tai työpaikkoihin. Pommituksista muistuttavat vain talojen lasittomat ikkuna-aukot ja katukäytäville sinkoutunut lasimurska."

"Yhä useammin leimahtivat valoammukset. Ne kohosivat kaartaen asemain ylle. Lepattivat hetken, sammuivat, syttyivät taas, Värisivät kaukaisina tai kohosivat läheltä, sähisten ja pamahdellen."

"On ihmisiä, jotka eivät siedä kuulla totuutta. He eivät nähneet inhimillisen kärsimyksen määrää. He eivät kuulleet sotilaiden tuskanhuutoja taistelukentiltä tai sotasairaaloista."

"Ihmiselämässä on usein pimennyksiä. Niiden varjo seuraa asianomaisia kauemmin ja tuntuu kipeämmältä kuin tavallisen auringonpimennyksen varjo."

Ymmärsin vasta muutama vuosi sitten, että papan rintamakaverina ollut Pauli Myllymäki tuli myöhemmin tunnetuksi Apu-lehden päätoimittajana. Tästä en tiennyt, kun päädyin töihin Apuun vuosiksi 2006-2010. Maailma on niin kovin pieni ja täynnä erikoisia yhteyksiä.