Kannattaako joulua paeta palmun alle?

Haaveilen aina stressittömästä joulusta. Mutta pitääkö sen saadakseen matkustaa kauas?

Bongasin Facebookista viikonloppuna ensimmäisen joululahjapäivityksen. Se ei nostanut verenpainetta, mutta tiedän, että kierrokset ovat kohoamassa. Pikkujoulukausi on vielä huoletonta rilluttelua, joka sopii tällaiselle valmistorttuihmiselle. Ei vastuuta. Senkun pienessä glögihiprakassa leipoo ja naamioi kodin kaaoksen kynttilänvaloon.

Hardcore-vaihe on toista maata. Siis se tavaratalojen ensimmäisistä lahjakuvastoista käynnistyvä final countdown, jolloin kyllä tiedostan joulun lähestymisen, mutta teen kaikkeni lykätäkseni käytännön järjestelyjä. Se on aina virhe, joka ajaa minut aatonaattona Prismaan kilometrin mittaisen kauppalistan kanssa. Haalin kotiin rekkalastillisen ruokaa ja heitän kaiken roskiin viimeistään tapaninpäivänä, koska kenenkään ei tee silloin mieli enää lanttulaatikkoa, vaan pizzaa.

Lapsena ihmettelin joskus, minkä vuoksi äiti oli joulun alla äkäinen ja hekumoi huolettomasta aatosta Lapissa. Nyt olen samassa jamassa. Joulu on kerta toisensa jälkeen valtava suoritusbakkanaali, jonka kohdalla mitkään rauhallisuuden määreet eivät toteudu, vaikka radiossa kuinka soisi Varpunen jouluaamuna.

Tosin en tiedä, riittääkö pohjoiseen karkaaminen. Viisaammat ovat kertoneet, että auton peräkontti on joka tapauksessa täynnä kinkkua, rosollia ja paketteihin käärittyä kallista krääsää. Ainoa ero on, että lasti roudataan toiselle puolelle Suomea mökkiin, josta maksetaan 5000 euron viikkovuokra.

Aaton pakeneminen ei ole muuten halpaa hommaa. Arvatkaa, mistä tiedän... Olen surffaillut joulumatkoja viimeiset 10 vuotta, mutta perääntynyt aina kriittisellä hetkellä. Ajatellut, että se on kuitenkin liian kallis hinta mielenterveydestä.

Tänä vuonna otin pois varmistimen ja annoin palaa. Vietän Timpan ja lasten kanssa ensimmäistä kertaa joulua Meksikossa. Juuri nyt tuntuu ihanan vapaalta (ja matkan viimeisen maksun erääntyessä rahattomalta). Pimeinä arkiaamuina fiilistelemme lasten kanssa vuoronperään edessä olevaa valohoitoa, joka on alkanut tuottaa henkistä korkoa jo nyt. Vuoden lopussa olen viisaampi kertomaan, kannattiko.

Mikäs siellä on meininki? Oletteko testanneet reissujouluja? Löytyykö rauha Lapista vai palmun alta? Vai onko joku muka onnistunut järjestämään kotona stressittömän aaton? Voiko olla mahdollista, että vika on sittenkin pääni sisällä?

Tunteita joulu muuten tosiaan herättää. Tämä matka -blogin Anna kirjoitti aiheesta myös äskettäin. Postauksen löydät täältä!