Tästä alkaa seikkailu

10 vinkkiä (uudelle) yrittäjälle

Haluaisitko tienata paremmin? Osallistu arvontaan ja voita Lisää liksaa!
Haluaisitko tienata paremmin? Osallistu arvontaan ja voita Lisää liksaa!
10 asiaa, jotka olen oppinut bloggaamisesta
10 asiaa, jotka olen oppinut bloggaamisesta
Ajattelitko uupua tänä syksynä?
Ajattelitko uupua tänä syksynä?

Yrittäjyys on muuttunut huomattavasti hauskemmaksi ja helpommaksi näiden oivallusten myötä.

Kun ryhdyin yrittäjäksi marraskuussa 2018, elin ensimmäiset kuukaudet peläten koko ajan pahinta: konkurssia, uupumusta ja avioeroa. Jotenkin samaistuin yrittäjyyden perustarinaan enemmän kuin niihin Bill Gatesin tai Elon Muskin kaltaisiin supersankareihin, jotka vuolevat kultaa, kakkaavat timantteja ja pyyhkivät takapuolensa sadan dollarin seteleillä.

Jossain vaiheessa turha tutina laantui ja ymmärsin, ettei yrittäjyys olekaan mitään ydinfysiikkaa, jossa pärjätäkseen pitäisi osata matemaattisia yhtälöitä tai New Yorkin pörssikursseja. Ostan kaupasta maitoa ja leipää ihan niin kuin ennenkin ja teen töitä usein iltaisin, mutta voin vastavuoroisesti makoilla aamuisin sängyssä pidempään. Minusta ei ole tullut Bill Gatesia, muttei uupunutta yksinhuoltajaakaan. Kuluneen vuoden aikana olen sen sijaan saanut monta uutta oivallusta työelämästä.

Ne tulevat tässä.


1.Lintsaa ja lepää aina, kun voit.
Ensin se tuntuu ihmeelliseltä. Olet itsesi toimitusjohtaja. Kukaan ei kyttää, mihin aikaan leimaat kellokorttisi tai milloin pidät etäpäivän. Mutta ennen kaikkea: kukaan ei maksa ylityökorvauksia tai bonuksia siitä, että teet 60-tuntista viikkoa. Koska sinun on turha haaveilla pitkistä, palkallisista lomista, tartu jokaiseen lepohetkeen. Nuku päikkärit, mene metsään, käy hieronnassa hyvällä omatunnolla. Jos ahersit koko viikonlopun, huilaa viikolla. Merkkaa kalenteriin jo seuraava loma ja yritä pitää siitä myös kiinni.


2. Älä anna liian halvalla.
Vuorokaudessa on rajallinen määrä tunteja. Jos olet yrityksesi ainoa työntekijä, tienaat vain sen verran kuin ehdit itse tehdä. Asiakkaan tavoite on saada palvelu tai tuote mahdollisimman halvalla. Yrittäjän tavoite on asettaa palvelulle hinta, joka kompensoi työmäärää ja -aikaa ja josta jää kulujen jälkeen jotain käteenkin. Jos myyt osaamistasi kerran pilkkahintaan, sitä odotetaan sinulta jatkossakin. Toki poikkeus vahvistaa säännön: mikäli luvassa on pitkäaikainen ja muuten houkutteleva diili, joka sataa loppupeleissä myös sinun laariisi, ei kannata ruveta nipottamaan. Perussääntö silti on, että hyväntekeväisyyshommilla ei asuntolainoja maksella.


3. Ole luottamuksen arvoinen.
Älä myy kuraa, äläkä varsinkaan toimita tilausta myöhässä. On vaikea vaatia asiakkaalta kunnon hintaa, jos tavara ei vastaa lupausta. Jos huomaat, että sorvaamastasi lampunjalasta tulee jatkuvasti reklamaatioita, katso hyvä ihminen peiliin ja tarkista sen jälkeen sorvin asetukset. Älä missään nimessä ainakaan vänkää vastaan, sillä kukaan ei halua tehdä hommia ärsyttävän marisijan kanssa. Jos puhelin ei yhden keikan jälkeen enää soi, kannattaa varovaisesti ja rakentavassa hengessä kysellä, missä kohtaa meni pieleen. Muista, että viidakkorumpu voi olla yrittäjän pahin vihollinen tai paras ystävä. Sana huonosti tehdystä työstä leviää kuin Brasilian metsäpalo, mutta yhtä lailla kiirii maine laadustakin. Itse saan käsittämätöntä tyydytystä, jos onnistun pelastamaan asiakkaan pulasta ja toimittamaan jutun, johon hän on tyytyväinen.


4. Jemmaa rahaa pahan päivän varalle.
Palkollisena voit olla varma, että tilille tipahtaa kuukausittain suurin piirtein sama summa. Yrittäjänä mikään ei ole varmaa. Omat tuloni heittelevät välillä tuhansilla euroilla, mutta silti talouteni ei ole ollut koskaan aiemmin näin hyvin balanssissa. En höylää enää holtittomasti luottokortteja, vaan säästän ja sijoitan osan tuloista. Olen huomannut, että säästöä kertyy nykyään myös siitä, että työskentelen enimmäkseen kotikonttorilla. Enää rahaa ei mene työmatkoihin, eikä lounasruokaloihin. Monista työhön liittyvistä kuluista saa myös verovähennyksiä.


5. Funtsi eläkeasioita ajoissa.
No sitten on tämä YEL. Sana, joka heittää verenpaineen tappiin ja aiheuttaa suurta epävarmuutta. Mielipiteitä ja vedenpitäviä kannanottoja riittää, mutta kenelläkään ei ole oikeaa vastausta siihen, miltä Suomen eläkejärjestelmä näyttää vaikkapa 30–40 vuoden päästä. Mitä lähempänä eläkeikää yrittäjä on, sitä varmemmin hän maksaa YEL-maksua jäätäviä summia. Nuoren polven yrittäjät eivät sen sijaan murehdi huomisesta, eivätkä osaa pelätä terveyden menettämistä tai miettiä sairauspäivärahoja. Itse lukeudun välimaastoon: maksan kohtuullista YEL-maksua, mutta varaudun tulevaan sijoittamalla rahaa myös muulla tavoin. Ja on minulla myös terveysvakuutus. Pelkän YELin varaan en tulevaisuuttani laskisi, mutta nämä ovat makuasioita ja kukin tekee niin kuin parhaaksi näkee.


6. Satsaa hyvään kirjanpitäjään.
Haluan keskittyä tekemään sitä, jossa olen hyvä. Numeroissa en ole. Siksi olen investoinut mahtavaan kirjanpitäjään, joka hoitaa kuittirumban, tekee tilinpäätökset ja vastaa tyhmiin kysymyksiini, joita en kehtaisi ikipäivänä julkisesti esittää. Maksan ilomielin tästä palvelusta ja hyödynnän säästyneen ajan tekemällä hommia, jotka tuottavat minulle rahaa.


7. Pidä kaikki verkot vireillä.
Jos palkollisena munat ovat samassa korissa, yrittäjänä on mahdollisuus levitellä tuotoksiaan ympäriinsä. Itse en uskalla luottaa vain yhteen toimeksiantajaan, vaan etsin vakkariasiakkaiden rinnalle koko ajan uusia kumppaneita. Yhden jutun olen myös pannut merkille: työelämässä ikärasismi on valitettavasti totisinta totta, mutta yrittäjien keskuudessa vanheneminen tuntuu olevan vain eduksi. Nuorempana en olisi ollut vielä edes valmis tähän hommaan, mutta 26 vuoden työkokemuksella ja verkostoilla tilanne on ihan toinen. Saman havainnon ovat tehneet monet viisi- ja kuusikymppiset yrittäjänaiset, joiden kanssa olen aiheesta keskustellut.


8. Kehitä osaamistasi.
Tämä kohta pätee kaikkiin, olit sitten palkollinen tai yrittäjä. Sellaista alaa ei olekaan, joka pysyisi vuosikymmenet samanlaisena. Vaikka olisin hommissani maailman paras, on todennäköistä, etten tee tätä työtä samassa muodossa enää kymmenen vuoden kuluttua. Siksi on tutkailtava koko ajan, mihin suuntaan voisin osaamistani jatkossa ohjata. Ja se on mahtavaa. En haluakaan suorittaa samaa päivästä toiseen niin kuin Bill Murray leffassa Päiväni murmelina.


9. Käännä epävarmuus nautinnoksi.
Pakko myöntää, että epävarmuuden sietäminen on ollut yrittäjyyden isoimpia haasteita. Välillä olen sahannut ranteita auki (no en oikeasti, ole huoleti äiti!), kun joku hyvä diili on mennyt sivu suun. Joka kerta hysteerinen pelkotila on kuitenkin kääntynyt siihen, että tilalle on tullut jotain entistä parempaa. Viime aikoina olen oppinut jopa perverssillä tavalla nauttimaan siitä, etten tiedä huomisesta. Se tuo kutkuttavan tunteen siitä, että mitä tahansa kivaa voi tapahtua. Ja kun niin ajattelee, yleensä myös tapahtuu. Tämä toimii muuten myös käänteisesti: jotenkin tuntuu, että pessimistien kohdalle osuu harvemmin onnenpotkuja. Tai sitten he eivät vain valitukseltaan ymmärrä tarttua niihin.


10. Anna hyvän kiertää
Kukaan ei pärjää yksin. Jos ahnehdit töitä vain itsellesi ja vahtaat reviiriäsi mustasukkaisesti, voit olla varma, että yksin myös jäät, mikäli korttitalo romahtaa. Kivojen ja kannustavien ihmisten verkosto on yrittäjälle ensiarvoisen tärkeä jo vertaistuen vuoksi. Minulla on usein tapana vinkata asiakkaille ammattitaitoisista kollegoista ja kehua, kun näen, että kaveri on tehnyt huimaa jälkeä. Tässä tapauksessa iso kiitos lähtee Emma Hasalle, joka on ottanut tämän postauksen kuvat. Emma on mahtava esimerkki pitkän linjan yrittäjänaisesta, jolla on kyky koko ajan uudistua ja heittäytyä. Lisää Emman pyörittämän Muoto Media Oy:n palveluista löydät täältä!

Lue myös:
Luulin, että tästä tulisi yksinäinen vuosi
Lisätietoa palveluistani


Haluaisitko tienata paremmin? Osallistu arvontaan ja voita Lisää liksaa!
Haluaisitko tienata paremmin? Osallistu arvontaan ja voita Lisää liksaa!
10 asiaa, jotka olen oppinut bloggaamisesta
10 asiaa, jotka olen oppinut bloggaamisesta
Ajattelitko uupua tänä syksynä?
Ajattelitko uupua tänä syksynä?

-->