Ajattelitko uupua tänä syksynä?

Ajattelitko uupua tänä syksynä?

Jotain on pielessä, jos täyteen buukattu kalenteri on ylpeyden aihe.

Terveisiä viiden viikon kesälomalta! Voi olla, että tein virheen. Poikkeuksellisen epävarmana vuotena olisi kai pitänyt haalia kaikki hommat ja painaa persus tulessa. Päätin kuitenkin toisin, ja voi jestas, että irtiotto teki hyvää.

Yrittäjänä lomailussa on aina riskinsä. Kun lepo on maksettava omasta pussista ja rahantulo pysähtyy viikkokausiksi, mielenhallinnasta ja säästäväisestä luonteesta on hyötyä. En ole hyvä kummassakaan, mutta korona-aikana pidän jo hengissä pysymistä jonkunlaisena onnistumisena. Sitä paitsi arvonlisäveroja, ennakkoveroja ja vakuutusmaksuja äsken pulittaessani totesin, että ylimääräisille rahavirroille löytyy kyllä Suomessa aina ottaja. Siinä mielessä on yksi lysti, kuinka paljon pätäkkää tulee. Aina sen joku vie.


Voimien suhteen on toisin: niitä ei vain riitä määrättömästi. Jossain vaiheessa laarit tyhjenevät niin, ettei ole mitään annettavaa. Surkuhupaisinta on, että osaan luetella verkostoistani heti kymmenen tyyppiä, jotka polttavat kynttilää molemmista päistä, mutta harvemmin olen itse tajunnut olevani sammutuksen tarpeessa. Omalle jaksamiselle tulee jotenkin sokeaksi.


Reilu viikko sitten sain ennakkoon luettavakseni kaverieni, Rosanna Marilan kirjoittaman ja Liisa Valosen kuvittaman Työuupumuskirjan (Docendo, ilmestyy virallisesti 25.8.). Jotenkin kirja pysäytti ja osui arkaan kohtaan. Muistin ajanjakson, jolloin ajoin töistä kotiin usein silmät sumussa ja pala kurkussa. Muistin hetket, jolloin tunsin itseni ammatissani epäonnistuneeksi luuseriksi. Muistin yöt, jolloin veivasin töitä aamuneljään ja mietin, mikä minussa on vikana, kun en pysty kirjoittamaan nopeammin. Muistin aamut, jolloin riensin myöhässä palaveriin ja stressasin, kun päässä ei ollut yhtään myyvää, firmalle tuottavaa ideaa.

En ole itse kokenut uupumusta, joka olisi pakottanut sairauslomalle, mutta riskirajoilla olen varmasti usein käynyt.

Vaikka Työuupumuskirjassa puheenvuoron saavat erilaisissa elämäntilanteissa ja ammateissa olevat ihmiset, monessa tarinassa yhdistyvät samat teemat. Jatkuva riittämättömyyden tunne, kiltteys ja miellyttämisen tarve. Hullunmyllyä lietsoo vielä tämä sairas aika, jossa kaikkien kuuluu olla intohimoammatissa ja herätä suorittamaan viideltä, koska se on jonkun johtajagurun mielestä voittajan tunti. Myönnän, että olen itsekin hakenut välillä hyväksyntää brassailemalla täpötäydellä kalenterillani.

Se ei anna ihmisestä kovin älykästä kuvaa.


Onneksi välillä tulee välähdyksenomaisia viisastumisen hetkiä. Niin kävi eilisaamuna. Olisin voinut esikoisen kouluun vietyäni ajaa ohimot kireänä suoraan kotikonttorille ja juurtua työpisteen ääreen. Sen sijaan suuntasin Helsingin Lammassaareen ja tepastelin kaislikoiden reunustamia lautapolkuja puolitoista tuntia. Kierrokset laskivat ja turhanpäiväiset murheet saivat perspektiiviä. Mietin siinä, että oikeastaan elämä on aika hyvää juuri nyt. Olen yhä aika polleana siitä viiden viikon lomasta. Se tuntuu paljon tärkeämmältä saavutukselta kuin joku mieletön työrupeama.


Koska Työuupumuskirja antoi itselleni monta oivallusta, tuumin, että tästä voisi olla hyötyä teillekin. Kirja ei ole vain loppuun palaneille, vaan konkreettiseksi oppaaksi ihan jokaiselle. Liisa Valosen ottamat upeat kuvat muistuttavat, että uupumus ei läheskään aina näy päälle päin. Tämä kirja herättelee myös hienolla tavalla pohtimaan, minkälaista työkulttuuria ihannoimme. Itse toivon, että se olisi jotain muuta kuin voittajan tunnit ja kalenterimuistutuksia kilahtelevat kännykät.

Armollista syksyä!

Arvon kaksi Työuupumuskirjaa kaikkien 3.9.2020 vastanneiden kesken. EDIT! Kilpailu on päättynyt: kirjat lähtevät Ansku Nurmelle Palokkaan ja Saija Syväjärvelle Vantaalle.

Kiitos Rosannalle ja Liisalle tärkeästä puheenvuorosta!





sanna image
sanna