Vuori vallattu Virginiassa
Kiipesimme 1177 metrin korkuiselle Sharp Topille. Näitä maisemia en unohda.
Tunnustan, että tämä retki hiukan hirvitti. Pari vuotta sitten tekemämme Yosemiten vaellus on vielä tuoreessa muistissa. Tuolloin lasten virta hyytyi jo reitin puolivälissä ja raahauduimme mäeltä kuin kantojuhdiksi lastatut aasit.
Nyt oli hyvin lähellä, ettei käynyt toisin päin. Anni ja Lassi hyppelivät jyrkkää rinnettä aina parisataa metriä edellä, kadehdittavan kevyen oloisesti.
Kuvittelin olevani kevään kuntosalikuurin jälkeen jotenkin hyvässä kondiksessa, mutta 30 asteen helle ja 45 asteen mäet pilkkasivat jalkakyykkyjäni. Samoin kävi Timpalle, jonka t-paidasta olisi voinut puristaa kylpyammeellisen hikeä jo vartin haikkauksen jälkeen. Kaikkiaan ylös kiipeäminen kesti melkein 1,5 tuntia.
Ylhäällä tuskainen ähinä unohtui samantien. Maisema 1177 metriä korkean Sharp Topin laelta oli ikimuistoinen. Vain tuuli humisi korvissa, kun istuimme vuoren huipulla ja mutustimme eväspähkinöitä. Suurin yllätys on ollut tämä epätodellinen vehreys, joka ympäröi meidät melkein heti, kun lähdimme Washingtonista. Moottoriteiden varsillakin on niin rehevää, että välillä tuntuu kuin ajaisimme viidakossa.
Jos aikaa ja voimia olisi ollut enemmän, olisimme halunneet käydä kiipeämässä myös kahdelle muulle Peaks of Otterin vuorelle (Flat top 1217 m ja Harkening Hill 1028 m). Nyt oli tyydyttävä makoisiin uniin vuoren juurella, Peaks of Otter Lodgessa, joka on oman blogipostauksensa arvoinen.
