5 kohtaamista, jotka muuttivat minua

5 kohtaamista, jotka muuttivat minua

Joskus on lähdettävä kauas nähdäkseen lähelle. Nämä ihmiset muistan aina.

Ihminen voi viisastua lukemalla, mutta välimatkan päästä uutisilla ja ilmiöillä on tapana vääristyä. Jostain väliin punkee aina mustavalkoisia mielipiteitä, joissa on yleistämisen vaara. Tunnustan, että jään itsekin tämän tästä kiinni värittyneistä ajatuksista, joilla ei ole välttämättä mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Tiedättehän: uskonnot, pakolaiset, sodat, nälänhätä, rikollisuus, luonnonmullistukset, talouskatastrofit, poliittiset päätökset... Kuvittelen tietäväni. Oikeasti en tiedä mitään. Harva tietää.

Väitän, että olen viisastunut eniten hyvistä kohtaamisista. Jokainen matkoilla tapaamani ihminen on jättänyt jonkunlaisen jäljen: paljastanut uusia näkökulmia elämästä, herättänyt henkiin historiallisia tapahtumia tai antanut kasvot uutiselle, joka on lehdestä luettuna saattanut unohtua nopeasti. Tärkeintä on olla avoin ja kuunnella.

Matkailu avartaa.

Insert

1.Elämänasenne

Lentokentällä hänet nähdessäni ajattelen, että meillä ei ole mitään yhteistä. Perillä Havannassa tajuan, että on: yhteinen hotellihuone ja kahden viikon kiertomatka Kuubassa. Ilse on sveitsiläis-suomalainen taiteilija Tammisaaresta, minä tavallinen toimittajanplanttu Helsingistä. Ilse pukeutuu näyttäviin arabihuiveihin, nukkuu meikeissä ja kertoo uskomattomia tarinoita afrikkalaisista miehistä. Minä ajattelen Suomessa olevaa poikaystävääni ja kadun, että tulin lähteneeksi tälle omituiselle työmatkalle. Perun sanani jo seuraavana päivänä, kun juomme hotellin baarissa pari mojitoa. Ilta kääntyy hulvattomaksi bakkanaaliksi, jossa salsaamme ja nauramme pitkin Havannan katuja. Ilse on ylväissä huiveissaan ja helisevissä koruissaan kuin kuningatar, joka kerää ympärilleen ihailijoita Kuuban jokaisessa pikkukylässä. Iltaisin pötköttelemme hotellihuoneen sängyillä ja ajaudumme kiehtoviin keskusteluihin parisuhteista, taiteesta, hevosista ja naisen elämästä. Reissun jälkeen soittelemme muutaman kerran, mutta sitten käy niin kuin elämässä usein: yhteydenpito hukkuu arjen kiireisiin. Ajattelen Ilseä yhä varsinkin niinä päivinä, jolloin olen tukehtua rutiinien ja suorittamisen alle. Hän on voimanaiseni, joka muistuttaa, että hulluttelu, ilo ja nauru ovat elämän tärkeintä polttoainetta.

Insert

2. Ystävällisyys

Uutiset ovat täynnä Kreikan talouskriisiä, kun saavumme äidin kanssa Samoksen saarelle vuonna 2016. Itsekkään turistin suurin pelko on, että todellisuus pilaa loman. Kuvittelemme jo etukäteen, kuinka lohduttomat pakolaismassat vaeltavat ohi juuri, kun istumme tavernassa iltaviinillä. Hotelli Livaninan pihaan kävellessä typerät ajatukset nolottavat. Meidät vastaanottaa leveästi hymyilevä isäntäpari, joka tarjoaa vastapuristettua appelsiinimehua ja vie laukut huoneistoomme. Vanhapari ei puhu englantia, emmekä me kreikkaa, mutta pienet eleet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa. Ruusujen ja upeiden köynnösten täyttämä puutarha on rauhoittava retriitti, jonka sylissä kaikki turha unohtuu. On ihana tuntea itsensä aidosti tervetulleeksi. Kohtaaminen Samoksella muistuttaa minua aina siitä, että tilastojen, numeroiden ja uutisotsikoiden takana meillä kaikilla on sama päämäärä. Toive siitä, että saisimme elää rauhassa ja tehdä työtä, joka tuo turvaa ja tyydytystä.

Insert

3. Onni

Mitä ihminen lopulta tarvitsee? kysyn itseltäni, kun seison parikymmentä metriä pitkän margariinihyllyn ääressä Borneon-matkan jälkeen vuonna 2009. Hyppy sademetsän sydämestä suomalaiseen hypermarkettiin aiheuttaa voimattomuutta, jollaista en ole koskaan aiemmin kokenut. Olemme lentäneet WWF:n matkalla paljaaksi hakattujen sademetsien yli, vierailleet orankien kuntoutusalueella ja asuneet dayak-heimon vieraina pienessä Tumbang Jojangin kylässä. Aamiaispöydässä ei ole ollut margariinia tai paahtoleipiä, vaan kananmunia ja riisiä. Yöksi emme ole kellahtaneet hotellin upottaviin jenkkisänkyihin, vaan vanhan koulun kivikovalle lattialle torakoiden seuraksi. Siitä huolimatta tai juuri siksi Borneo jää ihon alle ikuisiksi ajoiksi. Suurimman vaikutuksen tekevät sademetsäkylän lapset, joiden ilo on aseistariisuvaa. He jahtaavat kylänraitilla kukkoja, pelaavat jalkapalloa ja leikkivät hippaa. Heillä ei ole mitään, mutta heillä on kaikki. Meillä on margariinia 20 metriä, mutta sekään ei riitä.

Insert

4. Rehellisyys

Olemme ehtineet olla perheen kanssa New Yorkissa tuskin kahta tuntia, kun huomaan puhelimeni kadonneen. Lupaavasti alkanut roadtrip tyssää epätoivoon. Ensimmäiset päivät menevät tilejä sulkiessa ja salasanoja vaihdellessa. Kävelen perheen kanssa Times Squarella ja kiukuttelen kuin kolmevuotias, vaikka tunarointi on ollut ihan oma vikani. Juuri, kun olemme luovuttamassa ja jatkamassa matkaa Washingtoniin, tuntematon intialainen mies ottaa yhteyttä. Käy ilmi, että olen unohtanut puhelimeni taksin takapenkille. Hän antaa kotiosoitteensa Springfield Gardensiin, josta käymme noutamassa luurin ja palkitsemme miehen 70 dollarin löytöpalkkiolla. Olen niin onnellinen, että voisin halata sankarini lyttyyn. Kuinka todennäköistä on, että kadonnut esine löytyy kahdeksan miljoonan ihmisen metropolista! Elämä on ihmeellistä. Maailmassa on sittenkin toivoa.

Insert

5. Tahdonvoima

Seison New Orleansin kuuluisalla hautausmaalla suu hämmästyksestä selällään, kun näen hänet. Valkoiseen röyhelöpaitaan pukeutunut nainen puikkelehtii valtavien hautamonumenttien keskellä kuin enkeli. Nainen tulee luokseni, esittäytyy Shirleyksi ja kysyy, tarvitsenko apua. Ennen kuin huomaankaan, olemme tehneet aikahypyn vuoteen 2005 ja pelottavaan hetkeen, jolloin hurrikaani Katrina nosti tuulen 80 metriin sekunnissa ja tempoi mennessään taloja ja puita. Shirley kertoo, kuinka hän pakeni kaupungista myrskyä henkensä kaupalla. Katrina tuhosi Shirleyn kodin ja pienen leipomon. Koko elämä oli aloitettava alusta. Silti Shirley sanoo, ettei empinyt New Orleansiin paluuta hetkeäkään:
"Ei elämää voi tuhlata pelkäämiseen. Tämä on minun kotini."
Kohtaaminen Shirleyn kanssa muistuttaa, kuinka syvästä kuilusta ihminen voi ponnistaa takaisin pelkällä tahdonvoimalla. Rakkaiden asioiden puolesta on valmis taistelemaan. Yritän pitää sen mielessä itsekin.

Äänestä ja osallistu kilpailuun!

Tykkäsitkö tästä blogipostauksesta? Jos viihdyit, käy äänestämässä minua Momondon Blogger's Open World Awards 2018 -kilpailussa. Suoraan äänestyslinkkiin pääset tästä tai alla olevaa kuvaa klikkaamalla. Kun olet osallistunut, sähköpostiisi kilahtaa vielä vahvistusviesti, jota sinun pitää klikata. Koska minäkin haluan hemmotella teitä, käynnistän tässä samalla maukkaan kilpailun. Kaikkien 15.4.2018 mennessä kisaan osallistuneiden kesken arvon 40 euron arvoisen lahjakortin Classic Pizzaan. Kilpailuun pääset osallistumaan puolestaan tästä linkistä!
LISÄYS! Kilpailu on päättynyt ja Classic Pizzan lahjakortti on arvottu: sen voitti Annamari Laine Turusta!

sanna image
sanna