Uhkarohkein lupaus – vuosi ilman karkkia!

Uhkarohkein lupaus – vuosi ilman karkkia!

Sen piti olla Facebook-vitsi. Lupauduin juuri vuoden karkkilakkoon. Minä, sokerinisti.

Tiedän. Olen juuri se pelle, joka narahti edellispäivänä Facebookissa kiertävään karkkilakkohaasteeseen. Hetken mielijohteesta naputtelin päivitykseen seuraavan tekstin:

Lupaan olla syömättä karkkia niin monta päivää kuin tämä päivitys saa tykkäyksiä 31.12.19 klo 23:59 mennessä.

Mitä oikein ajattelin? Ettei kukaan huomaisi. Että korkeintaan 60 tykkäisi.

Väärin. 312 tykkäsi. KOL-ME-SA-TAA-KAK-SI-TOIS-TA!

En tiedä vieläkään, kannustavatko vai vihaavatko nämä ihmiset minua, mutta heidän ja oman typeryyteni tähden joudun kokeilemaan mahdotonta. Tehtävää, jossa olen tähän asti aina epäonnistunut. Olen yrittänyt hillitä makean syömistä karkkipäivillä, karkkilakoilla, magnesium- ja kromikuureilla, jopa hypnoterapialla.

Ei vaikutusta.

Veikkaan, että olen jo lapsena sukeltanut synnytyskanavasta sokeripala kielelläni. Sainhan pariviikkoisena lempinimen Suklaa-Sanna (tähän on toinenkin syy, en laita kuvaa) ja kehittelin omia kakkureseptejä jo kaksivuotiaana:


Paremman makean puutteessa jogurttikin menetteli:


Syytän geenejä. Tämä kirous on sukupolvien jatkumo. Sotavuodet eläneen mummoni kaapit olivat aina täynnä pullaa, suklaata ja limua. Äidinäiti oli yhtä perso makealle. Samoin vanhempani, jotka hamstraavat vielä eläkepäivinäänkin tarjouksesta kilon irtokarkkipusseja. Tästä löytyy todistusaineistoa: lapsuusvuosinani äiti ja isä jäivät kerran kiinni rysän päältä. Jälkeen jäi vain pari tyhjää pussia Lontoon raetta ja Aakkosia. Katkerana kirjoitin seuraavan viestin:


Toivon, että tämä selventää myös teille juusto- ja sipsi-ihmisille addiktion vakavuutta. Tässä ei ole nyt kyse mistään pienestä himosta, joka menee ohi, kun haukkaa persikkaa. Tätä himoa eivät tyydytä ne hyvää tarkoittavat neuvojat, jotka kehottavat ostamaan kaappiin 18 gramman Pätkiksen ja syömään toisen puolikkaan viikon päästä. Ei tuo ole mikään vaihtoehto.

Se on kaikki tai ei mitään.

Tässä tapauksessa ei mitään. Tykkäyksiä tuli 312, mutta ajattelin, että jos on sinne asti selvittävä, miksen saman tien olisi karkitta koko vuotta. Kuka tietää, ehkä koen valaistumisen ja pystyn vielä kulkemaan kaupan karkkihyllyjen ohi ilman, että kuolaa herahtaa suuhun (miten tämä kuulostaakin kirjoitettuna niin helpolta).

"Ajattele, sä voit kuitenkin syödä välillä vaikka jäätelöä tai pullan", lohdutti mies uudenvuodenaattona.

Totta. Niin masokisti en ole, että yrittäisin tuhota kaiken sokerin ruokavaliostani. Se vasta mahdoton tehtävä olisi: piilosokeriahan on kaikkialla, varmaan silakoissa ja mustapippurissakin.

Ei paljon hymyilytä.


Motivoidakseni itseäni päätin, että laitan karkkiostoksista säästyvät rahat kuluvan vuoden aikana syrjään. Laskin, että minulta on kulunut kuukausittain ainakin 50 euroa makeisiin. Vuodessa siitä kertyy huimat 600 euroa. Jos onnistun haasteessa, tilaan itselleni etelänmatkan 31.12.2020. Pakkohan sitä uskomatonta bikinivartaloa on päästävä esittelemään, joka tästä uhrauksesta syntyvi.

Viimeinen ehtoollinen. 960 grammaa. 
Aurinko laskee jo pitenee varjot. Aika on eron ja jäähyväisten. Poissa on ystävä kallehin.

sanna image
sanna