Totuus hiilineutraalista elämästä

En lentele. Seison kotipihan loskassa ja tunnen, kuinka maailma pelastuu.

Terveisiä Vantaalta. On ilmoja pidelly. +1,5 ja sataa. Kävin äsken lapioimassa märkää lunta pois sokkelien vierestä ennen kuin talven tuotos imeytyy rakenteisiin ja aiheuttaa homevaurion. Semmoista leppoisaa pientä päiväpuhdetta.

Sen jälkeen menin Instagramiin. Meeri Koutaniemi oli päivittänyt kuvia, joissa hän makoilee bikineissä Malediiveillä. Vesi näytti kuvassa niin häikäisevän turkoosilta, että olisin tarvinnut itsekin aurinkolasit, mutten muistanut, minne ne olen viime kesän jäljiltä laittanut. Ei ole ollut viime aikoina tarvetta.

Ja hyvä niin. Kannan täällä korteni kekoon hiilineutraalin elämän puolesta. En ole lentänyt tänä vuonna vielä minnekään. Työskentelen nykyään enimmäkseen kotona, joten en käytä edes autoa (niinä päivinä saatan vähän käyttää, kun se ei ole jumissa loskavallin takana). Aamulla lajittelin muovit ja pahvit ja raahasin ne vetisen jään päällä tasapainoillen lähikaupan keräyspisteelle. Kaaduin vain kerran. Hyvää liikuntaa ja raitista ilmaa.

Siinä tienposkessa maatessa mietin, että kyllä harmaakin voi olla kaunis. Kun oikein tarkkaan katsoo, niin siinä voi nähdä miljoonia eri sävyjä. Hiukan ruskehtavaa ja keltaistakin, jos kulkee koirareittejä. Joka puolella lorisevasta vedestä voi jo päätellä, ettei kevät ole enää kaukana. Suomen luonto on kaunis ja vuodenajat valtava rikkaus. Pian saadaan nauttia kuukauden ajan ainutlaatuisesta kesästä.

Olen vähän miettinyt, että muuttaisin tämän blogin täysin hiilineutraaliksi alueeksi. Lopettaisin matkustamisen ja ottaisin tällaisia maanläheisiä kuvia Suomen luonnosta ikään kuin esimerkiksi muille, että näinkin voi elämästä nauttia. Kaikki on lopulta omasta suhtautumisesta kiinni.

Tärkeintä on käyttää kumisaappaita, etteivät jalat kastu.

Kroatian-matkaan on tänään 102 päivää ja 3 tuntia.