Tältä näyttää synkkien salaisuuksien Seili nyt
Purjehdimme viikonlopuksi Paraisten Seiliin, joka on ainutlaatuinen saari monellakin tapaa.
"Paikka, missä olen, on kyllä luonnon puolesta kaunis. Mutta jos on kysymys sairaalasta, niin tämä on vain sairaalan nimen taakse naamioitu pesäke, jossa meidän potilaiden sekä sielun että ruumiin voimat pyritään täällä maailman selän takana tuhoamaan."
Näin kuvaili asuinpaikkaansa nuori potilas, jonka 16.5.1945 kirjoittama kirje on löytynyt Seilistä. Kirjoittaja halusi lähettää viestin siskolleen, mutta se ei koskaan päässyt perille.
Olen purjehtinut Turun saaristossa koko lapsuuteni, mutten ole koskaan aiemmin käynyt Seilissä. Todennäköisesti siksi, että saaren palvelut vierasveneilijöille ovat olleet kehnot. Tilanne muuttui tänä kesänä, kun Seiliin avattiin toinen vierasvenelaituri, ravintola ja uusia majoitustiloja.
Luovimme Nauvon kupeessa sijaitsevalle saarelle Raisiosta navakassa sivutuulessa 2,5 tunnissa. Perillä meidät toivotettiin tervetulleeksi ammumalla: Seilin niityllä laiduntaa nimittäin lauma kesyjä lehmiä vasikkavauvoineen. Enpä ole hetkeen niin onnellisen oloisia kavereita nähnytkään. Välillä kirmasivat oikein juoksuun ja potkivat takajaloilla vauhtia ilmasta.
Aina täällä ei ole ollut näin hyvät pössikset. Seiliin perustettiin 1600-luvun alussa sairaala, jonne suljettiin leprapotilaat. Tulijoiden kohtalo tehtiin heti selväksi, sillä he joutuivat tuomaan mukanaan ruumisarkkunsa laudat. Spitaaliset haluttiin eristää muusta maailmasta, jotta tauti ei leviäisi. Lääkkeitä lepraan ei tuohon aikaan vielä ollut, joten ainoa oloa helpottava droppi oli paloviina. Sitä Seilissä keitettiin ja myytiin ohi purjehtiville merimiehillekin (tästä juontaa muuten juurensa sanapari "olla seilissä").
Kun viimeinen leprapotilas kuoli vuonna 1785, Seili muutettiin mielisairaalaksi. Se toimi aina vuoteen 1962.
Nykyään Seili on Metsähallituksen ja Saaristomeren tutkimuslaitoksen hallinnassa, koska 2,5 kilometrin mittainen ja 1,5 kilometrin levyinen saari kuuluu uhanalaiseen perinnemaisemaan. Se tosiaan oli nähtävissä: Seilin kasvillisuus poikkeaa selvästi mantereen luonnosta. Saari on täynnä rehevää lehtometsää, kuten harvinaisia pähkinäpensas- ja saarnipuita. Tienpientareelta bongasin useamman kukan, jollaisia en ole muualla nähnyt. Saarella onkin kuulemma 29 uhanalaista lajia. Ihaninta on saaren monimuotoisuus ja siisteys: on jyrkkiä kallioita, huikeita niittyjä ja kivijalkataloja. Seilissä on myös yhä asukkaita, joiden sukujuuret ulottuvat hurjiin sairaalavuosiin saakka.
Seiliin pääsevät muutkin kuin veneilijät. M/S Fannyn yhteysalus kuljettaa kävijöitä tänne Turun Aurajoesta, ja samalla laivalla pääsee piipahtamaan Nauvossakin.
Lisätietoa laivayhteyksistä ja Seilin majoituksesta löydät täältä!
P.S. Seilissä on muuten tutkitusti ennätysmäärä puutiaisia. Itselleni tuli heti mieleen, että punkit ovat leprapotilaiden ja mielisairaiden kosto jälkipolville...
Seilin yhteysalukset saapuvat postilaituriin.
Päällisin puolin Seili näyttää ihan tavalliselta saaristopitäjältä.
Keskellä saarta kulkee idyllinen kyläraitti.
Nämä kaverit oikein juoksivat vastaan tervehtimään iltakävelyllä.
Ei ihme, että Seili kuuluu suojelukohteisiin. Saarella on paljon uhanalaisiin kuuluvia kasveja ja perinnemaisemaa.
Hurja historia erottaa Seilin muista saarista. Vanhassa sairaalassa on tutkijoiden tiloja ja museoesineistöä. Tänä kesänä rakennukseen avattiin myös kahvila-ravintola, josta saa iltaisin a'la carte -sapuskaa ja päivälla todella maukasta lounasta. Testattua tuli.
Vasemmalla tyypillinen potilaan huone. Seilin maaperästä on löydetty viime vuosiin saakka sairaalaan kuulunutta välineistöä.
Tunnelma sairaalassa on jotenkin pysähtynyt. Tuntui kuin olisin hypännyt ihan toiseen aikaan.
Seilissä on rantasauna, jota veneilijät saavat käyttää 20 euron satamamaksua vastaan, ja muutkin kävijät vuokrata.
Tänä kesänä Seiliä on kunnostettu nimenomaan matkailijoiden käyttöön.
Tuijoteltiin pitkään peuran kanssa toisiamme.
Seiliin Asemalaituriin on tuotu uusia poijuja veneilijöitä varten.
Vuonna 1733 rakennettu Seilin kirkko on koko Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen nähtävyys: se on ikäisekseen parhaiten säilynyt ja suurin puukirkko.
Kirkossa tuoksui ihana, vanha puu. Saarnatuoli oli ainoa maalattu, koristeellisempi osa.
Seilin kirkon hautausmaalle on haudattu leprapotilaita, mutta myös muita kyläläisiä. Kirkon seinässä ollutta merkintää ei ole koskaan pystytty selvittämään.
Spitaalisille oli Seilin kirkossa oma, suljettu osansa, johon he kulkivat eri ovesta.
On jotenkin lohdullista, että saari, jolla on niin julma menneisyys, saa nyt nauttia näin kauniista auringonlaskuista.
