Täältä tullaan, Amerikka!

Enää kuukausi ja lennämme lasten kanssa New Yorkiin. Tässä reittimme..

Hiukan on eri meininki kuin edellisellä USA-turneella (2013). Tuolloin merkkasimme excel-taulukkoon jokaisen nähtävyyden, sisäänpääsymaksun, osoitteen ja tietullin. Äsken olin jo täpinöissäni puuhaamassa naapuruston kesäjuhlia toukokuun viimeiseksi viikonlopuksi. Ei tullut ollenkaan mieleen sellainen seikka, että olemme tuolloin Washingtonissa.

Juuri nyt tuntuu, että kaikki on kesken. Emme ole vielä panneet edes ESTA-vierailuviisumeja vetämään. Vakuutukset pitäisi myös hoitaa. Samoin vahdit kotitiluksille. Timpan kännykästä sentään löytyi edellisen Kalifornian-reissun tiimoilta Tom Tomin kartta, joka kattaa koko Yhdysvallat. Seuraavaksi haluan ottaa yhteyttä airbnb-asuntojen (Smoky Mountains & New Orleans) vuokraisäntiin ja varmistaa että kaikki on kämppien osalta ok. Huh! Anteeksi, että ajattelen ääneen… Ihmisen elämä on yhtä to do -listaa. Arkena ja lomalla.

Lapset eivät osaa stressata moisista pikkujutuista ollenkaan. Lassi on jo innoissaan katsonut videoita New Yorkista, ja Anni etsii tapansa mukaan reitin varrelta ratsastustalleja. Eniten mukulat tuntuvat olen fiiliksissä siitä, että pääsevät koulusta kesälomille jo viikkoa aiemmin.

Koska haluan ottaa teidätkin seikkailuun mukaan, ajatus on wifi-yhteyksien puitteissa kirjoitella juttuja jo matkan päältä. Tunnelmia voit seurata myös Facebookissa (käy tykkäämässä sivusta, niin näet päivitykset uutisvirrassasi tuoreeltaan). Ennen reissulle lähtöä luvassa on myös yllätys, joista haluaisin vimmatusti kertoa jo nyt, mutta vielä on maltettava hetki. Tämän projektin vuoksi olen ehtinyt kirjoitella blogiin viime aikoina harvakseltaan. Toivottavasti odotus palkitaan!

Joutessa on ihana muistella vuoden 2013 USA-matkan kohokohtia (Kalifornia, Nevada, Arizona):

Näe maailman jumalaisin rantatie (video)!

Aavekaupunki Bodie ja raivohullu sheriffi

Tämän takia vihaan ja rakastan Las Vegasia

Unelmien vaellus Yosemitessa

Kyyneliä Grand Canyonilla

Selvisimme hengissä kuolemanlaaksosta