Sain viestin ystävältä, jonka luulin jo kuolleen

Sain viestin ystävältä, jonka luulin jo kuolleen

Sähköpostissani odotti eilen viesti tuntemattomalta mieheltä. Se ryöpsäytti mieleen muistot.

Istuin eilen autossa liikennevaloissa, kun tulin kurkistaneeksi sähköpostiini. Siellä odotti seuraava viesti:

"Tervehdys! Törmäsin sattumalta blogiisi ja löysin hienoja vanhoja kuvia Sonderistani. Auto on edelleen minulla (kesäisin) jokapäiväisessä käytössä ja erinomaisessa kunnossa!", kirjoitti Anssi Kantonen.

Ellei valo olisi vaihtunut juuri vihreäksi, olisin varmaan jähmettynyt niille sijoilleni. Meilin loppuun Anssi oli liittänyt neljä valokuvaa, jotka todistivat, että lapsuuteni rakkain auto, vuosimallin 1967 VW Sonderbus on yhä elossa ja näyttää uskomattoman hyvältä.

Ajoin kotiin pitkin Lahdenväylää silmät sumeana ja pala kurkussa. Soitin isälle ja kerroin saamastani viestistä. Hän oli yhtä hämmästynyt ja liikuttunut. Mietin vanhaa hippibussiamme, joka muutti meille 1970-luvun lopussa ja jonka isä, äiti ja Unto-pappa kunnostivat yhdessä kesälomareissuja varten. Olin neljän, viiden vanha ja kiinnyin autoon heti. Katselin maisemia sen "lentokoneikkunoista" ja olin aivan innoissani hienosta rättikatosta. Kun katon rullasi auki, Volkkarin moottori jylisi ajaessa niin, ettei voinut puhua mitään.

On ihmeellistä, kuinka paljon muistoja pienetkin yksityiskohdat voivat tuoda mieleen. Tutkin Anssin lähettämiä kuvia ja mieleen palautui yhtäkkiä auton tunnelma tuoksuja myöten: kermanvärisen kojelaudan kaunis viisarikello ja säilytyslokero, jossa oli aina huolellisesti taiteltu Euroopan paperikartta ja piirustusvihkoni pitkiä ajomatkoja varten. Kun alkoi väsyttää, kömmin yleensä bussin peräkonttiin, jossa mahduin hyvin nukkumaan poikittain.

Rakas perheenjäsen oli meillä 1980-luvun puoliväliin saakka. Teimme sillä lukuisia kotimaan reissuja, mutta myös 9600 kilometrin matkan Euroopan halki Espanjaan. Voi sanoa, että juuri tämä seikkailu sytytti minussa reissukipinän. Sen synnyttämiin huimiin muistoihin olen myös vedonnut, kun olen investoinut oman perheeni kanssa kesälomamatkoihin. Joitakin kokemuksia ei voi edes mitata rahassa.

Sydäntä lämmitti, kun luin, että myös Anssi on ehtinyt kokea Sonderin kanssa huimia seikkailuja. Hän on matkustanut rakkaan ystävän kanssa kerran Espanjaan, mutta myös Englantiin, Skotlantiin, Saksaan, Hollantiin ja Norjaan. Tämä ei olisi varmasti ollut mahdollista, ellei Anssi olisi pitänyt ystävästä hyvää huolta:

"Jossain vaiheessa, kun reissasin oikein antaumuksella, vaihdoin eteen levyjarrut tehostimella. Tämä oli järkevä uudistus etenkin Autobahnilla ajettaessa. Vanhat rumpujarrut tahtoivat kuumentua ja menettää vaarallisella tavalla tehonsa. Olen vaihtanut moottorin kolme kertaa ja kilometrejä on tullut noin 200 000, ehkä ylikin. Ohjauspyörä on kulunut aivan sileäksi. Jotkut Euroopan reissut venyivät yli kuukauden mittaisiksi ja numeroita mittariin tuli tietysti sen mukaisesti. Kaikki yöt nukuimme autossa."

Nykyään 52-vuotias Sonder asuu Jyväskylässä ja nielee enimmäkseen kotimaan asvalttia. Jos näette sen joskus tien päällä, vilkuttakaa ja kertokaa terveiseni!

Tämän auton ansiota on, että innostuin maailman tutkimisesta. Mukana Euroopan-lomilla oli myös isä ja kuvassa oleva äiti ja pappani.
Sonderbussi oli rakas lomakotimme monta vuotta.
Kesän alkamisen tunnisti tästä: hippibussimme sai ylleen vahan.
Siinä vanha ystävä on nyt: hyvinvoivana ja täynnä seikkailumieltä. Kuva: Anssi Kantonen.
Sisällä on yhä isän 1980-luvulla tekemät kalusteet. Tuosta sohvaryhmästä saa nukkumapaikan. Kuva: Anssi Kantonen.
On hassua ajatella, että uusien omistajiensa kanssa Sonder on niellyt vielä melkoisesti kilometrejä. Tässä hän on Amsterdamissa. Kuva: Anssi Kantonen.
Tämä auto on nähnyt maailmaa. Kuva: Anssi Kantonen.
Vanhoja valokuvia selatessa huomasin, että minulla on ollut fiksaatio Volkkareihin pienestä pitäen. Tässä yksi isän silmäteristä (lisäkseni). Onkohan hän vielä olemassa?

sanna image
sanna