Saako matkoista unelmoida näin vakavana aikana?

Koronavuosi on nostanut esiin mielenkiintoisen ilmiön: haaveilusta on tullut syntiä.

Elämme parhaillaan keskellä mielenkiintoista ihmiskoetta. Syyllistämisen loputonta ottelua, jossa on pilkahdellut uskonnollisiakin vivahteita. Me hyvät ihmiset, te syntisäkit.

Ei siinä sinänsä mitään uutta ole. Samat ääripäiden lahkot ovat riehuneet somessa jo vuosia ja muuttaneet asiallisetkin keskustelut veriseksi sotatantereeksi. Keskellä yrittää tasapainoilla varovainen ihmisjoukko, jonka kaikki energia kuluu pommien väistelyyn. Puolueettomana pysyminen onkin haastavin somelaji: vaatii verbaalista taituruutta ja hyviä hermoja sinnitellä turvallisessa keskipoterossa. Ai mistäkö tiedän? Koska olen treenannut tätä matalasykkeistä maratonia jo 46 vuotta.

Kiinnostavin ilmiö on hyvesignalointi, johon sortuu meistä somessa nykyään ihan jokainen. Kaikkihan me kierrätämme, ostamme vain kotimaisia tuotteita, sienestämme ja kuljemme julkisilla. Ja tänä vuonna todistetusti oikein kuvan kera, maskit naamalla (jep, sorruin samaan). Sen sijaan jätin kertomatta, että taitoin valtaosan (KOTIMAAN!!!) matkoistani autolla, koska siitä olisi miinustettu heti viisi hyvepistettä. Tai no, ehkä näin poikkeusaikana vain kaksi, koska yksityisautoilun voi nyt naamioida vastuulliseksi toiminnaksi.

"Toiset kuolevat koronaan ja sinä mariset, kun reissu peruuntui! Hiukan suhteellisuudentajua, pliis."

"Meillä on kuule nyt vähän suurempiakin murheita kuin matkoista luopuminen!"

"Miten kukaan voi edes haaveilla matkustamisesta näin vakavana aikana!"

Kaikki yllä olevat kommentit on poimittu Facebookin keskusteluketjuista. Ne eivät ole mitenkään pahimmasta päästä, mutta vastaajan mielipide käy kyllä selväksi. Jokainen hyvepisteiden harrastaja tietää, että tässä ilmapiirissä on parempi myötäillä vaan ja julkaista kuva viime viikonlopun metsäretkestä tekstillä "Kyllä Suomi on upea maa!"

Pisimmälle meni tuttava, joka perusti kesällä uuden Instagram-kanavan nimimerkillä, koska hän ei uskaltanut julkaista henkilökohtaisilla sometileillään kuvia perheen Tallinnan-lomalta.

"En olisi kestänyt sitä syyllistämisen määrää, jos olisin kertonut reissustamme julkisesti."

Viroonhan sai viranomaissäädösten mukaan matkustaa kesällä ihan luvan kanssa, mutta veikkaan, että moni muukin hiipi Länsiterminaaliin seinänvierustaa pitkin ja sen enempää meteliä pitämättä. Ettei tulisi turhaa sanomista.

Varoin itsekin keväällä sanojani, kun perheen hartaasti odottama kolmen viikon roadtrip Amerikkaan jäi toteutumatta. Kirjoitin blogiin postauksen lähinnä reissun peruuntumisen käytännön järjestelyistä, mutta deletoin siitä tunteeni, "koska meillä on nyt kuule vähän suurempiakin murheita kuin matkoista luopuminen".

Ja miten pöljää tämäkin lopulta on... Miksei pettymysten ja vastoinkäymisten herättämistä tunteista saisi puhua? Miksi omia tunteita pitäisi sovittaa johonkin yleisesti hyväksyttyyn määreeseen tai vetää keskustelu aina vuosiin 1939–45, jolloin juoksuhaudoissa ei paljon rantalomista puhuttu.

Tästä rohkenen muuten olla eri mieltä. Isoisäni unelmoi sotapäiväkirjassaan usein lomasta, lämmöstä ja vapaudesta. Haaveet auttoivat jaksamaan raskasta todellisuutta Kannaksen taisteluissa. Mikä parasta, pappa myös toteutti reissu-unelmansa sodan jälkeen.

Erehdyin eilen lukemaan tuoreimmat uutiset uusista yt-neuvotteluista, tartuntaluvuista ja yritysten surkeista osavuosikatsauksista. Velloin koko päivän maailmanlopun tunnelmissa. Tulkitsin viestin niin, että tätä menoa olemme talven jälkeen kaikki työttöminä ja tutisemme henkitoreissamme viruksen kourissa.

Sitten muistui mieleen keväällä Pirkkaan haastattelemani Esko Valtaojan lohduttavat sanat:

"Kuollaanhan me kaikki joskus, mutta siihen asti eletään!"

Esko ei kommentillaan tarkoittanut, että tässä pitäisi nyt heittäytyä syntisen vastuuttomaksi, luopua kasvomaskeista, käydä yskimässä yökerhoissa ja varata ensi viikoksi matka Barcelonaan.

Jos tänä vuonna tarvitaan kasvomaskia, tarvitaan yhtä lailla unelmia ja tulevaisuuden suunnitelmia. Niiden vuoksi ei ole vielä yksikään ihminen koronaan sairastunut.


P.S. On muuten yksi reissu, jota korona ei estä!