Raahen villit rouvat ja juorupeilit

Olen aina arvostanut naapurikyttäämistä, ja oma-aloitteisia naisia. Raahessa osataan tämäkin.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Raahe

Jokaiseen pitäjään liittyy salaisuuksia, joista tietävät usein vain paikalliset. Ei ole olemassa niin harmaata kylää, etteikö siellä olisi pari kiellettyä pirtutehdasta, salakapakkaa tai värikästä legendaa pyörinyt.

Pari viikkoa sitten piipahdin Raahessa, josta löytyi myös yllätyksensä.

Juorupeilit

Vanhojen puutalojen ikkunoihin kiinnitetyt häkkyrät näyttivät ensin jonkin sortin koristeilta. Lähemmässä tarkastelussa ne paljastuivat peileiksi, jotka avautuvat kadulle juuri täydellisessä kulmassa. Siis aivan ässä keksintö! Juorupeilin avulla kotihuudeilta voi bongata näppärästi kaikki paheelliset salarakkaat, känniset kylänmiehet ja petolliset pyörävarkaat. Haluan heti tällaisen kotiin, jotta naapurin Harjakaisen kyttääminen onnistuu kätevämmin (saa panna postissa tulemaan!). Vaan eipä ole muuten suomalainen keksintö tämäkään. Pikainen googletus kertoo, että juorupeilit keksittiin 1800-luvulla alunperin Ruotsissa, josta ne levisivät kauppalaivojen mukana Suomen rannikkokaupunkeihin. Kuulin, että Raumaltakin löytyy näitä (korjatkaa, jos olen väärässä).

Salaperäiset posliinikoirat

Jos olet joskus käynyt Raahessa, olet ehkä huomannut, että monen talon ikkunassa nököttää kaksi posliinikoiraa. Tämäkin vanha perinne liittyy merimiehiin. Kun raahelaiset isännät aikoinaan lähtivät töihin laivoille, kotiin jääneet rouvat käänsivät koirat niin, että ne katsoivat ulos ikkunasta. Tämä oli merkki kadulla kulkeville komeille herrasmiehille, että nyt sopii piipahtaa kahville. Kun isäntä sitten palasi takaisin kotiin, posliinikoirien peräpäät käännettiin ikkunaan päin. Ei voi kuin arvostaa raahelaisrouvien kekseliäisyyttä!

Sikiö lasipurkissa

Totta se on! Raahen museosta löytyy tosiaan 16-18 ikäinen ihmisalkio, jota säilytetään lasipurkissa. Kukaan ei oikein tunnu tietävän, miten ja milloin sikiö on museoon päätynyt. 1970-luvulla ihmisalkua pidettiin museon takahuoneessa ja vahtimestari näytti sitä kävijöille vain pyynnöstä. Sittemmin kohua herättänyt lasipurkki on siirretty kaikkien museovieraiden nähtäväksi. Kuollut sikiö aiheuttaa säännöllisin väliajoin närkästystä kävijöissä, mutta toistaiseksi se on saanut jäädä museoon. Toinen museon kuuluisista esineistä on vasikannahasta 1700-luvulla valmistettu sukelluspuku, joka on muuten maailman vanhin laatuaan.

Kesäretki Raaheen?

Ravintolat, majoitusvaihtoehdot ja kesän tapahtumat löydät näppärästi täältä!

Vuoden 2016 retkikohteeksi valitusta Raahen saaristosta kirjoittelin myös pari viikkoa sitten.


Raahellakin on ollut omat tragediansa. Vuonna 1810 tulipalo tuhosi kolmasosan kaupungin rakennuksista.

Siinä se nyt on: naapurikyttääjän unelma, juorupeili.

Kuuluisat posliinikoirat katselevat ikkunasta. Se tarkoittaa siis, että isäntä on poissa kotoa.

Kaupunkiopas Kirsti Vähäkangas tuntee Raahen kuin omat taskunsa.

1900-luvun alussa graniittilaatoista rakennettu jugend-kirkko on Raahen maamerkki. Satama täyttyy kesällä bändien keikoista ja terassiväestä.

Tässä talossa kuulemma kummittelee.




Raahen museo. Sisällä mm. kiistelty sikiö ja maailman vanhin sukelluspuku.

Jos tunteet kuumenevat museossa, voit aina pulahtaa uimaan.