Poikkeuskevään toinen selviytymispakkaus jakoon, ole hyvä!

Pääsiäisen kunniaksi ilahdutan teitä kilpailulla, jonka palkinto jatkaa koronakevään tunnelmissa.

Edellinen selviytymispakkaus oli sen sortin suksee, että pakkohan se on toinen samanmoinen panna jakoon. Palkintosettiin hankin tuotteita, joista on näinä ankeina aikoina sekä iloa että hyötyä.

Samalla pieni toive: kerro, mistä aiheista tai matkakohteista haluaisit lukea juttuja blogissa seuraavaksi? Kiinnostavatko reissustoorit, vaikka et juuri nyt voikaan matkustaa? Kaipaatko tarinoita eksoottisista maista vai lähikohteista? Vai tykkäätkö eniten elämänmakuisesta filosofoinnista tai kieli poskessa kirjoitetuista viihteestä?

Itse en haluaisi juuttua liikaa yhteen aiheeseen. Vaikka matkailu onkin ollut pääteemana blogin perustamisvuodesta 2013 alkaen, tykkään rustailla myös työelämästä, yrittäjyydestä ja ajan ilmiöistä. Sen olen huomannut, että alan vähän tympääntyä koronauutisiin ja kaipaan unelmointia. Ehkä siksi uudeksi suosikiksi onkin noussut Ylen Kiehtova maailma. Se vie ajatukset muualle ja muistuttaa, että vielä tulee aika, jolloin reissaaminen on taas mahdollista.

No, mennään asiaan. Kilpailuun pääset osallistumaan näppärästi tästä linkistä. Arvon selviytymispakkauksen kaikkien 26.4.2020 osallistuneiden kesken.

EDIT: Kilpailu on päättynyt! Vastauksia tuli huimat 984. Selviytymispakkauksen voitti Kati Kuusmaa Turusta. Onnea! Ja kiitos muuten mahtavista juttuvinkeistä. Valtaosa teistä tuntuu kaipaavan nyt tarinoita erityisesti kotimaan kohteista ja niitä onkin tänä vuonna kosolti luvassa. Ulkomaan reissuista aion kirjoittaa toki myös. Useampi teistä ehdotti mm. Lofootteja ja toiveen toteutinkin viimeksi. Postauksen löydät täältä!

Pysy kuulolla! Lisää kilpailuja on tulossa...


P.S. Jos sinulle ei vielä tule blogin uutiskirjettä, saat sen tilattua näppärästi tästä linkistä. Somekanavani löydät täältä: instagram, facebook, Twitter & Linkedin!