Osallistu kilpailuun ja voita selviytymispakkaus

Osallistu kilpailuun ja voita selviytymispakkaus

Jurppiiko karanteeni? Tämän kriisipakkauksen parissa ei iske nälkä eikä ahdistus.

Olen viimeisen parin viikon aikana huomannut, että ruokaa menee nyt tuplamäärä, kun perhe on jatkuvasti kotona. Vuorotellen jonkun vatsaa kurnii ja jääkaapin ovi käy. Samasta syystä pitää yhtenään rampata ruokaostoksilla. Tänään lähikaupassa tuli mieleen, että miksen samantien ostaisi vähän ekstraa ja ilahduttaisi jotakin teistä tarpeellisella "kotivaralla". Ja kas, siitä se ajatus sitten lähti.

Lisäksi kätköistäni löytyy Tuomas Marjamäen nimmarilla varustettu Myöhäistä katua -romaani, jonka sujautan samaan pakettiin. Jos alat olla kurkkua myöten täynnä koronauutisia, niin takaan, että tämä uutuuskirja vie ajatukset aivan muualle. Päähenkilönä seikkailee vanha elokuvatähti, Kauno Brandt, joka joutuu yllättävien käänteiden jälkeen uudestaan julkisuuteen ja hullun lööppijournalismin pyörteeseen. Romaani kulkee kahdessa aikatasossa: 50-luvun elämä tuntuu romanttisen viattomalta verrattuna 2000-luvun nopeatempoiseen ahneuteen, jossa ihmiset ovat kertakulutustavaraa. Ja on tässä aika ihana romanssikin, jota lukijana seurasin sydän sykkyrällä. Kieli on rikasta ja hahmot niin mainioita, että koko ajan hymyilytti. Ja lopussa myös itketti (vessapaperi tulee siis tarpeeseen).

EDIT! Kilpailu on päättynyt ja voittaja selvillä. Kiisiaikojen selviytymispakkaus lähtee Jatta Salomaalle Siilinjärvelle. Onnea!

P.S. Koska elämme aikoja, jolloin sitä totisesti kaipaa piristystä, aion ilahduttaa teitä tänä keväänä kilpailuilla tavallista useammin. Jos sinulle ei vielä tule blogin uutiskirjettä, saat sen tilattua näppärästi tästä linkistä. Somekanavani löydät täältä: instagram, facebook, Twitter & Linkedin!

Maistuisko kriisiaikojen paketti?



sanna image
sanna