Pari sanaa matkailusta ja kateudesta

"Miten niillä on aina varaa matkustaa? Saavatko ne matkat ilmaiseksi?"

Arvaan, että yllä oleva lausahdus liitetään meidän perheeseen usein. Mutkan kautta olen näitä kommentteja saanut kuullakin. Harva kuitenkaan uskaltaa kysyä suoraan.

Toisinaan melkein pelottaa kertoa tulevista matkoista, sillä osaan lukea jo vastapuolen katseesta vastauksen ("taasko!"). Helpointa onkin puhua toisten himoreissaajien kanssa, koska silloin ei tarvitse selitellä. On lupa unelmoida vailla huonoa omatuntoa, vaihtaa kokemuksia eri kohteista, ja kysellä kaverin matkasuunnitelmista. Kumpikaan ei ihmettele, että miten teillä on varaa, sillä molemmat tietävät sanomattakin, että kotiin ajetaan Lidlin kautta ja postilaatikossa odottaa järjettömän kokoinen Visa-lasku. Se on tämän harrastuksen hinta: mitään varasäästöjä pahan päivän varalle ei ole, eikä lapsia odota jättiperintö. Annamme sen heille jo etukäteen yhteisten seikkailujen muodossa. Tässä on se hyvä puoli, ettei tarvitse maksaa perintöveroa.

Yhtä paljon vääriä oletuksia liittyy bloggaamiseen. Jos olisin vuonna 2013 tätä blogia perustaessani tiennyt, kuinka monta (tuhatta) tuntia tulen viettämään saitin parissa, olisin luovuttanut samantien. Yhden postauksen kuvien käsittelyyn, taustatietojen kaivamiseen, jutun kirjoittamiseen ja valmiin tarinan markkinoimiseen hujahtaa helposti 4-5 tuntia. Jos editoin postauksen yhteyteen videon, aikaa menee tuplasti. Koska käyn yhä päivätyössä ja jatkan vakituista virkaani äitinä, kirjoitan blogia usein öisin. Se on univelan väärti, koska tykkään tästä hommasta.

Kukaan ei maksa minulle tämän blogin pyörittämisestä säännöllistä palkkaa. 90 % matkoista toteutamme omakustanteisesti. Yritysdiilit merkitsen blogiin aina tunnisteilla "tämä matka on toteutettu yhteistyössä X:n kanssa" tai "kaupallinen yhteistyö". Minusta on reilua, että lukija tietää, jos olen ollut reissussa jonkun kustantamana. Mutta olipa postaus saanut alkunsa sitten kuinka tahansa, voit olla varma, että kerron rehellisen mielipiteeni. Haluan, että saat lukijana mahdollisimman paljon käytännön tietoa sekä kohteen hyvistä että huonoista puolista. Sellaista itsekin arvostan, kun googletan tietoa tulevista matkoista.

Matkailu ja kateus. Ne muuten istuvat yhä tiukassa kuin borneolainen iilimato suomalaisen naisen sääritaipeessa. Jännä ilmiö sinänsä, sillä halpalentojen ja äkkilähtöjen ansiosta reissaaminen on mahdollista nykyään yhä useammalle. Ei tarvitse siis olla lottovoittaja päästäkseen "kiertämään vähän mualimaa".

Tosin turha tässä on jeesustella. Omaan dna:hani on koodattu kateus kaikkia uuden auton omistajia kohtaan. Sen sijaan, että edes yrittäisin säästää rahaa uutta koslaa varten, hyppään joka aamu kiroillen vuoden 2003 Nissaniin ja painun Kehä ykköselle Audien, Bemarien ja Mersujen sekaan. Micrakin kulkee vielä, mutta sen radio on ollut rikki viimeiset 2 kuukautta ja tuulilasinpyyhkijät pysyvät kasassa enää kuopuksen hiuslenkeillä.

Mutta ei se niin justiinsa. Pääasia on, että Meksikon-matka on tilattu.

Hyviä unelmointeja sinnekin. Uskalletaan olla mitä ollaan!

P.S. Täällä muuten niitä oikeita matkansäästövinkkejä (vuodelta 2013 tosin)!

Islanti. Huhhuh. Mahtaa olla kallista. Ja kaunista.

Eikö tämä ole sieltä kasinovoittajien Vegasista?

Laskettelumatkoille ei kannata mennä ollenkaan. Samoilla rahoilla lyhentää jo vuoden asuntolainat.

Yhden bahtin drinkki. Ökyelämää Thaimaassa.

Hirveetä leveilyä.

Oma maa mansikka.

Los Angeles, Beivotsit ja saakelin kallis roadtrip vuonna 2013.

Varmaan uusia matkoja taas suunnittelee, vaikka vanhakin on kesken.