Tästä alkaa seikkailu

Landhaus Kekkola - kuin olisi yökylässä ystävien luona

Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Yllätys keskellä Pohjois-Savon maaseutua: tältä näyttää salaperäinen Pihlas Resort
Yllätys keskellä Pohjois-Savon maaseutua: tältä näyttää salaperäinen Pihlas Resort
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi

Jos etsit majoitusta Mikkelistä, kannattaa katsastaa Jannen ja Manuelan Landhaus Kekkola. Vanhassa kartanossa voi päätyä vaikka joogabrunssille tai pastakouluun.

Kaupallinen yhteistyö: EU:n osarahoittama LakeSaimaa 2.0 -hanke, jonka rahoittajaviranomaisena toimii Etelä-Savon maakuntaliitto.

Ihmiset tekevät paikan. Tämä käväisi mielessä viikonloppuna, kun ajelimme Annin kanssa keltaisen kartanon pihaan Mikkelissä. En ollut ennen kuullutkaan Kekkolasta. Syy on todennäköisesti se, että yli satavuotias kartano toimi pitkään lähinnä ryhmävarauksella. Kekkola on ollut suosittu vetäytymispaikka varsinkin pääkaupunkiseudun yrityksille (sijainti).

Meininki muuttui vuonna 2022, kun Janne Muikkunen ja Manuela Zirkler ostivat paikan. Aviopari halusi, että kuka tahansa ohikulkija voisi poiketa Landhaus Kekkolaan syömään tai varata majoitusta lomaksi. Yli tuhatneliöinen Kekkola on samalla koti – Jannen ja Manuelan viisihenkinen perhe asuu talon alakerrassa. Keskikerros on ravintolan ja keittiötilojen käytössä, ja yläkerran 14 huoneeseen mahtuu majoittumaan 30 yöpyjää.

Yrittäjyyttä saksalais-savolaisella twistillä

Ennen Mikkeliä Manuelan ja Jannen elämä oli vahvasti Keski-Euroopassa. Manuela on kotoisin Saksasta, ja Jannekin ehti asua it-alan työnsä vuoksi Münchenissa 17 vuotta. Manuelalla on ennestään kokemusta matkailualalta: hän on työskennellyt muun muassa loistoristeilijöillä. Pariskunta tapasi Saksassa vajaa kymmenen vuotta sitten juuri, kun Janne oli päättänyt palata takaisin Suomeen.

"Muutin Jannen perässä Suomeen vuoden etäsuhteen jälkeen. Alku oli haastavaa, mutta nyt tilanne on helpottanut, kun olen oppinut vähän kieltä", Manuela kertoo.

Hyvin Manuela muuten suomea jo puhuukin. Minä puolestaan yritin vetristää ruosteessa olevaa saksaani. Ehkä pitäisi tulla Kekkolaan kielikylpyyn.

Kekkolan kupeessa on iso hevostila

Kekkolan tila on ollut olemassa jo 1500-luvulla ja nykyinen päärakennuskin vuodesta 1920. Vieressä ollut hevostalli kuului pitkään Kekkolaan ja toimi talvi- ja jatkosodassa Puolustusvoimien hevosten kokoamiskeskuksena. Nyt tila on lohkottu ja naapurissa toimii Ratsastuskeskut Villit. Hyvä juttu on, että yrittäjät tekevät yhä tiivistä yhteistyötä eli Kekkolaan majoittuvat voivat halutessaan buukata ratsastustunteja hevostilalta. Meidän visiitin aikana ratsastaminen ei ollut valitettavasti mahdollista, mutta kävimme moikkaamassa näitä upeita otuksia tallilla. Anni pääsi myös harjaushommiin ja kavioita putsaamaan. Jos suunnittelet majoitusta Kekkolaan ja ratsastaminen kiinnostaa, kannattaa olla hyvissä ajoin yhteydessä naapuritilaan.

Tämä se oli aikoinaan tuttua hommaa, kun Anni harrasti heppailua.

Päärakennuksen tiloista

Landhaus Kekkolasta on vuosikymmenten varrella selvästi pidetty huolta, sillä rakennus on säilynyt hyväkuntoisena. Keskikerroksen suuri sali ja katettu terassi tulvivat valoa. Vaikka Kekkolassa näkyy sen pitkä kartanohistoria (rakennus toimi aikoinaan kauppiassuvun kesähuvilana), tunnelma ei ole jäykän pramea vaan pikemminkin kodikas. Ehkä sekin vaikuttaa, että täällä ihan oikeasti asutaan. Yksivuotias Lumi oli meitä vastassa heti tullessa ja isoveljet Erik ja Matteo auttoivat Manuelaa pöytien kattamisessa.

Kaakeliuuni on salin katseenvangitsija.
Vieraat voivat syödä katetulla lasikuistilla kesäisin aamiaista.
Yläkerrassa on vieraiden yhteinen oleskelutila.
Yläkertaan noustaan portaita pitkin, tämä on hyvä liikuntarajoitteisten huomioida.

Landhaus Kekkolan huoneet

Tämäntyyppisissä majoituksissa on aina se riski, että vieraana ei koe saavansa tarpeeksi yksityisyyttä. Tiedättehän ne pienet majatalot, joissa tekee mieli hiipiä aamuyöstä hiljaa vessaan, ettei isäntäpari vain herää... Landhaus Kekkolassa tätä haastatta ei ole, sillä rakennus on valtava ja majoitustilat sijaitsevat omassa rauhassaan yläkerrassa.

Me yövyimme Annin kanssa kahden hengen huoneessa, jossa oli oma wc ja pääsy parvekkeelle. Osassa huoneista on myös oma suihkunsa. Muut voivat sen sijaan käyttää vuorollaan yläkerran yhteissuihkua, josta oven saa lukkoon niin, ettei kukaan pääse yllättämään kesken shampoon levityksen.

Meidän huone oli pieni mutta soma. Hyvät unet täällä sai.
Jos sää olisi ollut lämpimämpi, olisimme varmasti istuneet iltaa tässä huoneen parvekkeella.

Jokainen huone on uniikki

Huomaan, että reissukilsojen lisääntyessä olen alkanut arvostaa yhä enemmän persoonallisia majapaikkoja. Kekkolan osalta se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että yläkerran 14 huoneesta jokainen on sisustettu eri tavalla ja niillä on oma nimensä (me yövyimme Legendassa). Huoneisiin voi tutustua etukäteen Kekkolan nettisivuilla. Yhden hengen huoneen hinta lähtee 45 eurosta, kahden hengen huoneessa voi majoittua halvimmillaan 65 eurolla. Hintojen päälle tulee 15 euron lisämaksu (per henkilö) aamiaisesta. Kesäsesonkina kahden hengen paremmin varusteltu huone aamiaisella maksaa noin 135 euroa.

Tässä huoneessa oli erillinen alkovi ja näkymä järvelle.

Entäs se ruoka?

Kekkola La Cucina -ravintola on avoinna yöpyjien lisäksi lounas- ja illallisvieraille. Menut on suunnitellut Marco Fiori, joka on kotoisin Sardiniasta ja ehtinyt tehdä Italiassa pitkän uran arvostettuna keittiömestarina.

"Ruokalista on vaatinut kekseliäisyyttä, sillä haluamme hyödyntää mahdollisimman paljon Saimaan alueen raaka-aineita, mutta tuoda menuun myös saksalaisia ja sardinialaisia makuja."

Me söimme lounaaksi täyteläisiä gnoccheja, joita Marco valmistaa Sandra-äitinsä reseptillä. Limoncello-sorbetti oli myös ihanan raikas jälkiruoaksi.

Illalliseksi jaoimme Annin kanssa toscanalaisen alkuruokalajitelman, jossa oli Toscanan raakakinkkua, Milanon salamia, Parmiggiano reggiano -juustoa, Provola-juustoa hunajan kanssa, paikallisia hilloja, kasviksia ja leipää. Annos oli niin iso, että se olisi melkein riittänyt pääruoaksikin, mutta tietenkään emme malttaneet lopettaa vielä tässä vaiheessa.

Pääruoaksi Anni söi friteerattua karitsaa rosmariiniperunoilla ja hernesoseella. Minä puolestani päädyin sardialaisittain valmistettuun kala-ateriaan, jossa idea oli kolmen kalan friteerauksessa (lohta, muikkuja ja kuhaa, jos oikein kalat tunnistin). Kylkiäisinä annoksessa oli kasviksia ja sipsimäisen ohueksi paistettuja perunoita. Ruoka oli ihanaa, mutta annokset olivat aika tuhteja. Jälkiruokaa emme jaksaneet enää syödä.

Aamiaisesta

Aamiainen tarjoiltiin ruokasalissa seisovasta pöydästä. Tarjolla oli kahvin ja mehun lisäksi karjalanpiirakoita, leipää, munakasta, haudutettua puuroa, jogurttia ja hedelmiä. Ei siis mitään ketjuhotellien jättikattausta, mutta meidän makuun apetta oli juuri sopivasti.

Kekkolan pääsalissa nautiskellaan kaikki päivän ateriat.
Toscanalainen alkupalalajitelma oli todella runsas.
Sardinialaisittain valmistettu kala-ateriani. Annin ruoasta en ehtinyt edes kuva ottaa, kun niin keskityin syömiseen.

Marcon pastakoulu

On mahtavaa, että Kekkolassa hyödynnetään italialaisen keittiömestarin osaamista monipuolisesti. Marcon pastakoulusta on tullut viimeisen vuoden aikana tosi suosittu. Mekin pääsimme lähtöaamuna treenaamaan raviolien tekemistä. Ihan superhauskaa hommaa! Pastakoulu maksaa 79 euroa ja kokkauksen tuloksia pääsee myös syömään. Kotiin viemiseksi jokainen osallistuja saa myös käyttämänsä essun.

Se on helppoa, kun sen osaa.
Marcon puoliso Hanna Puntanen toimi keittiössä tulkkina, sillä chef Fiori puhuu vain italiaa.

Saunailta Landhaus Kekkolassa

Lauantain illallisen jälkeen ehdimme kylpemään ja saunomaankin. Landhaus Kekkolan rannassa on iso saunamaailma, jota voi vuokrata oman porukan käyttöön. Puilla lämpenevään saunaan mahtuu 20 löylyttelijää ja sen vuokraus maksaa 450 euroa illalta. Lisäksi saunan terassilla on kaksi paljua, joita voi vuokrata käyttöönsä (1 palju 250 e, 2 paljua 480 e).

Landhaus Kekkolassa on muuten melkoinen variaatio muitakin aktiviteetteja: kesällä täällä voi muun muassa vuokrata sup-lautoja tai polkupyöriä, käydä vaeltamassa, pelata golfia tai kalastaa. Toiveista kannattaa mainita isäntäparille huonetta buukatessa.

Manuelalle ja Jannelle on annettava pisteet myös kekseliäisyydestä. Viime viikonloppuna Landhaus Kekkolassa järjestettiin ensimmäinen joogabrunssi. Sitä pitää tulla testaamaan seuraavalla kerralla.

Palju höyrysi. Linnut huolehtivat musiikista.
Tämä reissutiimi vaan toimii! Kiitos Anni ihanasta matkaseurasta.
Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Villa Rauhala – Lahden kätketty helmi syntyi elämänmuutoksesta
Yllätys keskellä Pohjois-Savon maaseutua: tältä näyttää salaperäinen Pihlas Resort
Yllätys keskellä Pohjois-Savon maaseutua: tältä näyttää salaperäinen Pihlas Resort
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi
Sahanlahden uudet luksusvillat – Puumalan helmi

-->