Tästä alkaa seikkailu

Kuusijärven uudet savusaunat – ensilöylyt ja tilojen esittely

Suomen kaunein juna-asema ja seikkailu Salpalinjan bunkkereissa
Suomen kaunein juna-asema ja seikkailu Salpalinjan bunkkereissa
Yö Tankarin majakkasaarella huuhtoo pois huolet
Yö Tankarin majakkasaarella huuhtoo pois huolet
Loma Lappeenrannassa: 2 erilaista kylpylähotellia, pyöräretki ja turvehoitoja
Loma Lappeenrannassa: 2 erilaista kylpylähotellia, pyöräretki ja turvehoitoja

Mainos/pr-tilaisuus: Vantaan kaupunki. Kuusijärven uudet savusaunat ja pesutilat avautuvat vihdoin yleisölle. Pääsin tutustumaan rakennuksiin ja testaamaan löylyt etukäteen. Tervetuloa kierrokselle!

Olen asunut Vantaalla jo pidempään kuin synnyinseudullani Turussa ja Raisiossa, yli kaksikymmentä vuotta. Kuusijärvi on ollut kantispaikkojani yhtä kauan, sillä kotimme sijaitsee Vantaan suositun ulkoilualueen kupeessa. Kuusijärvi on ollut kaupunkilaisen virkistyskäytössä 1960-luvulta saakka, mutta vasta viime vuosina sitä on kehitetty ryminällä. Alueen ulkoilumahdollisuudet monipuolistuivat jo vuonna 2019, kun Sipoonkorven kansallispuistoon johtava Sudentassu-silta valmistui. Kuusijärven puolellakin reitit ovat nyt entistä viihtyisämpiä ja paremmin valaistuja.

Kuusijärvelle pääsee näppärästi bussilla, eikä autoilijoidenkaan tarvitse enää metsästää parkkipaikkaa kainalot hiessä. Pysäköintialuetta on laajennettu reilusti, ja sen kylkeen avataan pian uusi inforakennus vessoineen.

Nyt Kuusijärven palvelut täydentyvät uusilla savusaunoilla, joiden avajaisia vietetään keskiviikkona 27.8.25. Torstaista (28.8.25) alkaen saunat ovat vapaasti kaikkien käytössä vuoden jokaisena päivänä klo 14–20:30.

Näin löydät uudet saunat

Saunat sijaitsevat järveltä ja uimarannalta päin katsottuna oikealla puolella, aivan vanhan ison savusaunan vieressä. Rakennuksia on rinteessä kaikkiaan kolme: 57-neliöinen savusauna Pihka ja 50-neliöinen Havu. Puku- ja pesutilarakennus Kaarna on kooltaan 163 neliötä. Suunnittelusta ovat vastanneet Mer Arkkitehdit sekä Arkkitehtuuri- ja muotoilutoimisto Talli.

Luonto edellä suunnittelussa

Tykkään siitä, että rakennukset eivät pomppaa liikaa esiin maastosta. Järveltä päin katsottuna uusia saunoja ei kunnolla edes erota, sillä niiden ympärille on jätetty paljon havu- ja lehtipuita. Saunojen väliin on istutettu pihlajia ja soviteltu kunttaa sekä luonnonkiviä. Komea niittykatto viimeistelee kokonaisuuden.

Pihlajat saunojen välissä.

Miten saunat voivat maksaa 2,8 miljoonaa euroa?

Myönnän, että kun näin uutisen Kuusijärven uusien saunojen hinnasta, summa tuntui hulluudelta. Perjantain tiedotustilaisuudessa kustannuksia avattiin tarkemmin. Varsinaiset rakennukset eivät tietenkään maksa näin paljon, vaan 25 prosenttia kustannuksista on syntynyt muun muassa maa- ja putkitöistä sekä maalämpökentän laajennustöistä. Koska saunat tulevat olemaan kovassa käytössä eli auki päivittäin, rakennusmateriaaleiltakin vaaditaan erityistä kestävyyttä ja paloturvallisuutta. Julkisia rakennuksia ei siis voi oikein verrata tavallisen kuluttajan sauna- tai kylppäriremonttiin. Pelkästään uusien savusaunojen kiukaat maksoivat yli satatuhatta euroa.

Uusien saunojen kustannuksiin osallistuvat tietysti kävijät pääsymaksun (16 e) muodossa. Jos Kuusijärven saunoista kertyi kaupungille viime vuonna 900 000 euroa, nyt kävijämäärän ja kapasiteetin kasvaessa ennuste on 1,6 miljoonaa euroa vuodessa. Kuusijärvellä vierailee paljon myös kansainvälisiä turisteja. Voisi sanoa, että vastaavaa paikkaa ei löydy koko pääkaupunkiseudulta.

Arkkitehti Julia Hertell esitteli puusepän käsityönä tekemiä ovia.
Rakennusten pinta on hiillytettyä kuusta.

Savusaunan lämmittäminen on taitolaji

Savusaunojen massiivisia kiukaita lämmitetään "kellarista" eli saunojen alakerran puolelta. Lämmityspesät muistuttavat jättiläismäistä leivinuunia. Ne ahmaisevat ison rullakon verran 60-senttisiä puita per lämmityskerta. Työnjohtaja Osmo Taipale kertoi, että uusien savusaunojen lämmittäminen on ollut melkoista opettelua.

"Yhtenä päivänä kävi niin, että kaikki savut tulivat sisään, mutta keksin lopulta, mistä se johtui. Nyt saunoja on testilämmitetty monta kertaa ja löylyissä istuttu eri porukoilla. Tuntuma on löytynyt."

Uudet kiukaat ovat Osmon mukaan niin tehokkaita, että lämmityspuun määrääkin voidaan vielä pienentää.

Osmo on viettänyt savusaunojen kellarissa muutamankin tunnin lämmitystä opetellessa.

Vihdoin tilaa pukkarissa ja suihkussa

Kävin ennen Kuusijärven vanhoissa savusaunoissa aika aktiivisesti, mutta jossain vaiheessa tympäännyin pukutilojen ahtauteen. Isossa savusaunassa on vain yksi suihku ja tila on muutenkin niin epäkäytännöllinen, että olen saunonut viime vuodet enimmäkseen sähkösaunojen puolella. Uudessa Kaarnassa tämä ongelma poistuu. Rakennuksessa on omat puku- ja pesutilat miehille ja naisille: molemmilla puolilla on 38 pukukaappia, 7 suihkua ja kolme vessaa, joista yksi on esteetön. Kengät jätetään sisääntulon yhteydessä olevaan lokerikkoon.

Pukkarien ovet toimivat koodeilla niin kuin ennenkin. Tosin tämä systeemi tulee vielä muuttumaan, sillä uusissa saunoissa tullaan lisäämään kulunvalvontaa.

Väritys: terracottaa ja puunsävyä

Pukkareiden ja pesuhuoneiden värimaailma yllätti positiivisesti: kerrankin jotain muuta kuin ainaista valkoista ja harmaata, joka on ollut perusväritys julkisissa ja yksityisissäkin kylppäreissä ties kuinka kauan. Laatta on Pukkilan vanha klassikko, ruskeanpunainen terracotta. Kaunis mäntypuuverhous sopii hyvin laattojen pariksi.

Esteettömyyteen satsattu

Kuusijärven rakennushankkeiden yhtenä tavoitteena on ollut muokata aluetta paremmin saavutettavaksi. Tämä onkin jo näkynyt kunnostetuilla ulkoilureiteillä ja uudella grillipaikalla. Uusista savusaunoista Havu on esteetön, samoin pukkari- ja pesutilat (Kaarna). Vielä on kuulemma tulossa esteetön uimalaituri ja uimaluiska järveen.

Sekä naisten että miesten puolella on seitsemän suihkua.
Säilytyslokerikko uikkareille ja muille kamoille pesuhuoneen puolella.

Totuuden hetki: ekat löylyt ja uimapulahdus

Pihkan ja Havun tunnistaa helposti savusaunoiksi hämyisistä sisätiloista. Aloitin löylyttelyn ylempänä rinteessä sijaitsevasta Pihkasta, jossa on kuumemmat löylyt. Lauteille mahtuu 27 löylyttelijää. Saunojat voivat lisätä kiukaaseen vettä avaamalla pienen luukun ja valuttamalla aukkoon vettä varovasti löylykauhalla. Löylyn lisäämisen jälkeen luukku suljetaan.

Pihkan löylyt olivat mukavan kosteat ja sopivan kuumat. Hiki alkoi virrata nopeasti, mutta korvat eivät silti kärventyneet. Saunan toiselta laudalta voi ihailla järvimaisemaa, mutta ikkunan saa myös tarvittaessa peitettyä kääntämällä sen eteen luukun. Tykkäsin myös siitä, että saunassa ei ollut niin pimeää kuin Kuusijärven vanhassa, isossa savusaunassa. Helpompi nähdä eteensä ja löytää istumapaikka.

Alarinteessä sijaitseva Havu on hieman pienempi ja miedompi sauna. Tilaa on 17 saunojalle. Havun valaistus oli voimakkaampi, mutta savusaunalle tuttu hämyisä tunnelma löytyi täältäkin.

Uusista saunoista ei ole ainakaan vielä tehty pääsyä järveen, vaan uimareiden on jaksettava kävellä vanhan savusaunan luokse tai Kuusijärven rannalle. Nähtäväksi jää, miten homma toimii talvella. Näin elokuussahan ulkona tepastelee vielä mielellään.

Olisin mielelläni viihtynyt löylyissä pidempäänkin, mutta piti kiiruhtaa illaksi Ultra Bran keikalle.

Kuusijärvi on puhdas

Tuntuu käsittämättömältä, että Kuusijärvi on yhä puhdas ja uimakelpoinen, vaikka kävijämäärät ovat kasvaneet tasaisesti. Järvestä otetaan säännöllisesti näytteitä, joiden mukaan veden laatu on pysynyt viime vuosina jopa erinomaisena. Hellekesinä järvessä on ollut pieniä sinileväesiintymiä, mutta määrät ovat kuitenkin moniin pääkaupunkiseudun rantoihin verrattuna maltillisina.

Kuusijärven uuden parkkialueen alle on rakennettu biohiilipohjainen hulevesien imeytysjärjestelmä, joka suodattaa autoista ja liikenteestä tulevia likaisia pintavesiä. Alueen viheralueet ja esim. uusien saunojen niittykatot imeyttävät myös osaltaan vesiä niin, etteivät ne valu järveen. Aika hieno juttu, että tällaiseenkin on varauduttu.

Uin Kuusijärvellä yleensä mieluiten talvikaudella. Kuva: Liisa Takala

Talviuintikautta odotellessa

Summa summarum: Kuusijärven uudistus on mielestäni todella onnistunut. En malta odottaa, että saan viedä sinne myös kansainvälisiä vieraita tai muita kylään tulevia kavereita. Kokonaisuus on todella hieno olematta silti liian prameileva: hiukan kuin kesämökillä olisi.

En olisi uskonut sanovani tätä, mutta melkein odotan talvea ja pakkaskelien saunareissuja.

Liput: 8 euroa sähkösaunoihin, 16 euroa savusaunoihin. Liput lunastetaan Kuusijärven kahvilarakennuksesta, jossa on muuten myös arkipäivisin mahtava lounasbuffa.

Suomen kaunein juna-asema ja seikkailu Salpalinjan bunkkereissa
Suomen kaunein juna-asema ja seikkailu Salpalinjan bunkkereissa
Yö Tankarin majakkasaarella huuhtoo pois huolet
Yö Tankarin majakkasaarella huuhtoo pois huolet
Loma Lappeenrannassa: 2 erilaista kylpylähotellia, pyöräretki ja turvehoitoja
Loma Lappeenrannassa: 2 erilaista kylpylähotellia, pyöräretki ja turvehoitoja

-->