Koskenlaskua Kuusamossa – Ruka on muutakin kuin talvikohde!
Jos olet käynyt Rukalla vain laskettelemassa, olet nähnyt vasta murto-osan.
Kaupallinen yhteistyö: Ruka-Kuusamon Matkailu Ry ja Matkahuolto
Tiedättekö ne ohikiitävän pienet ja järisyttävät hetket, jolloin kohina ympärillä laantuu ja elämän kauneus pakahduttaa? Tulee tunne, että jos nyt kuolisin, lähtisin onnellisena ja kylläisenä kaikesta mitä olen saanut kokea.
Niin kävi minulle Kuusamossa seistessäni Oulangan kansallispuiston jylhässä maisemassa. Hengittelin metsän hiljaisuutta ja mietin, kuinka huvittavaa on, että olin tänäkin vuonna upottamassa tuhansia euroja matkustaakseni maailman toiselle puolelle.
Siinä mielessä on hyvä, että korona tuli ja pysäytti. Palautti olennaisen äärelle.
Kuusamossa tiivistyy Suomen vahvuus, jonka arvon ymmärrämme näinä hulluina aikoina selkeämmin kuin koskaan ennen. Tänne metsien huminaan ja koskien kohinaan maailma pahat uutiset eivät yllä. Tuntuu kuin luonto ottaisi hetkeksi syliinsä ja lohduttaisi.
Kanjonin kurkkaus Oulangassa Lotan kanssa
Jos olisin lähtenyt tutkimaan jättimäistä Oulangan kansallispuistoa yksin, olisin todennäköisesti päätynyt sen suosituimmalle reitille, Pienelle Karhunkierrokselle. Eikä siinä mitään, 12 kilometrin reitti on näkemisen arvoinen. Sen on vain oivaltanut moni muukin: reitin alkupäässä oli reissuviikonloppuna sen sortin hässäkkä, että parkkipaikat ja tienvierustat olivat tukossa autoista kuin Nuuksiossa konsanaan. Koska halusin löytää jonkun rauhallisemman ja kuvauksellisen reitin, kävin naputtelemassa toiveeni kuusamolaiseen Olo Tribe -lomasuunnittelupalveluun. Sen kautta sain oppaakseni Lotta Sandvikin, joka lupasi viedä minut Oulangan pohjoisosaan, Sallan puolelle.
Rukan kylästä oli Savilammen parkkipaikalle kolmen vartin ajomatka (52 km). Se konkretisoikin Oulangan massiivisuuden: alue jatkuu aina Venäjän rajalle saakka, jossa se vaihtuu Paanajärven kansallispuistoon. Lotta valitsi meille kuuden kilometrin mittaisen Kanjonin kurkkaus -reitin. Se kulkee monimuotoisen metsän ja kirkasvetisen lammen ohi ja nousee kallionjyrkänteelle, josta avautuu näkymä Savilammelle ja myös syvällä virtaavalle Oulankajoelle. Reitin varrelle osui pari kivaa nuotiopaikkaa, autiotupa ja riippusilta, jota pitkin olisi päässyt myös Karhunkierrokselle. Kaunis ja monipuolinen reitti, joka tosin vaatii hyviä reisilihaksia jyrkkien nousujen vuoksi.
Paikallisoppaissa on muuten se hyvä puoli, että samalla kuulee aina juttuja kunkin kohteen arkielämästä. Lotta muutti perheensä kanssa Kuusamoon, koska he halusivat päästä keskelle luontoa ja monipuolisia ulkoilumahdollisuuksia. Rukan kylässä perhe on lähellä päiväkotia ja kauppoja, mutta kuitenkin hiihtolatujen, vaellusreittien ja laskettelurinteiden kupeessa.
Leenan koskitupa ja täydellinen kalasoppa
Paluumatkalla pysähdyimme Leenan koskituvalle, jonka täydellisestä kalakeitosta on tullut näillä seuduilla jo käsite. Liemi oli niin hyvää, että olisi tehnyt mieli nuolla lautanen viimeistä pisaraa myöten (siinä syy, minkä vuoksi jäi kuvakin ottamatta). Pieni lounaskahvila sijaitsee idyllisen Käylänkosken kupeessa, mutta Leena on sisustanut sen somaksi myös sisäpuolelta. Täällä kuulee yleensä myös Käylän (ja muidenkin kylien) viimeisimmät juorut, sillä paikalla on aina paikallisia isäntiä ja emäntiä päivää viettämässä. Leenan koskitupa palvelee kesäkuukausina ja vielä syyskuussa eli jos satutte nyt siellä päin olemaan, poiketkaa ihmeessä.
Villin reitin hurja koskenlasku
Olen unelmoinut jo vuosia koskenlaskusta Kuusamossa. Lotta lupasi, että Stella Polaris Adventures voi toteuttaa toiveeni. Sitä en tosin aavistanut, että pääsisin kieppumaan Villille reitille (k-18), joka on suurin matkailijoiden laskettavaksi sopiva koski Suomessa. Neljän kilometrin mittaisella reitillä melotaan Niskakosken, Myllykosken, Aallokkokosken, Heinäkosken ja Vattumutkan läpi. Näistä 900 metrin mittainen Aallokkokoski vastaa vaativuudeltaan nelosluokkaa (IV).
Pääsin kolmen huippunaisen tiimiin, jota kipparoi mahtava Lumi Törmä. Meitä keltanokkia oli porukassa kaksi, kaimani Sanna ja minä. Aiemmin koskenlaskua olivat kokeilleet Jonna sekä Pirre, jolta päivä vaati erityisen paljon uskallusta. Pirre kertoi aiemmalla kerralla kiepahtaneensa kajakilla ympäri (ei tässä koskessa sentään) ja joutuneensa hetkeksi veden alle. Ihan käsittämätöntä, että mimmi halusi tulla uudestaan, ja vielä näin hurjaan laskuun. Pakko myöntää, että itseäkin alkoi hiukan hirvittää, kun näin, kuinka jännittynyt vieressäni melova kaveri oli.
Onneksi kippari Lumi antoi meille hyvät ohjeet, joiden avulla pääsimme harjoittelemaan ennen koskiin lähtöä. Stella Polariksen toimistolta saimme sadevaatteet, kypärät, kumisaappaat ja pelastusliivit.
Kosket lasketaan kumiveneellä, jota melotaan laidalla istuen. Oleellisinta on juntata jalat tiiviisti veneen penkkien alle, koska se on oikeastaan ainoa "turvavyö", joka pitää matkustajan kyydissä kovassa rytäkässä. Kipparimme istui veneen perässä ja huusi ohjeita, joita meidän tehtävä oli noudattaa ("Kaikki meloo! Oikea puoli meloo! Vasen puoli jarruttaa!"). Aina välillä käy niinkin, että joku lentää yli laidan. Silloin on kuulemma vain yritettävä kauhoa rantaan.
Alkumatka oli leppoisaa etenemistä. Pienempi Niskakoski keikutti vielä maltillisesti, mutta matkan edetessä kuohut kasvoivat ja töitä piti tehdä tosissaan kyydissä pysyäkseen. Vettä lensin keulasta päällemme välillä valtavana ryöppynä ja vene tuntui keinuvan holtittomasti. Vaikka olin työntänyt jalat tiiviisti penkkien alle niin, että varpaat tuntuivat olevan kuoliossa, Aallokkokoskessa "turvavyöt" olivat irrota.
Ennen Jyrävän koskea meloimme rantaan ja kiersimme sen maata pitkin. Kumiveneet päästettiin vaarallisimmasta koskesta alas tyhjinä, ja pudotuksen nähtyäni ymmärsin kyllä miksi. Lehdestä bongasin, että joku hurjapää on tämänkin tullut alas viime vuonna. Se ei sentään ollut Kohteena maailma -blogin Rami, joka kävi laskemassa Kuusamossa sekä Villin reitin että Perhereitin.
Tältä Villin reitin laskeminen muuten näyttää kumiveneestä käsin:
Elämyksien ja tarinoiden Pohjolan Pirtti
Parhaita ovat matkakohteet, joista aistii heti, että ne on tehty suurella sydämellä. Sellainen on Venäjän rajan kupeessa, Vuotungissa sijaitseva Pohjolan pirtti, jota pyörittävät Tanja ja Matti Pohjola. Yli satavuotias maalaistalo on osa isoa sukutilaa, jonka juuret juontavat 1680-luvulle saakka. Vuotunki on Kuusamon vanhimpia suomalaisten uudisasukkaiden asuttamia kyliä ja se on selvinnyt jopa sotavuosien pommituksista ja tulipaloista. Tosin on täälläkin tapahtunut: talon ensimmäisen avioparin välillä kipinöi niin, että vaimo huitaisi miestään kirveellä ja isäntä kuoli saamiinsa vammoihin.
Nykyään Pohjolan pirtissä on sopuisampi meno. Matti ja Tanja ovat kestinneet matkailijoita, joita on tullut bussilasteittain ympäri maailmaa. Vieraat ovat laskeneet pulkkamäkeä ja askarrelleet joulupukin kesämökillä, löylytelleet navettaan kunnostetussa saunassa ja juhlineet häitä vanhassa kansakoulussa, Pohjolan kievarissa. Tänä vuonna myös monet suomalaiset ovat löytäneet paikan.
Minä pääsin leipomaan ohrarieskoja tuvan isossa leivinuunissa, jonka Matti oli lämmittänyt valmiiksi. Kaulimme napakasta taikinasta littanoita leipäsiä, pistelimme niihin haarukalla reikiä ja paistoimme uunissa viitisen minuuttia. Ei ole muuten olemassa mitään niin herkullista kuin vastapaistettu rieska, jonka päälle voi sulaa...
Illalliseksi herkuttelimme jumalaista lohta, oman kylän perunoita ja sen seitsemän sortin salaattia. Lähiruokaa parhaimmillaan! Parasta on, että lähes kaikki tehdään täällä paikan päällä laadukkaista raaka-aineista. Eron kyllä maistaa.
Kiutakönkään kuohut ja Paavon kuvausopit
Hurahdin valokuvaukseen luonnon ansiosta noin viisitoista vuotta sitten. Muistan, kun hommasin ensimmäiseen järjestelmäkameraani makrolinssin ja pääsin tutkimaan kotipihan kukkia ja mehiläisiä lähietäisyydeltä. Nykyään kuvailen paljon myös kännykällä, koska postaan matkoilta tunnelmia tuoreeltaan instaan ja faceen. Reissussa kuvaaminen on haastavinta silloin, kun aikataulu on tiukka ja tilanteet vaihtuvat nopeasti.
Kuusamossa pääsin pariksi tunniksi mestarin oppiin, kun luontovalokuvaaja Paavo Hamunen lähti seuraksi Oulangan Kiutakönkäälle. Paavo antoi loistavia tekniikkaan liittyviä käytännön vinkkejä, joita meinaan tänä syksynä treenailla kotimetsissä. Ensi kesäänä tekisi mieli osallistua myös Kuusamo Nature Photographyn opastetulle lintuvalokuvausretkelle.
Ai niin, voihan Kiutaköngäs, mikä paikka! Ei turhaan mainosteta tätä Suomen upeimmaksi vesiputoukseksi. Villisti kuohuva koski ryöppyää syvän rotkon pohjalla ja sitä ympäröivät punaisena hehkuvat dolomiittikalliot.
Hemmotteluilta: Ruka Beauty & Wellness
Patikointien ja koskenlaskun jälkeen suuntasin takaisin Rukalle ja kävelykylän ytimessä sijaitsevaan uuteen Kaltio Day Spa -hoitolaan. Ruka Beauty & Wellness -konsepti sai alkunsa kymmenen vuotta sitten, kun Sanna Juga muutti Kotkasta Kuusamoon. Nyt Sannalla on Rukalla kaksi tunnelmallista hoitolaa (toinen kauppakeskus Kumpareen tiloissa), jotka eroavat jo sisustustyyliltään ankean valkoisista tiloista. Käytännön toteutuksesta on vastannut Sannan kirvesmiehenä työskentelevä puoliso.
Kaltio Day Spassa rentouduin tunnelmasaunan pehmeissä löylyissä ja poreammeen revontulitaiteesta nauttien. Kun lihakset olivat lämmenneet, siirryin hoitohuoneen puolelle ja Sanna teki minulle vartalohoidon hillaöljyllä ja lämpimillä Lapin kivillä hieroen. Kevyessä kasvohieronnassa käytettiin valkoapilakompressia ja tyrniöljyä (hoitojen hinnat).
Niin nirvanassa olin käsittelyn jälkeen, että kävelin suoraan hotelliin ja köllähdin petiin. Unta ei tarvinnut varsinaisesti odottaa.
