Kesä Saimaalla: Puumalan saaristoreitti pyöräillen, Oravareitin melonta ja norpparisteily

Saimaa tarjoaa tänä kesänä entistä enemmän tekemistä upean luonnon keskellä. Vietimme koko perheen kanssa ikimuistoisen loman Puumalassa, Juvalla ja Sulkavalla. Tässä käytännön vinkit reiteille.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Saimaa

Meille on perheen kanssa muodostunut jo tavaksi yhdistää lomareissuihin jokin aktiiviosuus, josta koko porukka tykkää. Sähköpyörät ja melonta ovat ykkösjuttuja myös nuorison mielestä. Niitä päästiin harrastamaan myös taannoisella Saimaan-reissulla. Tässä tuhti paketti käytännön infoa, jos suunnittelet melontaa Oravareitillä, norpparisteilyä Saimaalla tai pyöräilyä Puumalan saaristoreitillä.

Puumalan saaristoreitti, 60 km

Muutama vuosi sitten avatun Puumalan saaristoreitin suosio on kasvanut samaa tahtia sähköpyöräinnostuksen kanssa. Viime vuonna rengasreitin fillaroi jo 4500 polkijaa.

Hyvin opastein merkitty reitti kulkee välillä Sahanlahti Resort - Puumalan keskusta - Niinisaari - Lintusalo - Hurissalo - Lietveden maisematie ja Pistohiekka - Sahanlahti Resort. Matkan varrella on kaksi vesistön ylitystä: Hätinvirrasta Niinisaareen 5 minuutin matka lossilla ja 40 minuutin etappi Lintusalosta Hurissaloon M/S Norppa II -lautalla. Aikuisilta lauttaylitys maksaa 15 euroa ja lapsilta 10 euroa (0-15-vuotiaat). Paikat lautalle on buukattava ja maksettava hyvissä ajoin etukäteen Matkahuollon varauspalvelun kautta, sillä kyytiin mahtuu vain 20 matkustajaa ja sesonkiaikaan paikat täyttyvät vikkelästi.

Jos mukana ei ole omia pyöriä, kulkupelin voi vuokrata Saimaa Bikesilta. Fillareita löytyy useampia malleja, joko tavallisina versioina (40 e) tai sähköpyörinä (70 e). Pieniä lapsia varten on mahdollista varata myös polkupyörään kiinnitettävä peräkärry (25 e). Vuokrauspisteet löytyvät Sahanlahti Resortista, Hanhiniitystä tai Koskenselän lomakylästä. Me buukkasimme maastoon sopivat Tunturin Equillar M28 10-v. sähköpyörät, joissa sai hyvän ajoasennon.

Puumalan saaristoreitti kulkee valtaosan matkasta hyväkuntoista asvalttitietä, mutta erillisiä pyöräteitä ei ole kuin muutamassa kohdassa (mm. Puumalan keskustassa). Myös autojen nopeusrajoitukset vaihtelevat matkan varrella eli kannattaa olla varovainen varsinkin 80 km/h-alueilla. Kovin pieniä polkijoita en ottaisi tälle reissulle: isompien ja omatoimisten koululaisten kanssa pärjää kyllä jo, kun pelisäännöt tehdään selviksi eikä kukaan lähde sooloilemaan.

Me kävimme fillaroimassa Puumalan saaristoreitillä toukokuussa, jolloin lautta Lintusalosta Hurissaloon kulki vain lauantaisin (1.6.–31.8. lautta kulkee päivittäin). Niinpä emme päässeet pyöräilemään aivan koko reittiä, vaan ajoimme Sahanlahti Resortista Lintusaloon ja takaisin (matkaa kertyi 66 kilometriä).

Saaristoreitissä parasta on sen monipuolisuus: välillä poljimme kukkapeltojen keskellä maalaismaisemassa ja ohitimme laitumella olevia lehmiä. Ja yhtäkkiä olimmekin järvien ympäröimänä. Maisemat olivat niin hienoja, että piti pysähdellä tämän tästä kuvailemaan. Sähköpyörien avustusvaihdekin tuli tarpeeseen: jyrkkiä nousuja piisasi.

Sää ehti vaihdella reissun aikana lämpimästä auringonpaisteesta vilpoiseen viimaan ja rankkasateeseen. Hetken ajan tuli jopa rakeita. Onneksi repussa oli kertakäyttösadetakit niin, että saatiin reput ja yläkroppa niiden alle suojaan. Toisaalta juuri ennen sadetta koettiin mykistävimmät hetket, kun taivaanranta oli sysimysta ja aurinko nosti esiin sateenkaaren värit.

Sadetakin lisäksi mukaan reppuun kannattaa pakata ehdottomasti vettä ja jotain pientä purtavaa, jos nälkä yllättää. Puumalan saaristoreitille mahtuu toki kahviloita ja ravintoloitakin, kuten loistava Niinipuu, jossa pysähdyimme syömään lohikeittoa (taukopaikat on merkitty karttaan).

Ensi kerralla haluaisin päästä ajamaan 154 kilometriä pitkän Saimaan saaristoreitin, joka kulkee Taipalsaaren, Lappeenrannan, Imatran ja Ruokolahden rengasreitin. Teltat messiin vaan ja yöpymään matkan varrella, tai sitten voisi buukata majapaikan.

Norpparisteily Puumalassa ekoveneellä

Kukaan meidän perheestä ei ole nähnyt saimaannorppaa, vaikka niitä on tullut usein näissä maisemissa tähystettyä. Hiukan epäillen lähdimme risteilylle tälläkin kertaa, sillä sadekeli yllätti juuri ennen kuin nousimme Arto Keinäsen hiljaisen sähköveneen kyytiin Niinisaaresta. Arto pohjusti, että sateella norpat eivät yleensä ainakaan kivelle nouse. Toiveikkaasti tiirailimme silti kiikareilla mustalle järvelle ja kuuntelimme Arton tarinointia. Hän kertoi, että saimaannorpat sukeltavat järvestä pieniä sinttejä noin kolmen kiloa päivässä ja voivat kasvaa 90-kiloisiksi ja 1,9-metrisiksi mötkäleiksi. Keväällä ja alkukesästä norpilla on karvanlähtöaika ja ne viettävät aikaa matalilla kallioilla itseään rapsutellen.

Tunnin ajelun jälkeen olimme jo luopua toivosta, kun tärppäsi: mukana ollut espanjalaissyntyinen luonto-opas, Sabrina Logeais näki kaukana olevalla rantakivellä liikettä. Arton ekovene lipui järvellä niin äänettömästi, ettei norppa säikähtänyt meitä, vaan jatkoi kivellä köllöttelyä. Välillä näytti siltä kuin se olisi vilkuttanut meille. Sabrinalla oli onneksi mukana kauko-objektiivi, jolla hän sai kuvattua norpan paremmin. Tuossa alla teillekin todistusaineistoa.

Melonta legendaarisella Oravareitillä

Olen varmaan ennenkin hehkuttanut, kuinka paljon tykkään melomisesta. Jotain maagisen rauhallista ja rentouttavaa siinä on. Viime kesänä hyppäsimme perheen kanssa kajakkeihin Kuopiossa ja syksyllä kävin melomassa itsekseni Lapin ruskamaisemissa Ounasjoella.

Saimaalla meloimme Timpan kanssa 8 kilometrin siivun Karijokea pitkin. Kajakit buukkasimme etukäteen Juva Campingia pyörittävältä Risto Hämäläiseltä, jonka kanssa teimme treffit Sulkavan Oravanpesälle. Auto jäi sinne parkkiin ja Risto lähti kuljettamaan meidät melonnan alkupisteeseen, kuohuvaan Viitakoskeen, jonka penkalle hän oli vienyt kajakit valmiiksi. Pahimpiin tyrskyihin ei sentään tarvinnut hypätä, vaan kuljetimme kajakit suvantokohtaan niin, että kyytiin oli helppo nousta.

Kosken kohina jäi pian taakse ja rauhallisesti virtaava joki kuljetti meitä eteenpäin. Riitti, kun ohjailimme kajakkia oikeaan suuntaan. Alkuetapilla ohi meni pari muuta melojaa, mutta muuten saimme olla ihan kahdestaan. Maisema oli liikuttavan kaunis: alkukesän vihreys heijastui suoraan jokeen ja kumpupilvet kulkivat sinisellä taivaalla hissukseen. Kapeassa joessa luonto tuntui tulevan aivan liki: linnut lauloivat rantaruovikossa ja tekivät syöksyjä veteen kalastaessaan. Vastaan tuli myös joutsenpari.

Jokaisen joenmutkan kohdalla toivoin, että voi kun tämä matka ei vielä loppuisi. Näin rauhallisella etapilla melominen ei ota voimillekaan niin paljon kuin isoilla aukeilla, joissa tuuli pääsee keinuttamaan kajakkia ja muodostaa laineita.

Reitin varrelle osui kaksi siltaa. Toisen ali mahduimme vaivatta, mutta toisen kohdalla oli noustava maihin ja kannettava kajakki sillan toiselle puolelle. Vesi on alkukesästä usein korkealla.

En edes tiedä, kuinka kauan matkaan meni. Ajantaju hävisi. Ehkä 1,5 tuntia, ehkä kaksi. Olisin jaksanut meloa vielä pidempäänkin, ja se olisikin ollut mahdollista. Oravareitin alkupiste on Juva Campingin kohdalla ja se päättyy 57 kilometrin päähän veneilykeskus Kulkemukseen Sulkavalle. Matkan varrella on useita pysähdys- ja yöpymispaikkoja eli reitin voi jakaa halutessaan myös useampaan osaan, tai pitää pausseja.

Ennen Oravareitille suuntaamista kannattaa kysyä vaikka Ristolta neuvoa matkasta ja arvioida hänen kanssaan yhdessä, mihin etappiin omat melontataidot riittävät. Kajakkiyksikön vuokraaminen maksaa 40 euroa vuorokaudelta. Kuljetuksista tulee ekstraa sen mukaan, mistä lähtöpisteestä startataan.

Me päädyimme takaisin Oravanpesille, jonne jätimme autonkin. Vastassa oli isäntä, Pasi Vironen, joka esitteli samalla monipuolisen alueen. Ihana ja siisti paikka, jota on rakkaudella ja hyvin pidetty. Täältä löytyy majoitustiloja, telttapaikkoja, grillikatos, iso savusauna ja vuokratila juhlia tai kokouksia varten.