Jokainen suomalainen ansaitsisi tämän
Sen pitäisi olla kansalaisoikeus: kokonainen talvi etelän lämmössä ja valossa.
Onneksi olkoon, olet pysynyt hengissä tänne saakka! Sitten pieni lohdutuksen sana: jos hyvin käy, jäistä ja vetistä itsemurhakeliä kestää enää pari kuukautta. Päivät pitenevät jo! Hyvässä lykyssä aurinko voi pilkahtaa ensi viikolla. Ihan pian tiet sulavat niin, ettet lennä takaraivollesi jokaisella koirankusetuslenkillä.
Sanovat, että säästä valittaminen on turhaa. Eikä ole! Jokaisella ressukalla, joka sinnittelee näillä leveys- ja kaamosasteilla puoli vuotta, on oikeus ahdistua ja väsähtää. Haaveilla valosta, lämmöstä ja väreistä (muusta kuin harmaasta).
Viime päivinä olen seurannut toimittajakaverini Hannan elämää Mallorcalla. Hanna toteutti pitkäaikaisen haaveensa ja muutti miehensä kanssa kevääksi Palmaan. Mahtava juttu! En osaa olla edes kateellinen. Innostun aina, kun joku panee toimeksi.
Itse pysyn elossa tämän näy voimalla:
Enää reilu viikko Thaimaan Koh Changiin. Pankkitili ammottaa tyhjyyttään, kaikki rahat ovat menneet matkaan. Silti kuvan katsominen vakuuttaa minut siitä, että reissu tulee olemaan investoinnin väärti. Typerintä on, että murehdin jo nyt tulevan seikkailun päättymistä. Viikon, kahden loma on vähän kuin tikkari, jota ehtii lipaista kerran ennen kuin joku repii sen väkivalloin pois.
Nyt nolottaa jo tämäkin avautuminen. Tiedän, mitä ajattelette ("Olisit tyytyväinen, että pääset edes jonnekin, sinä kyltymätön mulkvisti!").
Sillä sitähän se on, ahneutta. Mikään ei riitä.
En minä tässä vain omaa napaa kyttää. Jokaisen suomalaisen pitäisi päästä kerran elämässään talveksi valoisaan ja lämpimään. Psoriasiksen, loskan ja kaamosmasennuksen ulottumattomiin.
Jonnekin, jossa voisi kuivattaa pyykkejä ulkona...
Ostaa vihannekset tuoreena torilta...
Herätä tällaiseen näkyyn...
Syödä päivällistä ulkona...
Tapanani ei ole katua tehtyjä tai tekemättömiä asioita, mutta yhden jutun tunnustan. Harmittaa ihan samperisti se, ettemme muuttaneet ulkomaille lasten päiväkotivuosina. Äitiyslomallakin olisi ehtinyt toteuttaa ainakin puolen vuoden breikin. Toki tiedän, että se on asennekysymys. Kaikki on mahdollista, mutta huomattavasti haastavampaa kahden teini-ikää lähestyvän koululaisen kanssa, joiden kaikki kaverit ja harrastukset ovat Suomessa. Puhumattakaan asuntolainoista ja omista töistämme.
Yksi vaihtoehto on tietysti odottaa eläkeikää...
..josta sukupolveni voi hyvällä onnella päästä nauttimaan 70-75-vuotiaina.
En tiedä, jaksanko odottaa niin kauan.
Aina kun meinaan jäädä jumiin konditionaalivaiheeseen, haen uskoa kavereilta, jotka ovat oikeasti toteuttaneet nämä utopistiset unelmani. Konkreettisia vinkkejä ja kokemuksia löydät muun muassa seuraavilta seikkailijoilta:
Laura: Me lähdetään kauas pois
Pingviinimatkat: Puoli vuotta tien päällä
Miika, Gia ja Bella: Matkakuume
Meriharakka: Puolen vuoden sapattivapaa
Vaihda vapaalle: maailmanympärimatka
Cocoa etsimässä: maailmanympärimatka 2012-2013
