Helsinki sightseeing – juosten

Helsinki sightseeing – juosten

21 kilometrin puolimaratonilla tuttua kaupunkia katsoo eri vinkkelistä. Tässä makupalat.

Osallistuin eilen poikkeukselliselle nähtävyyskierrokselle 7000 muun "turistin" kanssa. Kulkuvälineenä lenkkarit. Hirveän kätevää ja ekologista on. Ei tarvitse istua pakokaasulta haisevaan bussiin, joka pitää hirveää meteliä ja jossa onnistut valitsemaan valokuvauksen kannalta aina väärän istumapaikan.

Helsinki City Runin puolimaratonin reitti kulki uskomattoman kauniissa maisemissa, joista en tosin heti juoksun jälkeen muistanut mitään (ei sinänsä eroa normaalista sightseeingista). Piti oikein tarkistaa kartasta reitti:
kartta-1
Kuva: HCR.

Ai että mitäkö jäi mieleen?

1. Paavo Nurmi ja vessat
Juoksukaverini Saija pohtii ääneen, että onkohan HCR:n lähtöalue Paavo Nurmen patsaan luona. Jätän tunnustamatta, etten tiedä, missä Paavo Nurmi on. En ehdi edes ajatella koko starttia. Tungeksimme väkijoukossa vastavirtaan ja etsimme tavaransäilytystä ja vessoja. Siniset ja vihreät bajamajat eivät ehkä vedä arkkitehtuurisesti vertoja Wäinö Aaltosen veistokselle, mutta tässä tilanteessa Paavo jää paitsioon. Vielä vessakäynnin jälkeen juoksijan mielessä pyörii vain yksi asia: pitäisikö vielä käydä vessassa? Tuleeko ykkönen vai kakkonen?

2. Unelma sateesta
Kuulun niihin lomailijoihin, jotka kyttäävät sääennustuksia herkeämättä ja masentuvat välittömästi, jos kartassa näkyy yksikin pilvi. Puolimaratonilla tartun jokaiseen viileähköön tuulenvireeseen ja alan unelmoida virkistävästä sateesta. Perverssi haaveilu alkaa jo Pikku-Huopalahden hiekkatiellä, jossa pöly tunkeutuu kurkkuun, sieraimiin ja silmiin. Miten voi olla mahdollista, ettei edes Lauttasaaren sillalla tuule! Paikassa, jota ylittäessä voi yleensä olla lähes varma, että vähintään tukka lähtee irti ja takki lentää mereen. Nyt ei mitään. 23 asteen lämpö tuntuu kehossa 150 asteelta. Olen varma, että pääni on alkanut sulaa.

3. Kaikki juovat
Tiedän kyllä, mitä tilastot kertovat suomalaisten päihteidenkäytöstä. Nyt näen saman livenä jokaisessa niemennotkossa ja kaupunkikorttelissa. Perhe viinipiknikillä Keskuspuistossa, terassillinen huurteisia tuoppeja Ruoholahdessa, nuoret miehet lonkeroineen Töölönlahdella. Jokaisella on kädessään lasi, jossa on nestettä. Kylmää ja helmeilevää. Minä haluaisin vain saavillisen vettä. Olen tarkastanut puolimaratonin huoltopisteet kartasta etukäteen, mutta nyt tuntuu, että ne ovat hävinneet kuin pieru saharaan. Kun himoittu Graalin malja vihdoin osuu näköpiiriin, hyökkään sen kimppuun viimeisillä voimillani. Voitelen koneistoa urheilujuomalla ja juotan tulikuumalle päälleni vettä lippalakista. Hiukan helpottaa tieto siitä, että kotona jääkaapissa odottaa kylmä skumppa.

4. Helvetillinen Keskuspuisto
Kutsuvat sitä Helsingin keuhkoiksi. Sanovat, että sitä pitää suojella. Olen samaa mieltä, mutta tällä etapilla tunteeni Keskuspuistoa kohtaan eivät ole lämpimät. HCR:n viimeiset kilometrit juostaan niin, että sukellamme Keskuspuiston uumeniin, kiepautamme lenkin ja palaamme lähes samaa reittiä takaisin. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että edelläsi olevat maratoonarit juoksevat juossain vaiheessa sinua vastaan. En pysty ihailemaan alkukesän vehreydessä hehkuvaa Keskuspuistoa yhtään. Tuijotan vain kateellisena vastaantulevien kaistaa: noilla onnekkailla on paljon lyhyempi matka maaliin. Oma askel on niin raskas, että epäilen jonkun valaneen jalkoihini betonia. Hiukan helpottaa, kun näen loppumetreillä kyltin, jossa lukee "Fuck the hill". Juoksen viimeiset kilometrit raivon vallassa. Toimii muuten paljon paremmin kuin urheilujuoma.

5. Kyllä jalkapallostadioni on kaunis!
En olisi ikinä uskonut, että ajaudun tällaisen tunnemyrskyn valtaan fudiskentällä. Olen ollut Sonera Stadiumilla kerran elämässä katsomassa HJK:n peliä, mutta liikutuin silloin lähinnä VIP-aition tarjoiluista. Nyt pala nousee kurkkuun saman tien, kun ylitän maaliviivan. Jos matkan varrella tarjoilut olivat niukat, täällä joku on koko ajan työntämässä käteen herkkuja: jäätelöä, vettä, olutta, energiapatukoita. Ja mitalin! Se hehkuu kilpaa tulipunaisen naamani kanssa. Itkettää. Halaan Saijaa, sillä olen varma, että tämä 2 tuntia ja 17 minuuttia kestänyt sightseeing olisi ollut paljon rankempi ilman juoksukaveria. Rojahdan tekonurmelle ja katselen taivaalla ylitseni lipuvia hattarapilviä. Seitsemänkymppinen maratonrouva vieressä tiivistää tunnelmat osuvasti: "Kyllä otti voimille, mutta sisulla vedin perkele!"

hcr03-1
Tämänkin sightseeingin perimmäinen tarkoitus: todistaa koko universumille, että myös minä olin siellä.
Insert
Ihan sama meininki kuin missä tahansa turistikohteessa. Hirveä tungos, etkä näe oikein mitään.
hcr04
Tämä saattoi olla Kuusisaarentien varresta. Idyllinen maisema, mutta pystyin ajattelemaan vain sata-asteisena hehkuvaa päätäni ja santapaperisen karheaa kurkkua. Jos olisi ollut aikaa, olisin hypännyt mereen.
hcr010-3
Veikkaan, että Kaskisaaren kohdalla mennään. Tai jossain missä kaikki miljonäärit asuvat. Jumalaisia huviloita, joissa on omat laiturit ja uima-altaat. Jos olisi tuollainen linna, juoksisin korkeintaan jääkaapille hakemaan Dom Perignonia.
hcr002
Näky, jolle Paavo Nurmen patsaskin kalpenee. Vessoja Lauttasaaressa. Vai oliko se Lauttasaari? Lopulta aika sama. Näin vain vessat.
Insert
Himoittu vesipiste Lehtisaaressa kuuden kilometrin kohdalla ja jumalaisen kauniita tulppaaneja Ruoholahdessa 13 kilometrin paikkeilla.
Insert
Puolimaratonin kirjava osallistujajoukko jaksaa kerta toisensa jälkeen hämmästyttää. Mukaan mahtuu kenialaisia urheilijoita ja eläkeläisiä, jotka näyttävät harmittomilta sauvakävelijöiltä. HCR:n vanhin osallistuja oli kahdeksankymppinen maratoonari. Vaikea on kuvitella, että itse pystyisin 40 vuoden päästä samaan.
hcr011
Elämän tärkeitä oppeja: hankkiudu aina itseäsi taitavampien seuraan (taustalla oleva jalka ei liity tapaukseen). Kiitos Saija tsemppaamisesta!
hcr06
Tämän takia ihminen lopulta juoksee: että saisi maalissa kaljaa.

sanna image
sanna