En enää haaveile eläkepäivistä tai seuraavasta lomasta

En enää haaveile eläkepäivistä tai seuraavasta lomasta

Yrittäjäksi lähteminen on ollut minulle suurin elämänmuutos sitten lasten syntymän.

Tiedän, että otsikon voi ymmärtää monella tavalla. Joku vitsiniekka voisi lohkaista, että turha on yrittäjän eläkepäivistä ja lomista unelmoidakaan. Niitähän ei ole. Niin ajattelin itsekin aiemmin. Yrittäjyys oli jotain pelottavaa ja monimutkaista: taistelua verottajan, eläkemaksujen ja sieltä täältä raavittavan toimeentulon puristuksessa. Liian vaikeaa, ei kannata!

Kun viime vuoden lokakuussa kiikutin irtisanoutumislapun esimieheni pöydälle, leijuin jossain pelon ja innostuksen välimaastossa. Ja olihan hyppäämisessä riskinsä: vaikka olin kartoittanut potentiaalisia asiakkaita etukäteen, en voinut tietää, riittääkö minulle toimeksiantoja käytännössä. Nyt reilut puoli vuotta myöhemmin uskallan jo sanoa, että yrittäjäksi lähteminen oli urani paras päätös ja samalla suurin elämänmuutos sitten äidiksi tulon.

Mutta miksi kirjoitan tästä blogiin, jossa yleensä tarinoin meidän perheen reissuista? Siksi, että olin ennen juuri se ihminen, jolle seuraava lomamatka oli maailman tärkein juttu. Se arjen kurimuksesta vapauttava pelastusrengas, jonka ansiosta sain maistaa vapautta viikon, parin ajan. Unohtaa työt ja lillua uima-altaassa, viilettää alas laskettelurinteitä tai sukeltaa suurkaupungin sykkeeseen. Olin valmis maksamaan tuhansia euroja siitä, että sain paeta edes hetkeksi.

25 vuoden työuran aikana olen saanut myös orgastisia kokemuksia unelmoidessani eläkepäivistä. Ryhdyin kahdeksan vuotta sitten oikein eläkesäästäjäksikin, että uurastuksen lopussa odottaisi joku reissaamisen mahdollistava lisäkassa. Minulla oli tapana aloittaa lause usein sanoilla "sitten kun pääsen eläkkeelle".

Älkää käsittäkö väärin. Olen ollut unelma-ammatissani neljännesvuosisadan, nauttinut mahtavista työyhteisöistä, kokenut ikimuistoisia työmatkoja, seurannut suomalaista mediaa aitiopaikalta ja ennen kaikkea tavannut huikeita haastateltavia. Mutta kun nyt kelaan mennyttä, näen, että vuosien aikana moni asia alkoi myös toistaa itseään. Urauduin liian kapeille raiteille ja kadotin välillä luovuuden. Tuntui, että kirjoitin samaa juttua uudelleen ja uudelleen (tämän tunteen jakoivat varmaan lukijat ja esimiehenikin;-). Tulin liian mukavuudenhaluiseksi ja tylsistyin. Tämä taas on missä tahansa ammatissa vaarallinen olotila.

Kun viime maanantaina löhöilin aamulla sängyssä ja lueskelin Hesaria, tajusin, etten ole fantasioinut lomista ja eläkkeelle jäämisestä pitkään aikaan. Ei ole tarvinnut, koska olen pystynyt muokkaamaan arjesta enemmän omannäköiseni. Olen aina vihannut aikaisia aamuja ja sitä stressaavaa tunnetta, kun pitää sännätä silmäpussit sylissä aamuruuhkaan. Nykyään minun ei tarvitse laittaa edes herätyskelloa soimaan, sillä tiedän herääväni automaattisesti kahdeksan maissa tai siihen, kun ulko-ovi kolahtaa ja lapset lähtevät kouluun (terveisiä pienten lasten vanhemmille: uskokaa pois, tämä vaihe tosiaankin tulee!). Vastaavasti voin jatkaa työpäivää iltamyöhälle tai päättää, että lonnin perjantain, mutta teenkin töitä sunnuntaina. Viikonpäivät ovat menettäneet merkityksensä.

Olen päässyt yrittäjyydessä nyt siihen vaiheeseen, jossa alkupaniikki on laantunut. Uskallan luottaa siihen, että asiakkaita riittää. Perspektiivin laajenemisen myötä olen alkanut nähdä ympärilläni bisnesmahdollisuuksia aivan eri tavalla. Tämä voi kuulostaa amerikkalaishenkiseltä herutukselta, mutta minusta on alkanut tuntua siltä, että melkein mikä tahansa on mahdollista (no niin, rauhoitupas nyt Wallenius, suomalaisen kuuluu olla vaatimaton valittaja, jonka elämä on lähtökohtaisesti hanurista). Mutta niin se nyt vain on. Yrittäjänä oma-aloitteisuus, luova hulluttelu ja oikea asenne näkyvät suoraan tuloksena viivan alla. Samat ominaisuudet ovat tärkeitä palkollisenakin, mutta jotenkin ne tahtovat vakituisessa pestissä hukkua byrokratiaviidakkoon tai "näin meillä on aina tehty" -mantrojen alle.

Yleensä tässä vaiheessa vuotta olen jo tiennyt, milloin vietän kesäloman. Nyt minulla ei ole hajuakaan seuraavasta lomasta, mutta en ole asiasta ollenkaan ahdistunut. Kuten en siitäkään, että jään ilman työnantajan maksamia kesälomarahoja. Kulutuskäyttäytymiseni ja suhteeni rahaan on yrittäjänä muutenkin radikaalisti muuttunut. Tästä aiheesta mielessä muhii jo oma blogipostauksensa.

Matkailua ei ole tarvinnut lopettaa. Olen sopinut jo tälle vuodelle reissuja, joissa työ ja huvi yhdistyvät inspiroivalla tavalla. Veikkaan, että samalla tavalla sekoittelen eri elämänalueita jatkossakin. Jos pysyn terveenä, voisin hyvin jatkaa työn tekemistä vielä eläkkeelläkin. Niin lähihoitajana työskentelevä äitinikin on tehnyt ja näyttää nauttivan kombinaatiosta. Samanlaista arvomaailmaa haluan siirtää myös lapsille, joista toinen täytti juuri yhteishakulomakkeen ja pohtii omaa ammatinvalintaansa. On aika vapauttavaa ajatella, ettei elämää tarvitse suorittaa enää tietyn kaavan mukaan. Kun oman arjen saa muokata haluamakseen, työ ei edes tunnu työltä.

Energiaa uuteen viikkoon, kaiffarit!

P.S. Tämä ylistysvirsi ei tarkoita sitä, etteikö loman fiilistely olisi enää sallittua. Se on jopa toivottavaa ja siksi toteutankin yhden haaveilijan toiveen: onnea Ida Huovilalle Nakkilaan! Voitit blogiarvonnassa juuri Sokos Hotelsin majoituslahjakortin.

sanna image
sanna