Elämä on suklaarasia

Auton akku on loppu. Pakastin vuotaa. Tukassa juurikasvu. Semmoinen joulu.

Ongelmien määrä on vakio. Otetaan esimerkiksi tapaus pakastin. Edellinen pissasi alleen vuonna 2012, kun olimme lomalla New Yorkissa. Kotijoukoissa ollut äitini muistelee vieläkin kauhulla yötä, jolloin hän moppasi lattioita ja anoppini keitti sulaneista mansikoista 20 litraa hilloa. Palattuamme todellisuuteen kävimme ostamassa tuliterän Samsungin. Nyt olen pannut merkille, että pari vuotta vanhan pakastimen eteen pukkaa taas lammikkoa. Onneksi takuu on mennyt juuri umpeen. Mikä hienointa: tämänkin ongelmajätteen hinnalla olisi saanut pari etelänmatkaa.

Viime lauantaina ajattelin pyörähtää kauppareissulla, mutta auton ovet eivät auenneet. Syy: valot olivat jääneet päälle ja akku tyhjentynyt. Keskuslukitus oli siis umpiunessa, eivätkä luukut auenneet edes avaimenreiästä. Tämän takia en taas saanut konepeltiä auki, jotta olisin päässyt käynnistämään auton kaapeleilla.

Rynkytin ovia aikani. Sitten palasin nöyränä takaisin sisälle, kaadoin lasillisen viiniä ja aloin googlata äkkilähtöjä. Teen niin aina, kun hermostun. Etsin ensimmäistä pakoreittiä, kunnes tulen järkiini ja tajuan, ettei tähän ongelmaan mikään kompromissimatka ja määrittelemätön hotelli auta.

Kamat on korjattava, juurikasvu värjättävä, kalsarit pestävä, ja konvehdit hävitettävä. Myös vyötäröltä. On vain hyväksyttävä, että arki on loputon virta sähkön tasauslaskuja, vaihtoa odottavia lamppuja, auton sakkorenkaita ja kriittisellä hetkellä kosahtavia kodinkoneita.

Ei ihminen voi lähteä etelään, jos pakastin vuotaa.