Yö Bengtskärin majakassa: oliko kokemus hintansa arvoinen?
Pitkäaikainen unelmani toteutui, kun pääsin kesäkuussa yöksi Bengtskärin luodolle. Tällainen oli vuorokausi Suomen kuuluisimmassa majakassa haahkojen (ja Timpan) kaverina.
Sain tänä vuonna meidän porukalta täydellisen äitienpäivälahjan: yön Bengtskärin majakassa, josta olen haaveillut vuosia, mutta jättänyt nuukuuttani retken aina tekemättä. Viime kesänä olimme jo melkein buukkaamassa perheen kanssa lippuja tuonne päiväreissulle, mutta peruimme suunnitelman viime hetkillä: 6,5 tunnin päiväretki neljältä henkilöltä olisi maksanut 272 euroa (sisältäen toki laivamatkat, lounaan, opastukset ja menomatkalla käynnin Rosalan viikinkikeskuksessa). Päiväretki tuntui muutenkin liian lyhyeltä pyrähdykseltä: halusimme päästä nauttimaan Bengtskärin tyrskyistä yön yli.
Moni muu näyttää suunnittelevan samaa: majakan huoneet ovat täksi kesäksi täyteen buukattuja. Timppa ilmoitti meidät kuitenkin toiveikkaana jonotuslistalle siltä varalta, että joku peruu.
Se kannatti: kesäkuun alusta vapautui yksi huone. Lähtö oli Kasnäsin satamasta sunnuntaina klo 10:30. Paluu seuraavana päivänä samaan paikkaan klo 17 kieppeissä.
Bengtskärin yöpymispaketti maksoi kahdelta 478 euroa. Hintaan kuului laivamatkat (menomatkalla piipahdus Rosalan viikinkikeskuksessa, kerron tästä lisää myöhemmin), yksi yö Bengtskärin majakalla täysihoidolla, saunavuoro ja opastukset. Reissussa on otettava huomioon aina säävaraus: kovalla tuulella yhteysalus ei pääse rantautumaan ja matkat perutaan. Toukokuussa ja syyskuussa majakalle tehdään retkiä vain viikonloppuisin, kesällä joka päivä.
Samassa kyydissä meidän kanssa tulivat myös saaren päiväretkeläiset, jotka ehtivät olla Bengtskärillä kaksi tuntia. Oman yöpymiskokemuksen jälkeen sanoisin, että päiväretki olisi jäänyt kyllä vajaaksi. Vaikka karulla Bengtskärillä ei ole kokoa kuin kaksi hehtaaria, paikkaa ei voi juosta läpi. Sen tunnelma avautuu parhaiten, kun päiväretkeläiset ovat lähteneet ja saareen jäävät vain majoittujat ja majakan henkilökunta.
Meille kävi käsittämätön tuuri sään suhteen, sillä reissupäiväksi osui pilvetön taivas ja mantereella keli oli jopa helteinen. Bengtskär on tosin niin keskellä ulappaa, että lämpötila on täällä aina viileämpi. Vaihdoimmekin shortsit ja t-paidat lämpimämpiin vermeisiin jo tulomatkalla, kun tuuli puhalsi mereltä vilpoisasti.
Ensimmäinen yllätys odotti jo majakan pääoven luona, jossa päivysti jättimäinen, muniaan hautova haahka. Seuraava kaveri oli heti metrin päässä, ja yhtäkkiä näimme niitä kymmenittäin lisää. Bengtskärillä on tavattu yli kaksisataa lintulajia, mutta haahkaparvet ovat ottaneet sen omakseen. Vuonna 2020 luodolla oli kaikkiaan 466 haahkanpesää. Ja kerrankin voi sanoa, että tästä on kiittäminen matkailijoita: Ihmisten jatkuva läsnäolo Bengtskärillä takaa sen, että haahkat saavat pesiä rauhassa vihollisiltaan (kuten merikotkilta).
Aluksi suurikokoisten lintujen läsnäolo hiukan hirvitti, mutta pian kävi ilmi, että ne ovat varsinkin pesiensä luona todella kesyjä. Onpa sellaistakin ihmettä täällä todistettu, että helikopteri on laskeutunut aivan haahkanpesän viereen, eikä lintu ole ollut moksiskaan.
Ihan parasta huvia oli vaappuvien poikasten seuraaminen. Luodon liepeillä oli käynnissä koko ajan uimakoulu, jossa emot yrittivät opettaa kymmeniä poikasia sukeltamaan. Tasa-arvoinen perhepolitiikka ei ole vielä rantautunut tähän heimoon: urokset hengailivat omissa porukoissaan ja naaraat paimensivat poikaslaumaa.
Elämä Bengtskärillä ei ole aina ollut pelkkää munien hautomista. Venäläiset onnistuivat nousemaan 26.7.1941 yöllä maihin aikeinaan vallata majakka. Pientä luotoa ja majakkaa tulitettiin tuona yönä maalta, mereltä ja ilmasta 1500 miehen voimin. Ratkaiseva taistelu käytiin sisällä majakassa, kun alikersantti Harry Bjelke heitti kolmannesta kerroksesta viimeisen käsikranaattinsa portaikkoon. Alimmassa kerroksessa tuolloin olleet venäläiset säikähtivät ja perääntyivät. Suomalaiset onnistuivat mereltä käsin tulittamaan myös venäläisten sota-alusta, joka upposi. Vedestä noukittiin 16 venäläistä sotavangeiksi. Seuraavana päivänä viholliset tekivät tosin vielä uuden iskun: pommi osui majakan torniin, mutta vauriot saatiin korjattua.
Kohtalokkaasta yöstä on koottu Bengtskärin alimpaan kerrokseen pieni näyttely, jossa on muun muassa taistelussa käytetty 20-millinen ilmatorjuntatykki sekä päiväkirja yön kulusta. Luodolla on yhä tallella myös bunkkeri.
Omanlaisensa projekti on ollut vuonna 1906 valmistuneen majakan rakentaminenkin. Rakennustarvikkeita tuotiin Hangosta, mutta majakan päällystämiseen tarvittavaa graniittikiveä louhittiin luodolta.
Majakassa asui ympäri vuoden viisi perhettä: enimmillään väkiluku oli 32. Naiset hoitivat lapsia ja pyörittivät ruokataloutta, ja majakassa toimi myös oma koulu. Miehet pitivät vuorokauden ympäri vahtia majakan tornissa ja huolehtivat sen valosta ja sumutorvesta.
Uskomatonta on ollut sekin, että perheet ovat asuneet 150 metriä pitkällä ja 100 metriä leveällä luodolla vuosia. Myös karut ja kylmät talvet. Opas kertoikin pienestä pojasta, joka kävi maissa vasta kuusivuotiaana ja näki silloin ensimmäisen kerran puita. Hän luuli niitä isoiksi kukiksi.
Bengtskärin kasvillisuus on yhä todella niukkaa.
Majakassa on tallella paljon vanhoja kalusteita ja valokuvia. Nykyään luodon omistaa Turun Yliopistosäätiö ja sen toimintaa pyörittää Rosalassa asuvan Paula Wilsonin perhe.
Ruoka Bengtskärillä oli todella hyvää ja sitä oli paljon. Vuorokauden aikana ehdimme syödä kaksi lounasta, yhden illallisen, aamiaisen ja parit pullakahvit. Enpä tullut tätäkään ajatelleeksi silloin aiemmin, kun majakan yöpaketin hintoja kauhistelin.
Runsain oli illallinen, joka tarjottiin noutopöydästä. Tarjolla oli muun muassa graavattua lohta, salaattia, leipää ja lämpimäksi ruuaksi sekä lihapataa että kalaa. Jälkkäriksi oli mokkapalaa ja kahvia/teetä. Buffassa oli huomioitu myös erikoisruokavaliot niille, jotka olivat ne etukäteen ilmoittaneet.
Lähtöpäivän lounaaksi söimme ihan tajuttoman hyvää lohikiusausta.
Jokaiselle majakan yöpyjälle oli varattuna noin tunnin saunavuoro, joka meni kyllä aivan liian äkkiä. Tämä on muuten usein tyypillinen haaste muissakin majapaikoissa: saunassa kuuluisi rauhoittua ja istuskella kiireettömästi, mutta mekin ehdimme heittää vain parit löylyt ja käydä kerran vilvoittelemassa pihalla. Toki tilanne on ymmärrettävä: käytössä on vain yksi sauna ja kaikkien pitäisi ehtiä saman illan aikana lauteille.
Bengtskärin sauna on säilynyt alkuperäisessä muodossaan ja onkin siksi kuin hyppy lapsuuden mummoloihin. Pesuvesi lämpenee padassa ja ikkunasta avautuu näkymä merelle. Ja tietysti haahkojen luontorealityyn. Tyypit läpsyttelivät kalliolla edestakaisin, kun me puljasimme vesivatien kanssa ja vaahdotimme päähän Linna-shampoota. Hymyilytti.
Bengtskärissä on seitsemän huonetta ja majoituspaikat yhteensä 28 vieraalle. Majoitustilat sijaitsevat toisessa kerroksessa ja ne on nimetty entisten asukkaiden mukaan: me yövyimme Timpan kanssa majakkamestari Laineen huoneessa, johon olisi mahtunut neljä yöpyjää. Mielikuvituksen herätti huoneen perällä ollut ovi, jossa oli kolme luodinreikää. Tai näin päättelimme, sillä emme keksineet, mistä muustakaan juuri tuon malliset kolot olisivat syntyneet.
Omaa vessaa tai kylpyhuonetta ei Bengtskärillä huoneisiin kuulu, vaan majoittujat käyttävät käytävässä olevaa toilettia tai ulkohuussia. Suihkua ei ole ollenkaan, vaan peseytymään pääsee lähinnä saunareissulla. Kakkoskerroksen yhteisissä tiloissa on jääkaappi, johon laitoimme saunaoluet viilenemään.
Majakan torni kohoaa 52 metriä meren pinnan yläpuolelle. Huipulle päästäkseen pitää kivuta 252 porrasta. Tornin pieni valohuone oli aurinkoisena päivänä todella kuuma, joten suuntasimme aika nopeasti alas. Huikeaa on silti ajatella, että majakka on yhä tärkeä suunnannäyttäjä merenkulkijoille.
Olen nähnyt videoita Bengtskäristä myrskysäällä, enkä haluaisi kokea paikan päällä samaa. Armottomat sääolosuhteet ovat piiskanneet majakkaa ja luodon muita rakennuksia vuosikymmeniä, ja tuhojakin on välillä tullut. Kun täällä tuulee, sen todella tuntee nahoissaan. Suomen korkeimmat yksittäiset aallot onkin mitattu Bengtskärissä: niillä on ollut korkeutta 13 metriä.
Parhaimmillaan luodolla on tietenkin juuri tällaista: täydellisten auringonlaskujen näytöksiä päivä toisensa jälkeen. Me istuimme saunan jälkeen rantakallioilla neljä tuntia ja seurasimme, kuinka valtava mollukka alkoi tipahtaa mereen. Jokin ihmeellinen voima tällä pienellä majakkaluodolla meihin oli. Tuntui kuin koko kevään kannoilla roikkunut stressi olisi haihtunut pois merituulen mukana. Bengtskär on retriitti, joka pakottaa pysähtymään. Kun ympärillä on vain pieni läntti kallioita ja ääretön meri, hötkyily jää väkisinkin. Ei voi karata minnekään, eikä tehdä muuta kuin istua ja ihmetellä elävää taulua. Se muuttuu koko ajan.
Olen miettinyt Bengtskäriä paljon vielä reissun jälkeenkin. Vaikka olen matkustanut paljon ja nähnyt upeita paikkoja, tämä kokemus kiilasi helposti elämysten kärkeen. En osaa itsekään selittää, miksi. Ehkä hetki ja elämäntilanne oli majakalle oikea. Kaikki osui vaan niin nappiin. Oli hyvä olla.
Vastaus otsikon kysymykseen: kyllä. Bengtskär oli joka euron arvoinen.