Varas yllätti Amsterdamissa – ja tallentui kameraan

Jouduin ensimmäistä kertaa elämässäni rikoksen uhriksi, mutta selvisin pienin vaurioin.

Pitää kai koputtaa puuta. Olen reissannut pitkin maailmaa yli neljäkymmentä vuotta, mutta säästynyt väkivallalta ja pirullisilta taskuvarkailta. Tilastojen valossa nyt olikin siis korkea aika tapahtua.

Viikko sitten ampaisin neljäksi päiväksi Amsterdamiin mainiossa naisporukassa, Jellun ja Jennin kanssa. Suunnitelmana oli syödä ja juoda, tutkia kaupunkia ja nauttia kivasta airbnb-kodista Velsen-Zuidissa (ihana hippiluola! Tästä tulossa postaus myöhemmin).

Toinen reissupäivä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Kun pääsimme junalla Amsterdamiin, alkoi sataa, joten pakenimme keliä keskustan kupeessa olevaan kahvilaan. Paikka oli varsin rauhallinen, aamusumppia hörppi sisällä vain muutama vanhempi pariskunta ja jokunen eläkeläinen. Asetuimme Jellun ja Jennin kanssa korkeille baarijakkaroille pöydän ääreen. Tässä vaiheessa muistan etsineeni repulleni paikkaa: ajattelin ensin nostaa sen viereiselle tuolille, mutta se oli märkä sateenvarjon takia. Niinpä laskin repun maahan. Yleensä minulla on tapana pujottaa jalka laukun hihnan läpi niin, ettei kukaan pääse nappaamaan sitä. Nyt jalkani eivät yltäneet korkeiden baarijakkaroiden takia maahan, vaan reppu lepäsi tuolin jalkojen juuressa itsekseen.

Ehdimme olla paikallamme ehkä kymmenen minuuttia, kun tulin vilkaisseeksi jalkoihini. Siellä oli kyllä reppu, mutta tunnistin heti, ettei se ollut minun. Kaikki oli käynyt käsittämättömän nopeasti, eikä kukaan meistä ollut huomannut pitkäkyntisen omatoimista vaihtokauppaa, vaikka istuimme vastapäätä toisiamme ja meillä oli katseyhteys joka suuntaan. Fiilis oli lähinnä epätodellinen: tuntui uskomattomalta, että joku oli onnistunut pöllimään laukun.

Kun kävin kertomassa kahvilan myyjälle tilanteesta, hän sanoi panneensa merkille, että taakseni oli tullut istumaan kolmen miehen ryhmä, joka ei tilannut mitään. Tässä vaiheessa on ylistettävä hysteeristä someaikakautta: mekin olimme kuvailleet toisiamme pöydässä sillä seurauksella, että Jenni oli onnistunut ikuistamaan kännykkäkamerallaan yhden varkaista. Lippalakkipäisestä miehestä on oikein komea sivuprofiili hyvien tuntomerkkien kera tässä kuvassa.

Kolmen hengen tehotiimimme alkoi pelata yllättävässä tilanteessa heti saumattomasti yhteen. Jenni ja Jellu googlasivat ulkoministeriön ja kansalaisneuvonnan numeroita ja minä yritin painaa mieleeni, mitä repussa oli. Käsittämättömän hyvää tuuria sikäli, että arvokkaimmat tavarat olivat olleet pöydällä käsissäni: järjestelmäkamera, lompakko ja kännykkä. Valitettavasti muistin samassa, että laukkuun oli puolestaan unohtunut passini (miten tampio voi ihminen olla!). Lisäksi varkaan matkaan lähti uusi varavirtalähde, takki, silmälasit, aurinkolasit, kännykän virtapiuha, kameralinssin suojus ja kotiavaimet.

Eniten huoletti passi: pääsisinkö kotimatkalle ja lentokoneeseen ilman sitä? Ulkoministeriön neuvontapalvelusta kerrottiin, että Suomen suurlähetystö sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Haagissa ja olisi avoinna vasta lähtöpäivänämme maanantaina.

Aivan ensin piti kuitenkin käydä tekemässä rikosilmoitus poliisiasemalla, joka oli onneksi vain muutaman korttelin päässä. Meidät vastaanotti ystävällinen konstaapeli Hanneke Thuis, joka pyysi kirjaamaan tapauksen tarkemmat tiedot ylös rikosilmoitukseen. Erityisesti Hanneke ilahtui varkaan kuvasta, jonka lähetin hänelle Whatsup-viestillä (eläköön nykyaika! Toivottavasti Suomen poliisillakin on nämä näppärät viestikanavat käytössään). Varkaan kuva lähti heti katupartioille. Kun Hanneke kuuli reppuni sisällöstä, hän arveli, että varas voi hyvinkin lempata laukun tiehensä huomattuaan, että varsinaiset arvotavarat puuttuvat. Onni onnettomuudessa oli sekin, että minulla sattui olemaan kännykässä kuva passistani. Hanneke vakuutti, että sen ja rikosilmoituksen turvin pääsisin helposti kotimatkalle, eikä minun tarvitsisi lähteä Suomen suurlähetystöön Haagiin.

Poliisiasemalla vierähti noin puolitoista tuntia. Uutta väkeä lappasi sisään tasaiseen tahtiin. Lähinnä turisteja, joiden lompakot ja muut arvotavarat oli viety. Yhdeltä mieheltä oli puolestaan varastettu auto. Hanneke sanoi, että rikostapaukset ovat lisääntyneet Amsterdamissa samaa tahtia turistimäärien kanssa. Keskusta on täynnä taskuvarkaita, jotka iskevät kiinni ruuhkaisimmilla kaduilla ja junissa. Kaupungin laitamilla on heti rauhallisempaa.

Oli muuten mielenkiintoista huomata, kuinka episodi vaikutti. Vaikka onnistuin päästämään pian irti suurimmasta harmituksesta ja itseni soimaamisesta, niin kyllä kusipäiden armoille joutuminen suututti ja latisti väkisinkin tunnelmaa. Yhtäkkiä aloimme epäillä jokaista vastaantulijaa ja tarkkailimme ympäristöä muutenkin eri tavalla. On vaikeaa nauttia nähtävyyksistä, jos sisimmässäsi mietit, että minkä nurkan takana se seuraava mulkero vaanii.

Onneksi poliisi oli oikeassa. Vielä samana päivänä Hanneke Thuis soitti ja kertoi, että passini on löytynyt. Varas oli jättänyt sen toiseen kahvilaan, josta matkustusasiakirja oli toimitettu poliisiasemalle. Tässä vaiheessa kiitän myös matkatavaravakuutustani: ilmoituksen pääsin tekemään kätevästi puhelimitse ja korvauksen kadonneista tavaroista sain tilille jo parin päivän päästä.

Olkoon tämä tapaus silti muistutukseksi itselleni ja myös teille muille: pitäkää tavaroistanne ja itsestänne huoli, kun olette reissussa!

Vahingon varalle:

Rikosuhripäivystys
Ulkoministeriön päivystys +358 9 1605 5555 tai paivystys.um@formin.fi.
Pankkikorttien sulkupalvelu 020 333, ulkomailta soitettaessa +358 20 333. Muista ilmoittaa asiasta myös omaan pankkiisi.
Kansalaisneuvonta, 0295 000. Nettisivuilta löytyy myös chattipalvelu.
Jos puhelin varastetaan, ota yhteys teleoperaattoriisi!