Tuomo ja Riikka Meretniemi: "Kuumassa ja kosteassa veneessä elämiseen tottuu"

Meretniemet ovat purjehtineet maailmalla jo kolme vuotta. Tavoitin perheen Fijiltä.

Tuntuu, että vain hetki sitten jututin Meretniemen Tuomoa Kirkkonummen Långvikissa ja kuuntelin silmät selällään purjehtijan uhkarohkealta tuntuvaa suunnitelmaa. Että myytte tosiaan talonne ja pakkaatte viisihenkisen perheen kuudeksi vuodeksi purjeveneeseen? Mielipuolista!

Parasta on, että Välimereltä kesällä 2016 alkanut maailmanympäripurjehdus on ihan oikeasti onnistunut. Tuomo, Riikka, Aarre (10), Kerttu (8) ja Martta (6) ovat seikkailleet maailman merillä jo yli kolme vuotta ja nauttivat parhaillaan Fijin ihmeellisestä luonnosta. Reitin varrelle on jo mahtunut 25 maata ja 14 000 merimailia. Liikkuva koti, 17,5-metrinen s/y Panacea (Swan) on kuljettanut perheen jo kahden ison valtameren, Atlantin ja Tyynenmeren yli.

Venearjen pyörittämisen lomassa Tuomo ja Riikka ovat ehtineet muuten kirjoittaa jälleen kirjankin. Maailman laidalla – lapsiperheen elämää purjeveneessä, osa 2 ilmestyi juuri ja sain tänne blogiin arvottavaksi yhden kappaleen (arvo 34,90 €). Kilpailuun pääset osallistumaan tästä linkistä! Jos onni ei suosi arvonnassa, saat hankittua kirjan myös kätevästi Sail for goodin nettikaupasta (loistava lahjavinkki muuten vaikka isänpäiväksi tai jouluksi!). (EDIT! Meretniemien kirja on arvottu. Voittaja on Vesku Tuomala Helsingistä. Onnea!)

Enkä tietenkään malttanut olla kyselemättä Riikan ja Tuomon uusimpia kuulumisia. Niitä tulee tässä...

Kuvat: Tuomo Meretniemi (paitsi Tuomon ja Riikan yhteiskuva: Jon Wright).

Teidän pitäisi olla jo Uudessa-Seelannissa, mutta jäittekin vuodeksi Ranskan Polynesiaan. Miksi?
Ranskan Polynesia on suuri alue, ja tutkittavaa oli paljon. Tapasimme puolentoista vuoden aikana yli kolmekymmentä lapsivenettä ja erityisesti Aarrelle, Kertulle ja Martalle tämä oli upeinta aikaa. Nyt lapset ilmaisevat itseään sujuvasti englanniksi ja ovat saaneet monta ystävää elämän varrelle. Ranskan Polynesian osuuden pitkittäminen on ollut tähänastisen reissumme paras päätös.

Muistan, kuinka kuuden vuoden purjehdus tuntui jo ajatuksena todella pitkältä. Nyt olette kuitenkin jo puolivälissä. Onko aika mennyt teistäkin nopeasti?
On tosiaan! Ajan kulumisen tajuaa, kun katselee kuvia retken alkuajoilta. Lapset olivat silloin hurjan pieniä. Reissua suunnitellessa mietimme purjehdukseen liittyviä juttuja, mutta nyt kolmen vuoden jälkeen keskitymme enemmän veneessä elämiseen ja kulloiseenkin kohteeseen.

Mitä olisitte tehneet toisin?
Ei mitään suurta ainakaan. Ehkä veneen varaosia olisimme voineet ottaa mukaan enemmän, mutta nämä ovat vain pieniä kupruja.

Mitä olette oppineet Tyynestämerestä, sen saarista ja ihmisistä kuluneen vuoden aikana?
Luontokokemukset ovat olleet huikeita, samoin meren eläimet. Snorklausreissut ovat olleet lajitunnistuksen juhlaa, mutta olemme joutuneet todistamaan myös ikäviä asioita: kuolevia koralliriuttoja ja rantojen muoviroskavuoria. Lapset osaavat jo arvioida eri atollien veden puhtautta ja bongaavat eläinlajeja innokkaasti. Paljon olemme oppineet myös eri saarten kulttuureista ja ihmisistä. Esimerkiksi Amerikan Samoa on hämmentävä yhdistelmä polynesialaista perinnettä, lähetyssaarnaajahistorian vaikutusta ja kulutus- ja pikaruokakulttuuria. Suurin osa ihmisitä on hyvin uskonnollisia. He pukeutuvat perinteisiin lava lava -hameisiin ja jonottavat mäkkärin autokaistoille jättimäisillä pickupeillaan. Samoalaiset ovat perhekeskeistä porukkaa ja ihmisten kanssa pääsee helposti juttuun. Ihmisten ystävällisyys ja leppoisuus on huimaa.

Olette ystävystyneet matkan aikana monien purjehtijaperheiden kanssa. Mitä kaikkea teette yhdessä, kun olette satamassa?
Elämme kuin pienessä tiiviissä kommuunissa. Lapset leikkivät yhdessä, aikuiset pähkivät venetekniikan arvoituksia tai keskustelevat venekoulun ja matkasuunnitelmien tilasta. Sosiaalinen elämä on todella vilkasta, kun ystäviä nähdään joka päivä. Illanvietot ja yhteiset retket eivät rajoitu viikonloppuihin (eipä silti, ei täällä viikonpäivillä ole merkitystä muutenkaan). Kun kemiat aikuisten ja lasten välillä natsaavat hyvin, ihmisiin tutustuu nopeammin ja keskustelut etenevät usein syvällisemmälle tasolle kuin maissa. Merellä ollessa pitää osata pyytää myös apua ystäviltä. Sitä olemme joutuneet opettelemaan.

Purjehtiessa joutuu jättämään usein myös hyvästejä, kun saaret vaihtuvat ja venekunnat jatkavat omia reittejään. Tottuuko tuohon ikinä?
Kyllä se surettaa joka kerta. Monien kanssa olemme vain todenneet, että nähdään sitten jossain joskus. Se helpottaa lapsienkin haikeutta. Vaikka eron hetkellä itkettää, niin nykyään voimme onneksi pitää yhteyttä sosiaalisen median ja sähköpostin avulla.

Kirjaa lukiessa ymmärsin, kuinka paljon teillä menee aikaa veneen korjaamiseen ja huoltohommiin. Eikö se tympäise?
Niin menee, mutta tuo on nyt osa meidän arkea. Joskus kurjia hommia voi siirtää, mutta esimerkiksi vessan tukkeutuneet putket täytyy saada pian korjattua. Kurjimpia ovat yllättävät korjaushaasteet, jolloin suunnitellut retket tai kivat jutut täytyy siirtää. Vapaapäiviä omasta elämästä ei juuri saa. Aina pitää vähän huolehtia säästä tai ankkurin pitävyydestä öisissä myräköissä.

Olette haastatelleet kirjaan myös muita veneperheitä. Monet äidit ja isät myöntävät, että venekoulu aiheuttaa välillä haasteita. Onko teillä ollut ikävä opettajia?
Kieltämättä joskus voisi olla mukava laittaa lapset päiväksi kouluun ja keskittyä itse muihin hommiin rauhassa. Sitäkin olemme ihmetelleet, kuinka opettajat jaksavat säätää isossa luokassa jokaisen piltin kanssa. Lapset ovat sitä mieltä, etteivät he olisi ollenkaan hankalia oppilaita, jos opettajana olisi joku muu kuin isi tai äiti. Onneksi upeat oppihetket korvaavat suuren osan haasteista. Emme kyllä muuttaisi tässä koulukonseptissa mitään. Venelasten elämäntaidot ovat hyviä: vesiurheilutaidot, ruuanlaitto, tiskaus, köyden ja jollan käsittely, sekä sähkötaulun lukeminen ja operointi ovat hanskassa kaikilla.

Miten ilmastonmuutos näkyy siellä puolella maapalloa?
Muutos on selvä, ja tästä tuleekin mieleen heti yksi esimerkki. Olimme Huahinen saarella ensimmäisen kerran syyskuussa 2018 ja toisen kerran huhtikuussa 2019. Snorklasimme saman riutan siis kahdesti, ja puolen vuoden aikana riutta oli suureksi osaksi vaalentunut ja kuollut. Meriveden lämpötila on kohonnut, eivätkä riutat kestä tätä. Monella atollilla on sama edessä: korallien kuolema muuttaa kalojen elinolosuhteita, saaliskalojen määrä on vähentynyt. Paikallisetkin ovat havainneet, että sää on muuttunut kuumemmaksi ja epävakaisemmaksi.

Miltä tuntuu elää jatkuvassa kosteudessa ja kuumuudessa?
Joinakin päivinä se on tosi rankkaa. Sateisina viikkoina veneen sisälämpötila on ihan järkyttävä, samoin kosteus. Onneksi veteen pääsee usein viilentymään, ja sadevettä keräämällä saa ainakin pyykkivettä hikisille vaatteille. Suolaisessa ja kosteassa ilmanalassa vetoketjut, napit, usb-pistokkeet, kattilankannet ja partakoneenterät korrosoituvat ja menevät käyttökelvottomiksi nopeasti. Kaiken kanssa oppii elämään.

Miten peseydytte, kun makeaa vettä pitää säästellä?
Toisinaan olemme säästömoodissa, mutta välillä saamme lotrata vedellä ihan kunnolla. Joiltakin saarilta saa vettä todella hyvin, ja vedentekokonekin toimii. Kun tropiikissa sataa, sataa aivan kaatamalla. Silloin saamme kerättyä puolen tunnin aikana satakin litraa suihkutteluvettä. Vierasvenesatamia emme käytä lainkaan, sillä kustannus ei ole niiden suihkujen väärti. Peseytyminen puhtaassa merivedessä onnistuu hyvin, ja suolaiseen ihoonkin tottuu.

Olette koonneet kirjaan paljon venekokkailuun sopivia reseptejä. Mikä on bravuurinne?
Tuo riippuu pitkälti siitä, mitä saarien pikkukaupoista sattuu löytymään. Uusimmaksi suosikiksi ovat nousseet leipäpuun hedelmästä tehdyt ranskalaiset. Esikoisemme Aarre leipoo usein hyviä kakkuja ja munkkirinkilöitä. Ruokaa ei ole onneksi tarvinnut säännöstellä, meillä on aina riittävät (eli liikaa) varastot ruokatarvikkeita. Lapset haaveilevat joskus Suomen metsistä, joissa voisi poimia marjoja.

Mikä on ollut tähänastisista hetkistä ikimuistoisin?
Tämä on vaikea kysymys. On ihan mahdotonta keksiä yhtä ainutta kokemusta, joka nousee ylitse muiden. Tyynen valtameren ylitys oli huikea kokemus, mutta myös valaiden kanssa uimisen ja iltanuotiot autioiden atollien rannoilla tulemme muistamaan koko loppuelämämme.

Entä mikä pelottavin?
Olemme onneksi säästyneet vastoinkäymisiltä ja vaaroilta. Toki olemme välttäneet hurrikaanikaudella niitä paikkoja, joissa on ennusteiden mukaan myrskyjä. Tarkoituksella skippasimme myös ne Karibian saaret, joilla on enemmän rikollisuutta. Maailma on kuitenkin paljon turvallisempi paikka kuin uutiset antavat ymmärtää.

Miten kolmen vuoden purjehdus on muuttanut parisuhdettanne? Kuinka usein teillä on kahdenkeskistä aikaa?
Aika harva pariskunta näkee toisiaan niin paljon kuin me. Ihan kahdenkeskistä aikaa on silloin, kun lapset nukkuvat tai ovat yökylässä kavereiden luona. Tämä matka on opettanut paljon kommunikaation tärkeydestä ja siitä, miten reagoimme eri asioihin. Meistä kumpikaan ei enää loukkaannu, jos toinen kiukkuaa nälissään tai janoissaan. Senkin olemme huomanneet, että kannattaa ottaa asiat ajoissa puheeksi sen sijaan, että ryhtyy tulkitsemaan toisen tunteita ja ajatuksia.

Oletteko valmiita tulemaan kotiin kolmen vuoden kuluttua vai haluaisitteko jatkaa reissua?
Purjehtijan suunnitelmat kirjoitetaan rantahiekkaan laskuvedellä. Kaikki suunnitelmat elävät jatkuvasti. Meillä on monia lyhyen, keskipitkän ja pitkän ajan suunnitelmia, mutta emme vielä itsekään tiedä, mihin päädymme. Ja juuri se on parasta: meidän ei tarvitsekaan. Jos olisimme jämerästi toteuttaneet alkuperäisen suunnitelman ja jatkaneet jo viime vuonna Uuteen-Seelantiin, olisimme monta hienoa kokemusta köyhempiä.

Lisää juttuja Meretniemen perheen purjehduksesta:
Kuusi vuotta purjeveneessä – mitä Meretniemen perheelle kuuluu nyt?
Meretniemen purjehtijaperhe: "Olemme päässeet eroon kiireen tunteesta"
Sail for good