Tokio (osa 2): kiinnostavat kaupunginosat, shoppailukohteet ja kahvilat

Yleensä käytän matkoilla rahat mieluummin hyvään ruokaan ja elämyksiin kuin kauppoihin. Tokiossa peli alkoi lipsua jo ensimmäisinä päivinä.

Jos kulutushysteria ahdistaa, Japanissa kannattaa varautua oireisiin. En ole nähnyt eläissäni missään tällaista kauppojen ja tavaran määrää. Pelkästään Tokiossa on kokonaisia kaupunginosia, jotka ovat täynnä massiivisia tavarataloja, kauppakeskuksia ja erikoisliikkeitä. Euroopassa ostovimmalta on helpompi välttyä, sillä kaupunkien keskustat ovat usein täynnä Suomestakin tuttuja ketjuliikkeitä.

Tässä muutamia alueita, joita ehdimme kiertää Tokiossa kuuden päivän aikana. Osakan, Kioton ja Kanazawan osalta koostan kohteet vielä erikseen.

Akihabara: elektroniikan ja pelien keskus

Koska perheessämme on kolme hardcore-pelaajaa ja elektroniikasta innostunutta, kävimme pariinkin otteeseen Akihabarassa, jota myös Electric Towniksi kutsutaan. Neonkylttien ja valojen täyttämä kaupunginosa on täynnä tavarataloja, joissa voi olla 10 kerrosta pelkästään tietokoneita ja niihin liittyviä tarvikkeita: pelikoneita, -tuoleja, -pöytiä, mikrofoneja, kuulokkeita, kameroita ja kännyköitä. Vaikka osa tuotteista on Suomen hinnoissa, matkailija voi säästää taxfree-edulla (vuonna 2026 se on 10 %). Verovapaita ostoksia hankittaessa kauppaan kannattaa ottaa passi mukaan, sillä sitä kysytään kassalla. Ostokset suljetaan pakkaukseen, jonka voi avata vasta kotimaahan saavuttaessa.

Katselin jo itsekin uutta läppäriä, jollaisen olisi saanut ihan kelpohintaan. Sitten huomasin, että näppäimistössä on japanilaiset kirjainmerkit. Menisi naputtelu sen verran hankalaksi, että kaupat jäivät tekemättä.

Akihabarasta ja muualtakin Tokiosta löytyy muuten myös pelihalleja. Ne täyttyvät arki-iltaisin kaikenikäisistä pukumiehistä, jotka istuvat vieri vieressä 80–90-luvun videopelejä veivaamassa. Keräilijät voivat löytää vanhoja retropelejä myös kaupoista: itse bongasin yhdestä vitriinistä lapsuuteni suosikin, Nintendon.

Juna: JR Eastin Yamanote-linja, Akihabaran asema.

Mangan ja animen paratiisi

Jos maailmalla jylläävä Otaku-kulttuuri (manga, anime ja pelit) on jäänyt vieraaksi, siihen saa hyvän pikaperehdytyksen Akihabarassa. Meidän perheessä asustaa intohimoinen japanilaisen pop-kulttuurin harrastaja, joten retki Akihabaraan oli kuin pyhiinvaellus. Täällä kaupat notkuvat cosplay-asuja, erilaisia pelihahmoja, mangoja ja muuta aiheeseen liittyvää tilpehööriä. Akihabarassa ja Ikebukurossa järjestetään myös harrastajien kokoontumisia ja tapahtumia.

Maid-kahvilatkin ovat lähtöisin Akihabarasta

Otaku-kulttuuria ovat myös maid-kahvilat, jotka saivat alkunsa Akihabarasta vuonna 2001. Konseptiin kuuluvat cosplay-asuihin pukeutuneet, superiloiset tarjoilijat (maidit), jotka ottavat asiakkaat vastaan ja saattavat järjestää jonkun pienen esityksenkin. Kaiken keskiössä on överiksi vedetty söpöstely, joka näkyy leivonnaisten koristelussa, astioissa sekä riehakkaissa "moe moe kyu" -huudahduksissa ("söpö söpö sydän"). Maid-kahviloissa saa kuvata vain sovitusti ja määrätyillä paikoilla.

Akihabarassa on useampi maid-kahvila, joista me päädyimme Maid Madeen. Sisäänpääsy oli 880 jeniä (4,80 euroa) vieraalta. Kahvilan listalla oli muutamia annoksia (mm. omeletti ja pannukakku), joiden hinnat olivat 7–10 euron luokkaa. Ei mikään makuelämys, mutta eipä syöminen täällä olekaan se pääjuttu. Paikalle tullaan show'n takia.

Vierailun hykerryttävimmän hetken koimme lähtiessä. Yksi tarjoilijoista saattoi meidät ravintolan hissiin ja vilkutti ja kiljahteli sinnikkäästi niin kauan, että hissin ovet sulkeutuivat. Kyllä oli pokassa pitämistä.

Nippori – hurmaavia katuja, kahviloita ja puoteja

Vaikka jättimäisten kauppakeskusten ihmettely on ihan viihdyttävää, viihdyn paremmin pienissä kortteleissa. Juuri sellainen on Tokion itäpuolella sijaitseva Nippori, jonne on muuten Akihabarasta vain 7 minuutin junamatka (Yamanote-linjalla).

Nippori edustaa tyyliltään enemmän vanhan ajan Tokiota: matalia rakennuksia ja pieniä puoteja. Alue tunnetaan kangaskauppojen keskittymästä, mutta täällä on myös paljon hienoa keramiikkaa, koruja, käsitöitä, kukkakauppoja, laadukkaita kahviloita ja leipomoja. Siis juuri sellainen kohde, jonne on kiva tulla vaikka viikonloppukävelylle.

Täydellinen aamiainen Nipporissa

Koska vietimme viimeisen yömme Sakura Hotel Nipporissa (hostel se kyllä enemmänkin oli), etsimme myös aamiaispaikan lähikortteleista. Kahvila CIBI oli täydellinen löytö: hyviä erikoiskahveja, munakkaita, avokadoleipiä, pannukakkuja ja tuorepuristettuja mehuja. Runsaiden annosten hinnat pyörivät noin 1300–1600 jenin kieppeissä (7–9 euroa). Kahvilassa oli myynnissä myös kauniita astioita ja leipomotuotteita.

Trendikäs Shimokitazawa: second handia ja matchaa

Tokion lounaispuolella, Setagaya-alueen kupeessa sijaitseva Shimokitazawa on toinen ehdoton suosikkini. Kaupunginosa syntyi 1920-luvulla työväenluokan asuinalueeksi, kunnes sen valloittivat 50–60-luvuilla jazz-klubit ja taiteilijaporukat. Nykyään Shimokitazawa tunnetaan parhaiten vintage-puodeistaan ja levykaupoistaan, joita onkin alueella melkoinen rypäs. Kävimme kävelemässä täällä yhtenä arki-iltana, jolloin pienillä kaduilla oli varsin rauhallista ja tunnelmallista. Vanhaintavarakaupoissa oli ihania astioita, koruja ja hattuja. Monet Shimokitazawan vintageliikkeet ovatkin erikoistuneet tietyn aikakauden muotiin.

Alueella on muuten myös symppiksiä kahviloita ja ravintoloita, joista pari poimintaa tuossa alla.

Asema: Shimo-Kitazawa. Tänne liikennöivät esim. Chiyoda-metrolinja ja JR Yamanote.

Maailman paras wagyu

Shimokitazawassa kävimme testaamassa myös perinteistä yakinikua, jossa asiakkaat voivat grillata itse tilaamansa lihat. Me päädyimme japanilaiseen wagyu-härkään, jonka marmoroitu pinta tekee lihasta poikkeuksellisen mureaa ja mehevää. Tätä tuli testattua myös myöhemmin reissun vuokratalossa Fukuin maaseudulla, sillä bongasimme wagyuta ihan tavallisista ruokakaupoista.

En muuten löytänyt mistään tämän ravintolan nimeä, sillä Google Mapsiin sitä ei ole merkitty, ja logoissa nimi oli kirjoitettu kanjilla. Mutta katu oli nimeltään Shimokita Ichibangai ja tämän varrella oli muistaakseni useampi yakiniku-ravintola.

Megaketjut ja shoppailyähky

Maailmassa on yksi ketjuliike, josta olen tehnyt vuosien varrella aina loistavia vaatehankintoja. Ensikosketus japanilaiseen Uniqloon taisi olla joskus vuoden 2012 kieppeillä New Yorkissa, josta ostamani vaatteet ovat yhä käytössä. Uniqlossa yhdistyvät laatu, hinta ja ajattomat mallit. Olen harmitellut monta kertaa, ettei Uniqlota ole Suomessa: lähin liike löytyy tällä hetkellä Tukholmasta.

Japanissa brändin näyttäviä liikkeitä tuntuu olevan sen sijaan jokaisessa kaupunginosassa. Ei kai tarvitse edes mainita, miten täällä kävi: hamstrasimme merinovillaa, kevyttoppatakkeja paitapuseroita ja housuja.

Toinen kokemisen arvoinen kauppa on Don Quijote (tai Donki, kuten monet sitä kutsuvat). Halpakauppaketju sai Uniqlon tavoin alkunsa jo 1980-luvulla ja on levinnyt sen jälkeen kaikkialle Aasiaan, ja jopa Havaijille. Donki on kuin Tokmanni, mutta moninkertaisella myyntivolyymillä ja tavaramäärällä. Kaikkea löytyy meikeistä vaatteisiin, sisustustavaroihin, elektroniikkaan, leluihin, kuntoiluvälineisiin ja jopa ruokaan. Koko komeus on kuorrutettu melkoisella väri- ja äänimaailmalla, joka saattaa pamauttaa herkemmille migreenin päälle. Meillä jäi lopulta aika vähiin ostokset Donkissa, mutta olihan tämä sirkus omin silmin nähtävä.

Yllättävimpiä kokemuksia Japanissa olivat muuten ihan tavalliset tavaratalot eli paikalliset prismat ja cittarit, joista teimme edullisia löytöjä Osakassa. Täytyy naputella tästä oma postauksensa vielä.

Tokion ensimmäisen juttupaketin löydät muuten täältä.