Tokio (osa 1): hotellit, elämykset ja käytännön vinkit

Maailman suurinta kaupunkia ei hotkaista kerralla. Näistä kohteista me aloitimme Tokioon tutustumisen.

Kun pariin viikon matkaan pitää mahduttaa useampi kaupunki sekä siirtymät niiden välillä, on tehtävä kompromisseja. Silti sitä sortuu ahnehtimaan, vaikka lapsikin tietää, että jättiläisen edessä on antauduttava suosiolla. Tokiossa ehdimme viettää yhteensä kuusi päivää: viisi reissun alkuun, yhden vielä lopuksi. Tässä alkupalat ja Tokion ensimmäinen osio. Lisää tulossa!

Kannettava wifi

Annanpa heti vinkin hankinnasta, joka helpottaa elämää Japanissa kummasti. Varasimme etukäteen Sakura Mobilelta Pocket WiFin eli kannettavan nettiboksin, johon saimme liitettyä bluetoothin kautta kaikkien puhelimet. Laite oli kevyt ja kooltaan ehkä 6 cm x 6 cm eli se kulki vaivatta mukana laukussa. Toki se kannattaa huomioida, että WiFi toimii vain kaikkien ollessa suht lähellä sitä. Eli jos porukasta joku lähti vaikka shoppailemaan omille teilleen, häneltä hävisi nettiyhteyskin. Tätä varten meillä olikin varmuudeksi vielä 1 Sakuralta hommattu sim-kortti, jonka liitimme minun puhelimeeni. Sakuran Pocket WiFi on erityisen hyvä silloin, jos tarkoituksesi on käydä isojen kaupunkien ulkopuolella, sillä yhteys pelittää myös maaseudulla. Taskuwifin akku kesti hyvin, vaikka käytimme sitä paljon. Hotellilla latailimme nettiboksia USB-piuhalla, joka kuului pakettiin. Lisäksi varasimme erikseen vara-akun.

Sakuran nettiboksin sai varattua Tokion Hanedan lentokentälle niin, että se oli näppärä napata mukaan heti perille saapuessa. Hintaa 16 päivän Wifille ja erilliselle vara-akulle kertyi 97 euroa. Kotiin lähtiessä sujautimme boksin Sakuralta saamaamme kirjekuoreen ja tipautimme lähimpään postilaatikkoon.

Suica-kortti

Tässä toinen hankinta, jonka teimme heti tulopäivänä. Japanissa on käytössä ladattava lähimaksukortti, Suica, joka käy juniin, metroihin, busseihin ja monoreil-yhteyksiin. Suicalla voi myös maksaa ostoksia monissa pienissä kaupoissa, kioskeissa ja joissakin ravintoloissa. Me käytimme korttia enimmäkseen julkisissa kulkuvälineissä, joissa sitä näytetään esim. metron portteihin tullessa ja lähtiessä. Kortilta vähentyy näin automaattisesti summa, jonka kunkin reitin kulkeminen maksaa. Lisäksi portin laitteesta näkee, miten paljon rahaa kortissa on jäljellä.

Suica-kortin voi ostaa jo lentokentiltä (Esim. Tokion Haneda tai Narita) tai JR Eastin (East Japan Railway Company) asemilta. Me hommasimme kortin Ikebukuron juna-aseman Suica-automaatista. Uusista korteista veloitetaan 1000 jeniä (5,45–5,47 euroa), josta 500 jeniä on varsinaisen kortin hinta. Lisäksi kortteihin voi ladata haluamansa määrän rahaa. Kun massit on käytetty, kortteihin voi ladata automaateista aina lisää saldoa. Me käytimme kortille jääneet loppurahat lentokentän taxfreessä.

Hotel Metropolitan Tokyo Ikebukuro

Päädyimme buukkaamaan hotellin Ikebukurosta, juna- ja metroaseman kupeesta, sillä täältä pääsee liikkumaan näppärästi kaikkialle. Hotellin valinta oli aluksi ihan hakuammuntaa. Nelihenkisen perheen kanssa toiveena oli saada joko yhteinen huone koko posselle tai kaksi erillistä huonetta. Booking.comissa eteen osui yhä uudestaan Hotel Metropolitan Tokyo Ikebukuro, josta luin hyviä arvosteluja ja kuulin myös yhden tutun tätä testanneen. Kahdelle hotellihuoneelle ja viidelle yölle kertyi hintaa marraskuussa yhteensä 1577 euroa eli hiukan alle 158 euroa yöltä per huone.

Tyytyväisiä olimme mekin tähän valintaan. Huoneet toki pieniä, mutta niinhän ne Tokiossa taitavat useimmiten olla. Sänky oli hyvä, hotelli hiljainen ja palvelu todella ystävällistä. Aamiainen ei kuulunut hintaan, mutta kävimme kerran testaamassa sen. Ei missään nimessä hinnan väärti: muistaakseni maksoimme neljän hengen buffa-aamiaisista joku 100 euroa. Ikebukuro on täynnä kivoja kahviloita, joissa syö maukkaan aamiaisen murto-osalla tuosta hinnasta.

Sakura Hotel Nippori – hotelliyö reppureissaajien tyyliin

Koko matkan viimeiselle yölle meille oli vain yksi tavoite: kunhan löytyy joku luukku suht inhimillisellä hinnalla ja sijainnilla, josta on näppärä sukkuloida illalla lentokentälle ja autoa palauttamaan. Ja kas, Nipporin alueelta löytyi tuo yllä oleva viihtyisä keidas. ;-) Voin kertoa, että tunnelma on korkealla, kun neljä henkilöä majoittuu matkalaukkuineen pikkuriikkiseen huoneeseen ja seitinohuille patjoille. Hintaa yölle Sakura Hotel Nipporissa kertyi 188 euroa. Huoneessa ei ollut vessaa eikä suihkua, vaan peseytymiset ja vessahommat sujuivat yhteisissä tiloissa hostel-tyyliin. Kyllä täällä nyt yksi yö meni, mutta mikään nautinto kokemus ei ollut. Nipporin alue sen sijaan oli todella symppis, täynnä kivoja kauppoja ja kahviloita. Kerron tästä lisää vielä seuraavassa postauksessa.

Hyvät aamiaispaikat

Kuten aiemmin mainitsinkin, aamiainen Tokion hotelleissa voi tulla moninkertaisesti kalliimmiksi kuin kahviloissa. Sekä Ikebukurossa että Nipporissa valinnanvaraa oli niin paljon, että olisi ollut suorastaan sääli jättää niitä testaamatta. Me ihastuimme erityisesti Ikebukuron aseman kauppakeskuksesssa olleeseen Boul'Ange-leipomoon niin paljon, että kävimme siellä aamiaisella kolme kertaa. Boul'Angen tiskit notkuivat uunituoreita suolaisia ja makeita leivonnaisia, kerrosleipiä ja täytettyjä patonkeja. Erikoiskahvit olivat todella hyviä, samoin tuorepuristetut mehut. Neljän hengen runsaat aamiaiset maksoivat tyyliin 30–45 euroa.

Toinen ihan kiva aamiaispaikka löytyi Ikebukuron Nishi-guchi-puiston laidalta. Global Ring Cafén arkkitehtuuri tuo mieleen skandinaavisen muotokielen: valoa ja puuta on käytetty sisustuksessa paljon. Kahvilan menu on lopulta suht suppea, mutta täältä saa aamiaista vaikka koko päivän, ja lounaita myös. Me söimme täytetyt voileivät, tuoremehua ja erikoiskahvit. Neljän hengen appeet maksoivat noin 30 euroa.

Ikebukuron alue

Ikebukuro osoittautui yllättävän kivaksi paikaksi aloittaa Tokioon tutustuminen. Ikebukuron asema on yksi Japanin vilkkaimmista, joten sen ympärille on kasvanut iso kaupallinen keskus. Ikebukurossa on mm. Seibun ja Tobun isot tavaratalot sekä viihde ja kauppakeskus Sunshine City, jossa on myös paljon ravintoloita. Lisäksi täällä on animeen ja cosplayhin keskittynyt Otome-katu, josta löytyy mm. Japanin suurin anime-myymälä, Animate Ikebukuro. Ensimmäisenä iltana fiilistelimmekin kaikkea uutta ja ihmeellistä vain kävelemällä ristiin rastiin Ikebukuron katuja.

Tokyo Metropolitan Government – ilmainen näköalapaikka

Tokion suosituimpana näköalapaikkana markkinoidaan yleensä 634 metrin korkuista Tokyo Sky Tree -tornia. Liput torniin maksavat päivästä ja valitusta paketista riippuen 11-19 euroa aikuiselta (6-17-vuotiaat lapset puoleen hintaan). Jos tuonne mielii mennä, kannattaa buukata liput etukäteen, sillä ne menevät nopeasti. Lisäksi etukäteen buukatulla aikaslotilla välttää usein pahimmat jonotukset.

Helpommallakin miljoonakaupungin ylle kuitenkin pääsee. Tokion Metropolitan Government -rakennusten näköalatasanteille voi nousta nimittäin ihan ilmaiseksi ja usein vielä jonottamatta. Ylhäältä on hulppeat näkymät yli Tokion: kirkkaalla säällä Fuji-vuorikin näkyy. Meidän visiitin aikaan toisen tornin näköalatasanne oli suljettu, mutta se ei kokemusta himmentänyt. Ylhäällä oli kiva matkamuistomyymälä sekä taiteilija Yayoi Kusaman kuuluisa piano, jota kuka tahansa sai käydä soittelemassa. Kaunis oli muuten pilvenpiirtäjien sisäpihakin kahviloineen.

Lähimmät metroasemat: Tochomae station, Shinjuku Station, Nishi-Shinjuku Station.

Yoyogi Park

Pyrimme yhdistämään Tokiossa aina muutaman lähekkäin sijaitsevan kiinnostavan kohteen, sillä täällä menee helposti aikaa siirtymisiin. Metropolitan Government -näköalatasanteen jälkeen virtaa vielä riitti, joten suuntasimme Tokion suurimpaan kaupunkipuistoon, Yoyogiin. Idyllinen, puoli tuntia kestänyt kävelyreitti kulki sympaattisen Yoyogi-asuinalueen läpi, jossa oli kiva tutkailla paikallisten kauniita puutarhoja ja siistejä omakotitaloja. Tuntuu ihmeelliseltä, että tämän kokoisen suurkaupungin uumenissa voi paeta liikenteen meteliä ja väkijoukkoja niin helposti.

Yoyogi-puistossa tunnelma rauhoittui entisestään. Kävelimme suoraan vanhojen lehtipuiden syliin ja puistotielle, jota vanhat japanilaiset lamput reunustivat. Kävelimme myös kyudo-keskuksen ohi, jossa perinteistä jousiammuntaa harrastavat tokiolaiset kokoontuvat viikonloppuisin. Yoyogissa on myös isoja nurmialueita ja muutama isompi lampi, joissa on kiva seurata lintujen touhuja. Kevään kirsikankukkien aikaan Yoyogi on taatusti upea, mutta hienon väriloiston tarjosi ruskakin.

Lähin asema: Yoyogi-kōen.

Meijin temppeli

Yoyogista oli kätevä jatkaa matkaa Tokion suurimpaan ja suosituimpaan shintopyhäkköön, Meiji Jingūun, sillä se sijaitsee vain reilun parin kilometrin päässä puistosta. Temppeliä ympäröi kahdeksan torii-porttia, joiden läpi kulkiessa noudatetaan tarkkoja rituaaleja. Perussääntö on, että torii-porttien edessä kumarretaan kevyesti, jonka jälkeen portin ali kuljetaan oikealta puolelta sisälle ja lähtiessä vasemmalta puolelta ulos. Shintolaisen etiketin mukaan keskiosa on varattu jumalille. Vuosien 1915–1920 aikana rakennettu pyhäkkö on omistettu keisari Meijille ja keisarinna Shokenille, jotka muuttivat aikanaan Japanin yhteiskuntaa modernimmaksi.

Vaikka Meijissä vierailee miljoonia kävijöitä vuosittain, tunnelma pyhäkön luona on yllättävän rauhallinen.

Lähimmät asemat: Yoyogi-kōen ja JR Harajuku.

Toyosun tekosaari on elämyskeskus

Toyosu on kiva kohde, jossa saa hujahtamaan helposti päivän. Vanhalle täyttömaalle rakennettu alue oli ennen telakoiden, voimalaitosten ja erilaisten varastojen käytössä, mutta 2000-luvulla se koki muodonmuutoksen viihteen keskukseksi. Meille maisema Toyosusta keskustan suuntaan toi mieleen Manhattanin, sillä koko ranta on reunustettu pilvenpiirtäjillä. Tekosaarella on myös kivoja puistoja (kuten Toyosu Park), jonne moni tulee viettämään vapaapäivää hyvällä säällä.

Hiukan harmittaa, ettemme ehtineet käydä maailman suurimmalla kalatorilla, Toyosu Marketissa, jossa on melkoinen trafiikki päällä varsinkin arkiaamuisin. Esimerkiksi tonnikalojen huutokauppaa olisi mahdollista tulla seuraamaan puoli kuudelta aamulla. Toki pelkkiin markkinahalleihinkin olisi voinut tulla kävelemään klo 9-15 välisenä aikana. No, ensi kertaankin pitää jotain jättää.

Huikea teamLab Planets Tokyo

Olen nähnyt viime vuosina eri maissa jos jonkinlaista valo- ja virtuaalitaidetta, joten suhtauduin Toyosussa sijaitsevaan teamLab Planets Tokyoon hiukan ennakkoluuloisesti. Kävijämäärien ja ennakkohehkutuksen perusteella tuli kuitenkin sellainen olo, ettei tätä digitaalisen taiteen museota kannata jättää väliin. Liput (20,7 euroa per nenä) onnistuimme saamaan ennakkovarauksella seuraavaksi päiväksi.

No, olihan se sen väärti. Hämmästyin, miten isosta alueesta on kysymys. Halli on jaettu pienempiin tiloihin, joista jokaisessa on oma teemansa ja interaktiivinen teoksensa. Liikuimme alati muuttuvien kuvioiden ja muotojen keskellä kuin pikkulapset huvipuistossa: laskimme mäkeä, kiipeilimme ja tasapainottelimme. Välillä vaelsimme jättimäisessä viidakossa norsujen ja sarvikuonojen keskellä. Yhdessä hetkessä leikimme valaistuilla jättipalloilla tai seikkailimme epätodellisen peili- ja valoefektien huoneessa. Loppuhuipennuksena riisuimme kengät ja kahlasimme vedessä, jossa jalkojen vierestä uivat sadat valokalat. Ihmeellistä! Oikeastaan koko elämystä on vaikea kuvailla, se pitää itse kokea.

Lähin metroasema: Shin-Toyosu.

Miraikan – tulevaisuuden museo

Toyosun vierestä, Odaiban tekosaarelta löytyy puolestaan mielenkiintoinen Miraikan. Museo keskittyy robotteihin, avaruustutkimukseen, ilmastonmuutokseen ja kvanttifysiikkaan. Pääsylippuja (3,40 e aikuisilta ja 1,14 e alle 18-vuotiailta) voi ostaa huoletta suoraan tiskiltä ilman ennakkovarausta.

Museon mielenkiintoisinta antia on valtava katossa roikkuva maapallo, joka kertoo reaaliajassa maailman sää-, avaruus- ja ilmastohavainnoista. Miraikanissa on myös robottinäytöksiä sekä avaruusaseman innovaatioita esittelevä näyttely. Museo on suunniteltu koko perheelle.

Lähin metroasema: Telecom Center.

Shinjuku Omoide Yokocho - herkkuja katukojuista

Jos muistat Lost in Translation ja Kill Bill Vol 1 -leffat, Shinjuku Omoide Yokochon kapeat kujat ja rasvantuoksuiset grillit saattavat näyttää tutuilta. Molempien leffojen kohtauksia on kuvattu juurikin näissä kortteleissa. Vaikka paikka on usein täynnä turisteja, alue on säilyttänyt yllättävän hyvin autenttisuutensa. Me sukkuloimme Shinjuku Omoide Yokochossa pienessä vesisateessa illalla, joten fiilis oli jotenkin aivan erityinen. Grillien savu puski ulos pienistä kojuista ja bonbori-lyhdyt huojuivat tuulessa. Pääkujalla on mittaa vain 200 metriä ja kuppiloita mahtuu matkalle kymmeniä. Ravintoloihin ei tehdä etukäteisvarauksia, vaan paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Asiakkaat istuvat baaritiskin ääressä ja chef käristää parilalla yakitoria (liha- ja kanavartaita), motsuyakia (sisäelimiä) tai gyoza-nyyttejä. Herkut nautitaan oluen tai saken kanssa.

Annokset olivat yllättävän hyviä. Tilailimme lisääkin sitä mukaa, kun saimme edelliset appeet syötyä. Ruokien hinnat pyörivät kojuissa yleensä 5-10 euron tietämillä. Se kannattaa huomioida, että täällä ei usein käy kortti, joten varaa käteistä mukaan.

Metroasemat: Shinjuku station ja Shinjuku-sanchome Station.

Yömyssyille! Shinjukun Golden Gain baarikadut

Kun vatsat olivat täynnä, suuntasimme Golden Gain baarikortteleihin, jotka sijaitsevat myös Shinjukussa, Kabukichossa. Tämä alue kannattaa käydä ainakin kävelemässä läpi, vaikkei baarissa istuskelu huvittaisikaan. Kuudelle kapealle kujalle on sullottu yli 200 minibaaria, joihin pääsee kurkkimaan sisään avoimista ovista. Välillä kadulle raikaa japanilaisten rakastama karaoke, toisinaan äänekäs puheensorina. Tunnelma on intiimi, sillä usein kuppiloissa on vain muutama paikka tiskin ääressä. Baarimestarit sekoittelevat drinkkejä, hörppivät itsekin työn lomassa hiukan sakea ja toimivat dj:nä. Meillä oli täällä mahtavia kohtaamisia, ja Anni (tytär) pääsi puhumaan japania sydämensä kyllyydestä. Monet paikat ovat auki aamutunneille saakka.

Shibuyan kuuluisa risteys ja hullu valomeri

Tokion tunnetuimman nähtävyyden liepeillä on melkoinen ryysis aamusta iltaan. Siitä huolimatta mekin halusimme tietysti osamme maailman suurimmasta risteyksestä, jossa jopa 3000 ihmistä ylittää leveät suojatiet yhtä aikaa. Jos risteyksen kuvaaminen ja tutkailu yläilmoista kiinnostaa, kannattaa nousta Shibuya Skyn näköalatasanteelle 46.-47. kerrokseen. Toinen vaihtoehto on suunnata Magnet by Shibuya109 -ostoskeskukseen, jonka kattoterassilta näkyy myös risteykseen. Shibuya Stationin edessä sijaitsee muuten Hachikō-koirapatsas, jonka edessä on aina selfie-jono. Hachikōn kerrotaan odottaneen edesmennyttä isäntäänsä Shibuyassa vuosikymmenen ajan.

Shibuyan kortteleita kannattaa toki muutenkin kierrellä, sillä alue on yhtä neonvalokylttien, välkkyvien mainosscreenien ja tunnettujen ketjukauppojen keskittymää. Jotain kiehtovaa tässä mielipuolisessa sekamelskassa on.

P.S. Rustailen Tokion kakkososaan vielä erikseen shoppailuvinkkejä ja muita alueita, joita en saanut tähän mahdutettua.

sushirafla: Gonpachi Nori-temaki Harajuku