Thaimaa löytyi Tukholmasta

Löysimme Tukholmasta thai-ravintolan, joka iski Aasian-kaipuuseen niin, että itku tuli. Täällä oli jopa ranta ja tropiikin äänet.

Olen aina tykännyt ihmisistä, jotka uskaltavat liioitella. Södermalmin Koh Phanganissa asia kävi selväksi jo ovella. Tuntui kuin olisimme astuneet pohjoisen arktisesta pimeydestä suoraan tropiikin sykkivään yöhön. Sirkat sirittivät, tuhannet värivalot vilkkuivat ja bambukatoksien alle katetuista pöydistä kuului tasainen puheensorina. Vain kuuma hiekka ja 35 asteen lämpötila puuttuivat.

Oikea Koh Phanganhan sijaitsee Thaimaan Siaminlahdella, Koh Samuin vieressä. En ole käynyt reppureissaajien suosimalla biletyssaarella koskaan, mutta voisin kuvitella, että paikka on pullollaan tällaisia ravintoloita. Täynnä makuja, ääniä ja elämää.

Joimme Timpan kanssa alkudrinksuiksi legendaariset Mai thait ja haarukoimme tulisen kaalitomaattisalaatin. Pääruuaksi tilasin Gai Met Mamoangin, jossa oli kanaa, paahdettuja cashew-pähkinöitä, sokeriherneenpalkoja, valkosipulia ja runsaasti chiliä. Isäntä valitsi panangcurry-possua kookosmaidossa. Potkua oli siinäkin. Ruokajuomaksi tietysti Changia ja Singhaa. Hintaa koko setille kertyi 60 euroa, joka on tietysti rutkasti enemmän kuin Thaimaassa, mutta silti jokaisen lantin väärti. Ruoka oli laadukkaista raaka-aineista tehty ja sitä oli paljon.

Ymmärrän nyt, miksi Koh Phangai on saanut ylistävät arviot Tripadvisorissa. Tänne ei tulla vain loistavan ruuan, vaan kokonaisvaltaisen elämyksen vuoksi.

Sellainen oli myös hetki, jolloin ravintolan valot sammuivat kesken aterioinnin ja mahtipontinen jylinä täytti tilan. Yllättäähän ukkonen oikeassakin tropiikissa milloin tahansa. Kaatosade jäi sentään tulematta.

Same same but different!

P.S. Koh Phanganilla on jo kolme ravintolaa Ruotsissa: yksi Uppsalassa ja kaksi Tukholmassa (Södermalmilla ja Östermalmilla). Ravintolat ovat niin suosittuja, että niihin kannattaa tehdä pöytävaraus hyvissä ajoin. Osoite: Skånegatan 57

Koh Phangan löytyy Södermalmilta (Skånegatan 57).

Muista tehdä pöytävaraus tai jäät ilman tätä seikkailua.

Normitiistai ja paikka aivan täynnä.

Keittiö on ravintolan sydän. Siksi se on tietysti keskellä Koh Phangania.

Very hot.

Gai Met Mamoang. Mmmmm...

Valitsin Changin. <3

Jälkiruuaksi ukkosefektit."