Testissä: Hangon Regatta SPA hotel ja merikylpylä

Yövyin Regatta SPA hotellissa ja kävin merikylpylässä. Täällä arvio kokemuksesta.

Kaupallinen yhteistyö: Visit Hanko

Seitsemän vuotta sitten Hangossa saatiin valmiiksi hanke, jota moni ehtikin kovasti odottaa. Tuolloin keskustassa sijainneen hotelli Regattan entisöintityö tuli päätökseensä. Hommaa historiallisessa rakennuksessa riitti, sillä Lars Sonckin vuonna 1898 suunnittelema arvokiinteistö oli pilattu hölmöillä muutoksilla ja rumalla, laatikkomaisella lisärakennuksella 1960-luvulla. Ei mikään epätavallinen tarina sinänsä: paljon on kaunista vanhaa tuhottu Suomessa vuosikymmenten aikana.


Viimeisimmän entisöinnin yhteydessä Regattan ilme palautettiin vanhaan loistoonsa ja sen kyljessä ollut lisärakennus korvattiin paremmin hotellin tyyliin sopivalla asuintalolla. Myös hotellin sisätilat kunnostettiin kauttaaltaan. Kolme vuotta sitten hotelli laajeni, kun reilun sadan metrin päähän valmistui Hangon uusi merikylpylä, joka näkyykin tuossa alla olevassa kuvassa. Kokonaisuus sai nimeksi Regatta SPA hotel.

Merikylpylän moderni arkkitehtuuri on jakanut Hangossa mielipiteitä.


Mikään jättimäinen kompleksi Regatta SPA hotel ei ole vieläkään: huoneita on vain 48 ja aulassa tulijaa odottaa hienostuneen putiikkihotellin tunnelma. Palvelu oli silti mutkattoman kodikasta, ei yhtään tärkeilevää.

Aulassa on kauniita yksityiskohtia.


Majoituin Comfort Plus -luokan huoneeseen, jossa oli korkeat huoneet ja ikkunoita kahteen eri suuntaan. Huone oli tilava ja sen päässä oli kirjoituspöytä sekä tv. Makuuhuone jatkui toisesta päästä pieneen lisäsoppeen, jonne oli rakennettu oleskelunurkkaus. Huoneen sisustuksen kanssa on vedetty varman päälle: sävymaailma on maanläheistä ja hillittyä. Ehkä tauluja olisin kaivannut seinille lisää, ja ripauksen väriä. Toisaalta jokainen huone on täällä ilmeisesti yksilöllinen eli variaatioita on.

Kaikkien huoneiden hintaan sisältyy runsas ja monipuolinen buffet-aamiainen, mutta merikylpylään pitää maksaa erikseen (25 e per henkilö). Kylpylä kuuluu ainoastaan sviittien hintaan, samoin kylpytakit. Yllättävää oli se, etten ainakaan omasta huoneestani löytänyt minibaaria.

Edullisimmillaan tämän testaamani huoneen saa nyt kesäaikaan 195 eurolla per yö, mutta esim. syyskuussa hinta laskee 170 euroon. Talvikaudella (marras-maaliskuu) hinnat näyttäisivät olevan siinä 120-130 euron luokkaa.

Parasta huoneessa oli valoisuus. Myös sängyt olivat todella hyvät.
Lisäsopen oleskelunurkkausta maustaisin erivärisillä tyynyillä ja tuohonkin ylle voisi taulu sopia. Vanhat Hangon-kuvat olivat kivoja. 
Kylppäri oli todella tilava ja laskutilaa purnukoille oli hyvin. 


Merikylpylää kohtaan odotukset olivat kovat, sillä tämä sai valmistuessaan lehdissä paljon palstatilaa. Ajoitus oli ainakin omalta osaltani kohdillaan: kylpyläpäiväksi osui mieletön helle, joten kaikki makoilivat rannoilla ja sain nauttia spa-alueesta melkein yksin.


Vaikka kylpylä on lopulta aika yksinkertainen (25-metrisen uima-altaan lisäksi on vain yksi pieni 32-asteinen terapia-allas), se on jotenkin todella kaunis. Isot, seinän kokoiset ikkunat luovat vaikutelman kuin sitä kylpisi melkein taivasalla. Näköala avautuu suoraan merelle ja rantaan.

Kylpylä on auki myös lapsille, mutta paikka on harmonisen tunnelman vuoksi enemmän aikuisten mieleen. 


Koska keli oli hyvä, nautin eniten terassin aurinkotuoleista, jonne oli ihan pakko käydä ostamassa seuraksi lasillinen shampanjaa. Saunaan ei helteen vuoksi tehnyt mieli mennäkään. Kaiken kaikkiaan ihana kokemus oli tämä! Yksi juttu kannattaa kuitenkin huomioida: talvikaudelle merikylpylä on avoinna kaikille, kesällä sinne pääsevät vain hotellin asukkaat ja kylpylän osakkaat.

Aleksi Arponen tarjoilee sushia viihtyisässä Solsidanissa.


Merikylpylän yhteydessä toimi ennen Hanko Sushin ravintola, mutta nyt paikalle on vaihtunut Solsidan. Sushia täältä saa silti yhä, ja kävinkin syömässä aurinkoisella terassille hyvän setin rieslingin kera.

Alla vielä kuva Regatta SPA hotellin monipuoliselta aamiaiselta, josta löytyi tuorepuuron ja tuoreiden hedelmien lisäksi perinteiset munakokkelit, pekonit, leivät, leikkeleet ja juustot, kahvit, mehut ja jälkkäriksi pannukakkua. Aamiainen tarjoillaan hotellin Brasserie-ravintolassa, josta on ovet kivalle sisäpihalle, mutta ne olivat vierailuni aikaan kiinni. Terassiaamiainen olisi ollut vielä piste iin päälle, sillä se on Suomen lyhyen kesän vuoksi harvinaista herkkua.

Lisätietoa: Regatta SPA hotel

P.S. Hankoon menossa? Katsasta nähtävyydet, ravintolat ja kaupat täältä!